MEDIAplus

http://www.nettisivu.org/mediaplus

Tuoreet uutiset mm. radiosta ja teeveestä!

Lukijan mielipiteitä!

Kantaa ottavia pääkirjoituksia!
8496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siellä tuli vastaan myös monien uudistuksia ja muutoksia läpikäynyt hpkuru jonka ensimmäinen "tuleminen" eli veppisivu "second coming" eli toinen tuleminen olikin sitten plogi. Eli veppisivua enää ollut oli vain plogi.

Hpkuru jopa rönsyilee muuallekin kuten ilotuksiin ja muihin mikä on hyvä vaikka tiukkana radiomiehenä täällä tunnetuksi tulikin alunperin. Eli saadaan nyt vähän enemmän hpgurua. Ja uusia puolia siitä plogi palvelun muodossa.

Ärsyttävähän se nrj kanava on kun siellä soitetaan suomineekeri musiikkia eli räppiä jossa suomalaiset pojat laulaa, mikä ei ole hienoa koska se vain kertoo että hekin haluasivat olla nee..reitä vaikka eivät olekaan, he vain jäljittelevät sitä nkeröintiä.

Mikä mainos voi enemmän ärsyttääkkään kuin se touhupelle gigantin mainoksessa tai se typerä erilaisien päänsärkyjen mainos.

Äänestä
  • Uudistus tuli käyttäjäpalautteiden myötä. Pidin käyttäjäkyselyä (jo nyt lopetetuilla) nettisivuillani, jossa kyselin mielipiteitä sivustostani.

    Saatujen tuloksien perusteella uudistin sivut uuteen uskoon, siirtämällä ne blogiin. Tänä päivänä blogia on kehitetty entistä helppokäyttöisemmäksi, eikä turhaan.

    Vieläkin tapahtuu paljon. Blogini saa ensivuoden puolella oman domainin ja alustan. Domain tulee olemaan http://www.hpguru.net

    Olen tekemässä blogiani sopivalla vakavuudella ja voin kyllä paljastaa, että uudistus todellakin kannatti. Reilussa 4 kuukaudessa 4000 absoluuttisesti yksilöityä VIERAILIJAA ERI IP-osoitteista. Kaksi viikkoa putkeen sivuillani on ollut yli 130 päivittäisvierailijaa (absoluuttisesti yksilöityä). Ei mikään turha uudistus ollut... ;)

    Äänestä

  • hpguru ite kirjoitti:

    Uudistus tuli käyttäjäpalautteiden myötä. Pidin käyttäjäkyselyä (jo nyt lopetetuilla) nettisivuillani, jossa kyselin mielipiteitä sivustostani.

    Saatujen tuloksien perusteella uudistin sivut uuteen uskoon, siirtämällä ne blogiin. Tänä päivänä blogia on kehitetty entistä helppokäyttöisemmäksi, eikä turhaan.

    Vieläkin tapahtuu paljon. Blogini saa ensivuoden puolella oman domainin ja alustan. Domain tulee olemaan http://www.hpguru.net

    Olen tekemässä blogiani sopivalla vakavuudella ja voin kyllä paljastaa, että uudistus todellakin kannatti. Reilussa 4 kuukaudessa 4000 absoluuttisesti yksilöityä VIERAILIJAA ERI IP-osoitteista. Kaksi viikkoa putkeen sivuillani on ollut yli 130 päivittäisvierailijaa (absoluuttisesti yksilöityä). Ei mikään turha uudistus ollut... ;)

    Domain on jo nyt käytössä ja sieltä uudelleenohjataan blogini etusivulle. Vuoden alkupuolella domain "integroidaan" blogiini ja blogini siis siirretään uudelle alustalle blogitus.netin ulkopuolelle.

    Tällöin myös se osoite laitetaan vakioksi eli esimerkiksi tämä osoite http://blogitus.net/hpguru/tag/arvostelut/ tulee olemaan joskus http://hpguru.net/tag/arvostelut/
    ja niin edelleen.

    Mutta se tosiaan vasta ensivuoden puolella. Tällaista odotettavissa nyt sitten. Hyvää uutta vuotta kaikille tasapuolisesti!

    Äänestä

  • Miten tyhjänpuhumisesi liittyy MEDIAplus-sivustoon? Se ei ole hpgurun sivusto!

    Äänestä

  • .... ja kolme pistettä lisää kirjoitti:

    Miten tyhjänpuhumisesi liittyy MEDIAplus-sivustoon? Se ei ole hpgurun sivusto!

    en tiedä mikä on esikuvasi mediamaailmassa, mutta sanotaan...että, voit ajatella itsesi vaikka eräänlaisena timo tauno mikkosena joka tuo ajatuksiaan esille laittamalla niitä nettisivuille kun ei enää pääse paistattelemaan tv-tai radiomediassa.

    Siksi haluankin onnitella sinua hyvästä työstä ja on hienoa, että saamme mukavia leppoisia juttujasi lukea näin blogimuodossa vaikkei sitä omaa egen radiokanavaa vielä tullut. Näitä kirjoituksia on kiva lukea kun on kriittinen näkökulma kuitenkin huumoria unohtamatta saatu tiivistetty selkeäksi kokonaisuudeksi.

    Voikin tästä RadioPlus-sivustosta jota voidaan pitää kehitysmaana vielä tällä erää sanoa, että parhainta antia siellä oli linkki tähän blogiin. Koska eihän tuo sivu mitenkään pärjää tuossakunnossa hukalanetille joka on sentään suunnan näyttäjä...taitaapa sivun rakentaja koko ajan tittailla mitä hukalanetissä tapahtuu ja heti lisää samanlaisen jipon omalle sivulleen.

    Äänestä

  • .... ja kolme pistettä lisää kirjoitti:

    Miten tyhjänpuhumisesi liittyy MEDIAplus-sivustoon? Se ei ole hpgurun sivusto!

    Mutta se ei ole tosiaan minun.

    Äänestä

  • sivut totta tosiaan kirjoitti:

    en tiedä mikä on esikuvasi mediamaailmassa, mutta sanotaan...että, voit ajatella itsesi vaikka eräänlaisena timo tauno mikkosena joka tuo ajatuksiaan esille laittamalla niitä nettisivuille kun ei enää pääse paistattelemaan tv-tai radiomediassa.

    Siksi haluankin onnitella sinua hyvästä työstä ja on hienoa, että saamme mukavia leppoisia juttujasi lukea näin blogimuodossa vaikkei sitä omaa egen radiokanavaa vielä tullut. Näitä kirjoituksia on kiva lukea kun on kriittinen näkökulma kuitenkin huumoria unohtamatta saatu tiivistetty selkeäksi kokonaisuudeksi.

    Voikin tästä RadioPlus-sivustosta jota voidaan pitää kehitysmaana vielä tällä erää sanoa, että parhainta antia siellä oli linkki tähän blogiin. Koska eihän tuo sivu mitenkään pärjää tuossakunnossa hukalanetille joka on sentään suunnan näyttäjä...taitaapa sivun rakentaja koko ajan tittailla mitä hukalanetissä tapahtuu ja heti lisää samanlaisen jipon omalle sivulleen.

    en tiedä mitä haet, mutta en ole mediaplussan ylläpitäjä. Minusta se on selkeämpi kuin hukalanet ja parempi muutenkin. Totuudenmukainen.

    Äänestä

  • ..... ja niin edelleen kirjoitti:

    en tiedä mitä haet, mutta en ole mediaplussan ylläpitäjä. Minusta se on selkeämpi kuin hukalanet ja parempi muutenkin. Totuudenmukainen.

    Minne sivusto katosi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


............ kirjoitti:

http://www.nettisivu.org/mediaplus

Tuoreet uutiset mm. radiosta ja teeveestä!

Lukijan mielipiteitä!

Kantaa ottavia pääkirjoituksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu