Eräs taannoinen hyvä ystäväni kärsi mielenterveysongelmista niin paljon että hyppäsi kerrostalon ikkunasta asfaltille ja halvaantui.
Makasi sairaalassa vuosia ja kuoli.
Nyt hän ilmestyy unessani usein minulle. Viimeisessä unessa hän näytti nuorelta mutta hän oli ikäänkuin (mielisairas)vammainen, ja hänen vaimonsa hoiti häntä. Jatkuuko tuonpuolkeisessa hänen vaikeutensa, se askarruttaa.
vainaja unessa
4
1091
Vastaukset 4
- kovinkiva
Oletko ottanut huomioon vaihtoehdon, että kenties kaikki tapahtuu ainoastaan omassa päässäsi?
- Make m
Edesmennyttä omaistani unessa. Ei ollut eka kerta. Hän on unessa nuoremman oloinen.
Yleensä oman sukupuolen edustajan näkeminen unessa voi tietää ikäviä asioita. Näin nytkin.
Alitajunta voi tuoda esiin enneneläneiden ihmisten hahmoja. Ei näissä mitään mystistä. - Isislux
Mielenterveysongelmat ja niistä johtunut oman fyysisen elämänsä lopettaminen, ovat aina, erityisesti sielutasolla raskaita asioita, jotka eivät lopu kuolemaan, varsinkin jos on kyseessä itsemurha.
Sielun läksy tässä elämässä jäi kesken, joten tuonpuoleisessa näitä traumoja täytyy hoitaa jonkun aikaa ennen kuin hämmentynyt ja riutunut sielu voi jatkaa keskenjäänyttä oppimistaan ja kehittymistään seuraavassa elämässä.
Vaikeudet eivät koskaa ole ikuisia, vaikka ne saattavat joissain vaikeissa tapauksissa siirtyä sielun harteille seuraavaan elämään. Tuonpuoleinen on kuitenkin levon ja uudistumisen paikka kahden elämän välillä, joten tavallaan entinen ystäväsi pääsi parempaan hoitoon.
Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu ongelmiin, sillä samat ongelmat toistuvat seuraavassa elmässä, jos niitä pakenee tappamalla itsensä tai muuten laiminlyömällä. - Ystävyys.
Liikuttava ja aito kertomus. Huomaa että olette olleet erittäin läheisiä toisillenne, todellakin. Jotenkin muodostuu kuva että ystäväsi varta vasten, aktiivisesti, ilmestyy juuri sinulle uniisi jollain nimenomaisella tarkoituksella. Et siis pelkästään näe miten hänellä menee, vaan ystäväsi hakee sinulta apua, olittehan niin läheisiä.
En tiedä elämänkatsomuksistasi sen tarkemmin, mutta voisitko ajatella rukoilevasi ystävällesi vaikka joka ilta? Voisi olla hyvä juttu. Ja käydä haudalla moikkaamassa, niin kuin kävit häntä moikkaamassa hänen täällä ollessaan.
Jotenkin hyvin liikuttavaa. Toivottavasti ja varmaankin tarjoat ystävällesi sen avun jota hän tarvii ja johon juuri sinulla on edellytykset.
Kaikkea hyvää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463