tarkistakaa

Meille luvattiin asua niin pitkään kuin halusimme mutta jo reilun kuukauden asumisen jälkeen asunto oli laitettu myyntiin. Ensin he väittivät että myynti ei johdu lainkaan meistä mutta loppujen lopuksi se johtuikin siitä kun meillä sattui kovalla pakkasella jäätymään vesijohtoputki. Ja se taas ei ollut meidän vika vaan johtui vuokranantajien huolimattomuudesta eristää putket huolella. Yhden kuukauden vuokra oli viikon myöhässä (muut oli maksettu sopimuksen mukaan,kerran maksettiin kahden kuukauden vuokrat etukäteen),niin siitähän nousi semmoinen meteli että jo häädöllä ja poliisilla uhkailtiin. Sitten tuli kouraan irtisanomislappu joka oli päin helvettiä. Veimme lapun lakimiehelle joka totesi heti siltä istumalta että lappu on lainvoimaton. Toinen vuokranantaja eli tämä rouvashenkilö alkoi käyttäytymään todella uhkailevasti puolisoani kohtaan ja yritti keinolla millä hyvänsä saada meidät lähtemään talosta ennen kuin lainmukainen 3 kk olisi täynnä. Asumisaikanakin hän olisi tullut taloon ilman mitään ilmoituksia ja totesi että he saavat tulla sisälle silloin kun he itse haluavat. Ja rouva kyttäili meitä nurkan ja pensaiden takana ja teki omia temppujaan meidän omaisuudelle. Emme halunneet jäädä asumaan sen pitempään kuin oli mahdollista eli irtisanomisen määräämä 3 kk. Ja sattui vielä niin että lakimies teki oharit ja jätti irtisanomisen riitauttamatta lain määräämässä ajassa joten häivyimme ajallaan.
Kuulimme sitten myöhemmin naapureilta millaista porukkaa nämä vuokranantajat ovat. Emme olleet ainoaita joita he kohtelivat tylysti. Oli kuulemma tapahtunut ennen meitäkin vaikka ja mitä.
Olisi vielä paljon kerrottavaa rouvan tekosista mutta tässä vaiheessa emme voi kertoa enempää,ehkä sitten myöhemmin. Kunhan saamme kaikki asiat päätökseen niin tulemme julkaisemaan koko tarinan jossain valtakunnallisessa lehdessä tai jossain muussa vastaavassa mediassa.

ELI TARKISTAKAA MYÖS VUOKRANTAJAT,KOSKA HEITÄKIN ON NIIN MONENLAISIA HUIJAREITA.
2991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

juuri tuon takia asun mieluummin ns.julkisten vuokranantajien asunnoissa(tällä hetkellä vvo). ja vuokrankin maksun voi suorittaa vaikka osissa jos siltä tuntuu. kuhan on vuokra kuukauden aikana maksettu. meillä on monesti viikonkin myöhässä vuokranmaksu koska toimeentulotuki tulee aina sen verran myöhässä. kyllä on helpompaa.. vvo:lla on myös se etu että kun muutat ekan kerran vvo:n auntoon asumaan, maksat 250e takuuta ja sit ku muutat pois mutta edelleen pysyt vvo:n asunnoissa niin ei tartte maksaa uutta takuuta. ja ei tartte maksaa päällekkäisiä vuokria kun muuttaa. ja kun oot asunu vvo:lla vuoden, saat avainasukas kortin ja muuttaessasi toiseen vvo:n asuntoon, pääset jonojen ohi :) kyllä kannattaa!!

tässä syitä miksi en halua yksityisiltä vuokrata asuntoa vaan mieluummin esim.vvo:lta.

Äänestä

Vuokratakuun kanssa kannattaa olla huolellinen.

Älkää maksako vuokranantajalle käteisellä eikä mielellään myöskään tilisiirtona.

Vuokratakuuta varten voi perustaa sitä varten tilin, en mainosta mutta esimerkiksi OP:lla on sellaisia. Tällöin voit valvoa tilisi tapahtumia verkkopankin kautta ... vuokralaisen rahojahan ne ovat..

90-luvulla sattui sellaisia tapauksia että velkojensa kanssa rämpivä vuokranantaja vei vuokralaisen rahat. Asunto myyntiin, vuokralainen ulos, ja rahatkin meni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuokranantajatkin kirjoitti:

Meille luvattiin asua niin pitkään kuin halusimme mutta jo reilun kuukauden asumisen jälkeen asunto oli laitettu myyntiin. Ensin he väittivät että myynti ei johdu lainkaan meistä mutta loppujen lopuksi se johtuikin siitä kun meillä sattui kovalla pakkasella jäätymään vesijohtoputki. Ja se taas ei ollut meidän vika vaan johtui vuokranantajien huolimattomuudesta eristää putket huolella. Yhden kuukauden vuokra oli viikon myöhässä (muut oli maksettu sopimuksen mukaan,kerran maksettiin kahden kuukauden vuokrat etukäteen),niin siitähän nousi semmoinen meteli että jo häädöllä ja poliisilla uhkailtiin. Sitten tuli kouraan irtisanomislappu joka oli päin helvettiä. Veimme lapun lakimiehelle joka totesi heti siltä istumalta että lappu on lainvoimaton. Toinen vuokranantaja eli tämä rouvashenkilö alkoi käyttäytymään todella uhkailevasti puolisoani kohtaan ja yritti keinolla millä hyvänsä saada meidät lähtemään talosta ennen kuin lainmukainen 3 kk olisi täynnä. Asumisaikanakin hän olisi tullut taloon ilman mitään ilmoituksia ja totesi että he saavat tulla sisälle silloin kun he itse haluavat. Ja rouva kyttäili meitä nurkan ja pensaiden takana ja teki omia temppujaan meidän omaisuudelle. Emme halunneet jäädä asumaan sen pitempään kuin oli mahdollista eli irtisanomisen määräämä 3 kk. Ja sattui vielä niin että lakimies teki oharit ja jätti irtisanomisen riitauttamatta lain määräämässä ajassa joten häivyimme ajallaan.
Kuulimme sitten myöhemmin naapureilta millaista porukkaa nämä vuokranantajat ovat. Emme olleet ainoaita joita he kohtelivat tylysti. Oli kuulemma tapahtunut ennen meitäkin vaikka ja mitä.
Olisi vielä paljon kerrottavaa rouvan tekosista mutta tässä vaiheessa emme voi kertoa enempää,ehkä sitten myöhemmin. Kunhan saamme kaikki asiat päätökseen niin tulemme julkaisemaan koko tarinan jossain valtakunnallisessa lehdessä tai jossain muussa vastaavassa mediassa.

ELI TARKISTAKAA MYÖS VUOKRANTAJAT,KOSKA HEITÄKIN ON NIIN MONENLAISIA HUIJAREITA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu