Kissan luovutusikä on 12vk.Mitä haittoja on jos kissan luovuttaminen on aikaisemmin?Olen kuullut,että kissanpää jää liian pieneksi....
onko haittaa?
miiiiiiu
4238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pieneksi jää :) Liian aikaisin luovutetuilla ne kissojen käyttäytymissäännöt ja -tavat voivat jäädä vajaiksi.
Kissan pää ja koko vartalo voi jäädä pieneksi. Meillä on kaksi löytökissaa, jotka ruokittiin pienestä lähtien ihmisten avulla. Molemmat jäivät pieniksi ja ovat edelleen hoikkiakin, vaikkakin molemmat syövät reippaasti ja joskus jopa liikaa. Eläinlääkäri on arvellut, että syy on juuri siinä, etteivät ne saaneet emon maitoa kuin aivan alussa. Nyt muutaman vuoden jälkeen kissat ovat kuitenkin henkisesti todella valppaita ja älykkäitä eikä niillä ole ollut fyysisiä sairauksia. Niistä on paljon iloa ihmisillekin.
Luovutusiällä ei ole tekemistä kissan pään tai muunkaan ruumiinosan koon kanssa. Pienuus voisi johtua väärästä tai puutteellisesta ruokinnasta, jos pentu on joutunut emostaan eroon todella pienenä.
Luonnossa emo vieroittaa pennut vasta 14-16 viikon iässä. Siihen mennessä pennut ovat oppineet kissan hyvinvoinnin kannalta tärkeät sosiaaliset taidot, joita se harjoittelee emon ja sisarustensa kanssa. Liian aikaisin erotettu pentu ei tiedä miten toimitaan kissojen kohdatessa (joutuu herkemmin tappeluihin jopa oman perheen kissojen kanssa), ei osaa kissojen elekieltä, ei tiedä miten lujaa ihmistä/lajitoveria voi purra tai raapia ennen kuin sattuu, stressaantuu herkemmin (voi johtaa sairauksien puhkeamiseen, liikasyömiseen tms), voi olla liian riippuvainen ihmisten seurasta, käytös voi olla arvaamatonta etenkin uusissa tilanteissa (esim kyläilevä lapsi lähestyy kädet ojossa..), voi jatkaa imemistä ja hiusten yms lussutusta pentuiän jälkeenkin ja vessalaatikon käyttö voi jäädä oppimatta. Kissa voi saada kaikki nämä oireet tai sitten ei mitään. Riskiä ei kannata ottaa, koska elämä tällaisen kissan kanssa on todella hankalaa (meillä näitä vaikeita tapauksia on kolme, joista yksi erittäin hankala tapaus).
Moni ottaa alaikäisen pennun, koska ajatellaan, että kotona jo oleva aikuinen kissa voi opettaa tärkeät taidot pennulle. Näin ei kuitenkaan ole, koska pennulla on kova stressi paikan vaihdoksen takia, samoin vanhalla kissalla uuden tulokkaan takia, ja tärkein oppimisaika menee kissojen tutustumiseen. Myöhemmin näitä taitoja ei voi täysin oppia. Jotkut kissat voivat oppia joitakin asioita mallista tai kokemuksen kautta mutta hienovaraisimmat eleet jäävät pois.
Tarkemmin luovutusajankohdasta on kerrottu Helena Telkänrannan kirjassa Matka kissan mieleen.
minä hain 2 viikkosen pennun jottei joutuis olee villi ja vapaa niin 2 viikkosena. ensimmäiset 2 vkoo oli kirjahyllyn takana annoin sinne maitoo hälle(emo ei siis välittänyt vaan hylätty oli) ja nyt se on puol vuotias terve ent. villikissa. joka on tottunut 7 viikkosena jo laatikkoon, on se niin kissa kohtast näemmä.