Olen 16 vuotias poika ja haluan/halusin parturi-kampaajaksi. Keskeytin lukion marraskuussa vaikka minulla ei mennyt huonosti siellä. En olisi koko paikkaan mennyt, mutta parturi-kampaajan koulutusta ei aloitettu alueellani tänä vuonna peruskoulun päättäneille. Se ei vaan ollut minun paikkani. No mulla oli tässä työvoimatoimistoon aika kun halusin hakea töitä nyt tälle ajalle ennen kuin koulut taas alkaa syksyllä. Kerroin että haluan parturi-kampaajaksi ja suoraan sanottuna se virkailija oli ajatustani vastaan. Tirskahteli siinä hieman tyttömäisesti siinä ja alkoi puhumaan kaikenlaisista kampaajan ammatin haittapuolista ja sitten kun mainitsin että olen hieman ujo niin hän sanoi että sitten on turha edes kuvitella parturi-kampaajan ammattia ja minusta vähän tuntui siltä että tällä virkailijalla oli jotain minua vastaan.
Joka tapauksessa hieman loukkaantuneena sieltä lähdin tosin kyllä minä jo vähän arvelin että tälläistä voisi tapahtua. Hän sanoi että paikkakuntani ammattikoulussa ei ole ollut poikia parturi-kampaajan koulutuksessa vuosikausiin ja sanoi että minulle tulee tukalaa jos olen ainoa poika.
Varmaankin voi syynä olla se että en ole kokonaan suomalainen (isä on aasialainen) enkä ole mitenkään komea joten ehkä hänestä oli hassua että haluaisin lähteä kauneusalalle. En ole laihakaaan ja tajusin itse sitten kotiin tullessani ja peilistä katsoessani että en edes minä menisi itseni näköisen kampaajan luo.
Halaisin kampaajaksi koska pidän hiusten laittamisesta ja ehkä se on verissäkin kun suvussa on muutamia kampaajia. Olen laittanut (värjännyt jne..)sukulaisteni ja äidin ja siskon hiuksia. Siitä se ajatus alunperin lähti. Olen ehkä taiteellisempi kuin moni muu poika ja onhan hiusten laittokin taidetta joten se tuntui sopivalta ammatilta jossa pääsisin käyttämään kykyjäni. Mutta nyt on pää ihan tyhjänä. Lukioon en halua enää mennä, se on kokonaan pois suljettu asia. Muuten olisin eronnut sieltä turhaan. No sitten vaihtoehdot väheneekin mukavasti. No seuraavat ammattitoiveeni (eläinlääkäri, psykologi yms.) ovat sellaisia joihin tarvitsee lukiotutkinnon. Joten nekin suljetaan pois. Eli suoraan sanottuna ei ole enää yhtään ammattia mielessä johon haluaisin. Tyhjä pää =inhottava olo.
Ystäväni tai ns. ystäväni ovat olleet vähän ihmeissään kun erosin lukiosta ja tästä hommasta ylipäätänsä. Kun kerroin heille tapaamisestani virkailijan kanssa he eivät ihmetelleet. Toisin sanoen eräät heistä olivat jo hieman vihjailleet samaa että en välttämättä ole sopiva koko ammattiin. Ja paras ystäväni lopetti puhumisen kanssani kokonaan koska hänen mielestään teen vaan hallaa itselleni kun en mene lukioon ja että tuhlaan lahjojani jos valitsen ammatin joka ei minulle sovi. Kyllä minä homoksi haukkumiset kestän ja kaikki muut nalkuttamiset mutta ystävien menetys on liikaa.
Kummallista että minä en ole katunut kertaakaan eroani tai valittanut siitä ystävilleni ja he tekevät siitä ison haloon silti. Ihan kuin he olisivat kyllästyneet tähän vaikka en edes ole heitä vaivannut koko asialla. Heidän vikansa jos ottavat minun asiani liian vakavasti. Joten en ole pitänyt yhteyttä heihin ollenkaan. Olen ollut yksin, vaikka juuri nyt heitä tarvitsisin. Oli pari riitaa ja puhevälit ovat todennäköisesti katkenneet lopullisesti muutaman henkilön kanssa jotka sattuivat olemaan läheisimmät. Iltaisin kun kirjaudun Messengeriin niin huomaan ettei siellä ole ketään mikä on epätavallista sillä siellä on aina ollut joku ystävistäni. Yksinäisyyden tunne vain voimistuu.
Mutta se siitä. Olen tehnyt niitä ammatinvalinnassa auttavia testejä mutta ei apua ole niistäkään. Mitä jos valitsen taas väärän paikan syksyllä ja joudun eroamaan? Mitä jos pilaan kaiken taas? Olen ihan sekaisin enkä voi puhua kenellekään tästä asiasta. En edes äidilleni (vanhemmat eronneet, en ole yhteyksissä isääni.) Tuntuu että olen ihan yksin ja kaikki kaatuu minun päälleni.
Joka tapauksessa hieman loukkaantuneena sieltä lähdin tosin kyllä minä jo vähän arvelin että tälläistä voisi tapahtua. Hän sanoi että paikkakuntani ammattikoulussa ei ole ollut poikia parturi-kampaajan koulutuksessa vuosikausiin ja sanoi että minulle tulee tukalaa jos olen ainoa poika.
Varmaankin voi syynä olla se että en ole kokonaan suomalainen (isä on aasialainen) enkä ole mitenkään komea joten ehkä hänestä oli hassua että haluaisin lähteä kauneusalalle. En ole laihakaaan ja tajusin itse sitten kotiin tullessani ja peilistä katsoessani että en edes minä menisi itseni näköisen kampaajan luo.
Halaisin kampaajaksi koska pidän hiusten laittamisesta ja ehkä se on verissäkin kun suvussa on muutamia kampaajia. Olen laittanut (värjännyt jne..)sukulaisteni ja äidin ja siskon hiuksia. Siitä se ajatus alunperin lähti. Olen ehkä taiteellisempi kuin moni muu poika ja onhan hiusten laittokin taidetta joten se tuntui sopivalta ammatilta jossa pääsisin käyttämään kykyjäni. Mutta nyt on pää ihan tyhjänä. Lukioon en halua enää mennä, se on kokonaan pois suljettu asia. Muuten olisin eronnut sieltä turhaan. No sitten vaihtoehdot väheneekin mukavasti. No seuraavat ammattitoiveeni (eläinlääkäri, psykologi yms.) ovat sellaisia joihin tarvitsee lukiotutkinnon. Joten nekin suljetaan pois. Eli suoraan sanottuna ei ole enää yhtään ammattia mielessä johon haluaisin. Tyhjä pää =inhottava olo.
Ystäväni tai ns. ystäväni ovat olleet vähän ihmeissään kun erosin lukiosta ja tästä hommasta ylipäätänsä. Kun kerroin heille tapaamisestani virkailijan kanssa he eivät ihmetelleet. Toisin sanoen eräät heistä olivat jo hieman vihjailleet samaa että en välttämättä ole sopiva koko ammattiin. Ja paras ystäväni lopetti puhumisen kanssani kokonaan koska hänen mielestään teen vaan hallaa itselleni kun en mene lukioon ja että tuhlaan lahjojani jos valitsen ammatin joka ei minulle sovi. Kyllä minä homoksi haukkumiset kestän ja kaikki muut nalkuttamiset mutta ystävien menetys on liikaa.
Kummallista että minä en ole katunut kertaakaan eroani tai valittanut siitä ystävilleni ja he tekevät siitä ison haloon silti. Ihan kuin he olisivat kyllästyneet tähän vaikka en edes ole heitä vaivannut koko asialla. Heidän vikansa jos ottavat minun asiani liian vakavasti. Joten en ole pitänyt yhteyttä heihin ollenkaan. Olen ollut yksin, vaikka juuri nyt heitä tarvitsisin. Oli pari riitaa ja puhevälit ovat todennäköisesti katkenneet lopullisesti muutaman henkilön kanssa jotka sattuivat olemaan läheisimmät. Iltaisin kun kirjaudun Messengeriin niin huomaan ettei siellä ole ketään mikä on epätavallista sillä siellä on aina ollut joku ystävistäni. Yksinäisyyden tunne vain voimistuu.
Mutta se siitä. Olen tehnyt niitä ammatinvalinnassa auttavia testejä mutta ei apua ole niistäkään. Mitä jos valitsen taas väärän paikan syksyllä ja joudun eroamaan? Mitä jos pilaan kaiken taas? Olen ihan sekaisin enkä voi puhua kenellekään tästä asiasta. En edes äidilleni (vanhemmat eronneet, en ole yhteyksissä isääni.) Tuntuu että olen ihan yksin ja kaikki kaatuu minun päälleni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mikset vai nyt syksyllä laita hakupapereita parturi kampaaja puolelle? itse opiskelen nyt myös kamjaaksi ja omlla luokalla ei ole yhtään poikaa mutta kolmosella on poika joka opiskelee parturi kampaajaksi :) miksei mies voisi hakea kampaajaksi? mies partureitahan ulkomailla suurinosa on ja suomessaki on jo koko ajan enemmän.. yhtä hyviä,sama onko mies vai nainen :D
tietenki voit saada homon maineen muttei sekä mitään varmaa ole !
ja ulkonäöstäsi. mitä väliä ulkonäöllä on? ehkä alussa asiakaat voi esim vaikka vieruksua ihonväriäsi tai jtn muuta mutta jos leikkaat hyvin tai teet jottain muuta he varmasti palaavat välitämättä ulkonäöstäsi.
ja sitä paitsi ulkonäkö muuttuu ja varsinki hiukset jos kampaajski aijjot :)
Tsemppiä :) suositelen tätä uraa jos vain olet kiinostunut !
Olen samoilla linjoilla kampaajatytön kanssa. Laita vaan hakupaperit menemään, jos todella haluat kampaajaksi! Jos se on unelmiesi työ, niin silloin menet sitä opiskelemaan. Miksi ihmeessä kaverisi jättivät sinut tämmöisen asian takia? Yritä puhua heille ja pyydä anteeksi, jos sanoit heille jossain kohtaa pahasti. Toivottavasti et joudu jatkamaan noin yksinäisen oloisena.
Kyllä mä voisin mennä mieskampaajalle. En ainakaan itse valitse kampaajaa ulkonäön perusteella, enkä jälkeenpäin edes muista minkä näköisiä kampaajani ovat olleet.
mistään virkailijoista!!!!!!!!!!
Todella lapsellista käytöstä sekä silta virkailijalta, että kavereiltasi. Tottakai ihmisen pitää päästä ammattiin johon haluaa, jos siihen oikeasti haluaa. Jos kaverit rupeaa nalkuttamaan homoksi, ja jos se urpee todellakin kiusaamaan, niin voitpahan sanoa, et kyllä siellä niitä tyttöjä kuule riittää.
Go for it
...sellanen ammatti mikä sua kiinnostaa. Eli jos haluat parturi-kampaajaksi, niin hae opiskeleen sitä alaa. Päätä itse mitä haluat elämälläsi tehdä, sillä kukaan muu ei voi tietää mitä todella tahdot.
Ja oikeet ystävät pysyy ystävinä valitsit minkä alan tahansa. Itse aloin opiskelemaan insinööriksi koska ala kiinnostaa mua. En miettinyt mitä muutta ajattelee nuoresta naisesta joka opiskelee insinööriksi. Ja yksikään oikea ystävä ei kadonnut mun elämästä.
Olen samaa mieltä ylempien kanssa^
Lisäksi yksi luokkalaiseni poika aikoo parturiksi ja oma parturinikin on mies.
Ole sitä mitä haluat olla äläkä välitä muista :)
Jos menen kampaajalle, en mene sinne jotta joku nätti neito hipelöisi päätäni, vaan jotta saisin hiukset siisteiksi. Ja tämän voi tehdä kuinka ruma ihminen tahansa. Käsien työ ei taida olla mitenkään sidoksissa ulkonäköön. Olen nähnyt rumia kampaajia, rumia hierojia, rumia kassaneitejä, mutta työ niiltä on kuitenkin sujunut aivan täysin.
Ja hei, läskit, finnit jne saa pois :)
Ja aikun pääsisi ainoana poikana tyttöluokalle... ^^
Ota myös huomioon kuinka lukemattomia kertoja kun jostain historian merkkihenkilöistä ei ole nuoruudessa uskottu tulevan yhtään mitään.