Elämän pyörityksessä nykyaikana moni perhe hajoaa uusien ja kiehtovien suhteiden viekotukseen. Usein sanotaan: me kasvoimme erilleen, tai en saanut puolisoltani tarpeeksi rakkautta, ja monia muita kommentteja siihen, että ei enää jaksakaan elää sen ihmisen rinnalla, jota luuli siksi ainoaksi ja oikeaksi. Kaikenlaiset arkipäivän murheet ja tavanomaiset rutiinit tuntuvat usein niin raskailta ja turhauttavilta, että helposti lankeaa uuden ja kiehtovamman suhteen pauloihin. Tämä kaikki kertoo siitä, että tasapainottomuus on lisääntynyt niin miesten kuin naistenkin keskuudessa. Halutaan aina vain uusia, ihmeellisempiä kokemuksia, mutta nekään eivät tuo sitä onnea ja autuutta, jota janoamme. Enää ei ole aikaa eikä ehkä haluakaan tutkiskella omaa sisintään ja etsiä sieltä sitä rauhaa ja harmoniaa joka auttaisi meidät yli arjen harmauden. Monta kertaa pysähtyminen ja itsensä tutkiskelu auttaa ratkaisemaan ja löytämään omaan elämäänsä oikean suunnan. Ei se kumppanin vaihto ole aina oikea ratkaisu. Yksinäisyydestä kasvaa usein ehjempi persoona.
Tasapainottomuus
Mietiskelijätär
2168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuota liturgiaa sitä tänä päivänä kuulee ja näkee joka tuutista täysin purjein.
Kolahtaakohan koskaan kenenkään sisimpään se, miten petollisin keinoin jotkut ovat valmiita suunnitelmallisesti sotkemaan hyviä suhteita. Otetaan vaikka Iso KIrja kainaloon ja mennään kohteen kotiin rikkomaan sen voimalla suhde. Nainen on se kavala kettu, jolta ei keinot lopu pyrkiessään päämääräänsä. Tasapainottomuutta
se ei ole vaan tietoista toimintaa. Eivät ne "huonot päivät" liittoa riko vaan siitä se vahvistuu, rikkoja on suhteeseen pyrkivä henkilö.
tai ei ,mutta mietiskelijätär on monessa asiassa hyvinkin oikeassa.Minusta tuntuu ,että monet ikäiseni ovat vasta nyt heränneet ,että vanhuus tulee ja pitää mennä tupsua huiskuttamaan vieraan hameen alle.Tai nainen iskee ukkomiehen ,kun biologinen kello tikittää ,ja ukkomies on varma nakki. Harva vaimo katselee ruiskullaan huiskivaa ja pian isäksi tyhmyydessään tulevaa miestään toisen naisen lapsen isänä.Nykyisin eukot ovat tosi röyhkeitä,siinä olen kanssasi samaa mieltä ja sitten tämä yli 50:nen löyhkä menettää kaiken kontrollin.Ainakin jos vähän on omaisuutta ,niin jo karvapäätä ,jos jonkinlaista hihassa riippumassa.Ukot uskovat rakkauden ruikutuksiin ja oma eukko melkein joka tapauksessa heidän mielestään on kuin riihen seinästä reväisty,vaikka muiden mielestä olisi vaikka miten viehkeä ja älykäs.Minusta kettu on rakkaudetta jäänyt henkilö elämänsä varrella ja tapoja kaihtamatta sitä etsii....