Kiitokset Speedylle erilaisista vinkeistä tällä palstalla sekä muutenkin kaikin puolin fiksuista kommenteista.
Kirjoitin jokin aika sitten tappelevista kissoistamme. Tilanne on yhä paha, ja tuntuu, ettei umpikujasta ole enää muuta ulospääsyä kuin toisesta kissasta luopuminen. Sen verran edistystä on tapahtunut, että kisut sietävät toisiaan syödessään mutta heti kun kupit ovat tyhjät, alkaa aggressiivinen meininki taas. En oikein tiedä, mitä olemme tehneet tässä uudelleen totuttamisessa väärin enkä tiedä, mikä voisi olla seuraava askel, sillä näitä kahta "kaveria" ei tosiaankaan voi päästää vapaasti samaan tilaan paitsi syömään.
Välillä tuntuu, että vanhempi (aggressiivisempi) kissa on oikeasti käytöshäiriöinen (johtuen joko korvien välistä tai meistä omistajista). Sen aggressiiviset toiminnot eivät tunnu rauhoittuvan, vaikka leikkauksesta on aikaa. Se on käynyt useita kertoja käsiksi myös minuun, viimeksi äsken, niin, että se saa jonkinlaisen hepulin tai viirauksen, iskee kiinni käteen tai jalkaan, pelästyy ja juoksee karkuun. Yleensä näitä kohtauksia edeltää se totuttamishetki pienemmän kaverin kanssa.
Vieläkö joku (Speedy?:) keksii joitakin konsteja vai joko on luovuttava aggressiivisesta kaverista?
Suuret kiitokset taas.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se, että kisut sietävät toisiaan syödessä, on jo edistystä. Tässä vaiheessa voi hieman hidastaa tahtia, jos tuntuu, että hyökkäily alkaa heti kun ruoka on loppunut... Erota kissat vaikka pariksi päiväksi, jotta ne saavat hengähdystauon toisistaan, sitten vaan alusta uudestaan. Kokeile vaikka leikittää molempia kissoja erikseen ennen kuin syötät niitä yhdessä, se poistaa turhia energioita ja ne saavat metsästytviettinsä tyydytetyksi johonkin muuhun ennen tapaamista.
Se, että vanhempi käy kimppuusi nimenomaan noiden tapaamisten jälkeen, on uudelleen suunnattua aggressiota, se ei saa rökitettyä toista kissa, joten se hyökkää lähimpään saaliiseen kiinni. Tähänkin auttaa tuo leikittäminen ennen ja jälkeen tapaamisten, sekä tapaamisten lopettaminen ennen kuin se ehtii edes ajatella hyökkäämistä.
Meillä oli ihan sama tilanne muutaman kuukauden ajan: lautanen tyhjäksi ja sitten kimppuun. Kissat pitäisi erottaa jo ennen hyökkäystä, joten vahdi tarkasti milloin vanhempi on lopettanut syömisen ja kanna sitten nuorempi omaan huoneeseensa. Tämän jälkeen voisit vaikka leikkiä vanhemman kisun kanssa.
http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/pages/0,,167006_527491,00.html
http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/articles/0,,167006_69706,00.html
Jos et ole ostanut Feliway-haihdutinta, niin suosittelen lämpimästi, meillä ja muilla, joilta olen kuullut, tulokset ovat olleet silminnähtäviä. Meillä tultiin kavereiksi niin, että pistimme verkko-oven kämpän käytävään. Toinen kissa oli toisella puolella, toinen toisella. Itse oltiin vuorotellen yksin ja yhdessä jommalla kummalla puolella, leikitettiin ja lahjottiin kissoja herkuilla molemmilla puolilla yhtäaikaa ja erikseen. Samalla pidettiin Feliway-haihdutinta verkko-oven lähellä.
Verkko-oven nerokkuus on siinä, että kissat haistavat ja näkevät toisensa, mutta eivät pääse kimppuun. Verkko-oven alkuvaiheessa on tärkeää saada kissojen huomio kiintymään muualle, kuin toiseen kissaan, siksi herkut ja leikit. Heti kun toinen kissoista keskittyy vaanimaan toista, ei muuta kun lelut esiin, siksi olisi parempi, että näissä verkko-ovisessioissa olisi kaksi ihmistä mukana.
Pidä verkko-ovea yllä päivittäin, mutta aloita ihan lyhyillä ajoilla, voit sitten pidentää aikaa kun huomaat, että kissat rentoutuvat. Jossain vaiheessa voit jättää verkko-oven ylös siksi aikaa kun olet itse poissa, sitten voit (kissojen reaktioita tarkkaillen) jättää sen kokonaan pois kun olet itse kotona, mutta laittaa paikalleen kun olet poissa. Jätä aina jotain virikettä molemmille puolille, ruuat ja vedet.
Meillä oli verkko-ovi ylhäällä päivittäin parin kuukauden ajan, koko ajan kauemmin ja kauemmin. Hankalaahan se välillä oli, kun piti molemmille kisuille pitää seuraa sen omalla puolella ja kulkeminen oli hankalaa, mutta kyllä se oli sen arvoista, nyt nukutaan sylikkäin.
Voit käyttää vaikka vauvaportteja, pari, kolme päällekkäin, niin etteivät pääse yli, tai, niin kuin me teimme, ostaa puutarhaan tarkoitettua muoviverkkoa (pienisilmäistä, tarkoitettu köynnöskasveille yms). Me laitoimme silmukkaruuvit oven molemmille puolille, kiinnitimme verkon tiukasti toiselta puolelta rautalangalla (muovipäällystetyllä) ja toiselta puolelta sidoimme kiinni silmukoihin narulla ja availimme sitä kuin ovea. Kannattaa työntää vaikka oksa yms alareunan väliin, meillä ryömittiin verkon ali, kunnes tuimme sen. Samoin kannattaa laittaa verkko oven yläkamanaan asti, kun esim. meidän toinen kisu kiipesi verkkoa ylös kuin apina...
Tässä lisää lukemista! Kiitos kiitoksista, mutta kunnia kuuluu noiden artikkeleiden Pam Johnson-Bennettille.
http://www.ivillage.com/topics/pets/0,,167006,00.html
Tuli vähän pitkä, sori...