Kehottaisin Kainuulaisia hirvimiehiä lukemaan ASE&ERÄ 8-2007 numerosta sivut 42-44, jossa Lapin riistapäällikön ajatelmia hirvestyksestä ja lisääntyvistä lieveilmiöistä.
Siinä oli kiinnitetty erityistä huomiota gps:n tuomiin hyötyihin ja haittoihin.
Eränkäynti on noiden vempeleiden myötä unohtunut.
Auton käyttöön tulisi myös asetuksin selventää hirvenmetsästyksen yhdeytessä.
Koiranohjaajalla on gps, samoin myös useilla ns. passimiehillä, jolloin he pystyvät siirtämään passinsa aina sinne minne hirvi on menossa, ei muuta kun kiivaasti vaan eteen. tätä tapahtuu nykyisin usein, varsinkin muuttohirvien aikaan, jolloin ne eivät välttämättä haukutakkaan paikolleen.
Tämä on seuraustan ylisuurista luvista, ainakin yläkainuun alueella.
Hyvää tulevaa riintanruokinta kautta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
varressa iltapäivällä ?
pitkä jono autoja pysäköitynä loivaan kurviin, jossa ei näkyväisyyttä kunnolla turvalliseen ohitukseen
Varjele Jumala maamme kaikkia hirviä ja suo niille onnellinen vuosi 2008.
(Aamen)
Lian usein autoillen pyritään siirtymään liikkuvan hirven eteen ja näinollen lainvastaisesti jahtaamaan sitä.
Mutta. Kuka nuo hirvimäärät ilman korvausta tappaisi kuin metsästäjät. Metsästäjät eivät peri palkkaa valtiolta kuluistaan eikä töistään.
Päinvastoin, maksavat valtiolle jokaisesta kaadetusta hirvestä vielä kaatomaksunkin.
Olenkin miettinyt, josko tekisin riistanhoitoyhdistykselle esityksen, jonka mukaan menisimme metsästyslakkoon.
Kuka ja miten nuo hirvimäärät poistaisi liikenteen vaarantamisesta ja metsien tuhoamisesta.
Vaadittaisiin pataljoona miehiä koirineen maastoon. Mitähän se tulisi maksamaan valtiolle ? Ja mistähän pataljoona saataisiin kokoon ?
Erämiehet, metsästäjät, PYH, koira tekee suurimmn työn isomahaiset muka hirvimiehet vain raahaavat läskimahansa hirven viereen ja ampuvat,
siinä seisoa harottaa monta silavamahaa vierekkäin....
Mutta senhän takia niitä käytetäänkin.PItäiskö tuohivirsuissa hiippailla.HÖHLÄT.
Valtion pitäs ruveta maksamaan tapporahaa Hirven kaatajille. Vain sillä konstilla niistä tholaisista ja likenteen vaarantajista päästäisiin. Halukkaat voisivat käydä Korkeasaaressa katsomassa niitä muutamaa, joka olisi sopiva määrä Hirviä.
Suuressa osassa maata on kanta mennyt alas.Jossain takahikiällä,jonne ei ole valtionmaille tulijoita,vois alentaa lupien hintaa.Mut luulen kyllä et joka paikkaan on metsästäjiä tulossa.Metsähallituksella on tästä kyllä tietoa.