Massa aikoo päihittää räikkösen tulevalla kaudella, sanoi että olis pystyny ilman epäonnea voittamaan jo 2007.
Mutta on sitte unohtanut kokonaan kimin epäonnen.
Mutta on sitte unohtanut kokonaan kimin epäonnen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jokainenhan siellä ajaa mestaruudesta. Toisille se ei vaan onnistu koskaan. Mikäli kilpailukykyisen tallin kokoenut kuski sanoisi että köröttelempähän tässä nyt vain palkkani eteen niin sellaisellehan annettaisiin potkut sekä mainostajat sanoisivat sopimuksensa irti.
Pakko siellä on elvistellä ja olla olevinaan paras kaikista. Joka vuosi on mestareita ollut puolenkymmentä kauden alussa, lopussa sitten vain yksi.
Tulevan vuoden mestareitakin on ainakin Kimi, Massa, Heikki, Hamilton, Ruusperi ja Alonso ja nämäkin ennen kuin metriäkään n ajettu.
Kimin epäonnen, mutta muistaa kyllä varikkokäynneiksi naamioidut "tallimääräykset".
Samaa se Fisichellan luuseritollo hoki aina ennen uuden kauden alkua. Sanoi taistelevansa maailmanmestaruudesta ja hävisi aina tallitoverilleen Alonsolle ja muille. Sama tapahtui viime kaudella Heikin kanssa. Onneksi tallijohto älysi antaa potkut. Fisi ei vieläkään älyä lähteä sarjasta, vaan yrittää vongata itseään Force India -nimiseen luuseritalliin.