dna-radiolinja

Ihan vaan kyselisin, että kuinka hyvin pyörii radiolinjan primetime gprs:llä sivuilla surffailu ja webbikameran käyttö yhtäaikaa?
Itselläni on tällä hetkellä tämä DNA:n "vapauden riisto" liittymä ja sillä sekä surffaus että webbikameran käyttö sujui ihan moitteettomasti.
Mutta jo parin päivän bittien ja tavujen seurailu on alkanut rassaamaan ja todella kiinnostaisi vaihtaa rätinään jos silläkin noi jutskat toimii yhtä aikaa hyvin??
9726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siirryin käyttämään RL:n primetimea heti kun dna julkisti uuden hinnoittelun. Hyvin toimii, joten vaihda ihmeessä. Toki voi olla alueellisia eroja, mutta kannattaa ainakin kokeilla!

Äänestä

Olen ensimmäisiä dna-gprs-käyttäjiä. Operaattori on palvellut minua "riitävän hyvin". Hitaushan näissä kuuluu asiaan ja erityisesti puheluruuhkien aikoina.

Kun tietyistä etusyistä hankin RL:n, päätin ottaa myös gprs-liittymän. Kokeilin hetken mutta toiminta osoittautui kelvottomaksi. Yhteys oli niin hidas, ettei saanut vaatimattomimpiakaan yhteyksiäni toteutetuiksi.

Miksi muuten kirjoitetaan niin paljon dna:n kalleudesta. Eikö hinta ole suunnilleen sama ainakin 100MB:hen asti. Ylimenevältä osalta peritään lisää (kaikki tekevät näin!.

Olen seurannut asioita ja Soneran gprs tuntuu järkevimmältä ratkaisulta. Liittymästä saa ilmaisen nopeuttimen, jolla yhteysnopeus kasvaa ymmärtääkseni 67900 bps:stä (oliko nopeusmax tämä?)

Äänestä
  • ...kumminkin nyt sitten tätä rätinän gprs:ä ja jos ei toimi niin ainahan siitä pääsee eroon.
    Ja DNA tuli mulle heti kalliiksi kun vaihtoivat hinnoitteluaan. Piti mukamas aina olla kiinteähintainen liittymä..ja P*****.
    Saisin meinaan ton 100MB täyteen jo ihan viikossa,enkä edes imuttele musaa sun muita ohjelmia webissä vaan ihan se on ihan tavallista sivujen lukemista. Ja vielä opiskelijana ei ole varaa ruveta makselemaan ylimääräisiä.
    Asustelen ihan tässä Hämeenlinna keskustassa, joten eiköhän se täällä toimi ihan ok.

    Äänestä

  • 114 000 tai 144 000,no jompi kumpi

    Äänestä

  • Itsellä on dna ollu toukokuulta ,yhteys tökkinä välillä sen kestäisi jos ei olis tullu 100 mb rajaa . KÄSITTÄMÄTÖNTÄ oli kun kysyin äsken aspasta liikenteen määrää .... viipyi ja vastattiin kovaa ollu käyttö toukokuussa yli 300 mb laskua olis tulossa yli 250 euroo . TÄH totesin ja sanoin että toukokuulla käsittääkseni oli kiintee hinta ilman rajaa. NIIN on totesi aspa. Heinäkuun liikenne ei näy heillä vielä !!!!! Samoin DNA: VERKKOSIVUT EI TOIMI ! SONERAN otin kokeiluun heinäkuun alussa nopeus on paljon parempi ,yhteys toimii ,datan pakkaus toimii ja liikenteen määrä LÖYTYY ! Soneralla surffaa samalla 100 mb 3x mitä dna:lla Tää on FAKTA !

    Äänestä

  • ´vaihtaja kirjoitti:

    Itsellä on dna ollu toukokuulta ,yhteys tökkinä välillä sen kestäisi jos ei olis tullu 100 mb rajaa . KÄSITTÄMÄTÖNTÄ oli kun kysyin äsken aspasta liikenteen määrää .... viipyi ja vastattiin kovaa ollu käyttö toukokuussa yli 300 mb laskua olis tulossa yli 250 euroo . TÄH totesin ja sanoin että toukokuulla käsittääkseni oli kiintee hinta ilman rajaa. NIIN on totesi aspa. Heinäkuun liikenne ei näy heillä vielä !!!!! Samoin DNA: VERKKOSIVUT EI TOIMI ! SONERAN otin kokeiluun heinäkuun alussa nopeus on paljon parempi ,yhteys toimii ,datan pakkaus toimii ja liikenteen määrä LÖYTYY ! Soneralla surffaa samalla 100 mb 3x mitä dna:lla Tää on FAKTA !

    ota yhteyttä Aspaan ja reklamoi. Ensinnäkin toi on virhe. Toukokuulta EI saa tulla datamäärään perustuvaa laskua, datamäärään perustuva laskutus alkoi vasta tässä kuussa. Toiseksi: Dnan aspa on ulkoista porukkaa, ei Dnan omaa joten niillä ei taida olla edes tietoa.

    Sinänsä ikävää että joku firma joutuu kärsimään alihankkijan ammattitaidottomuudesta ja saa siten syyt omille niskoilleen.

    Äänestä

  • nyt kirjoitti:

    Joo se kävi selväksi ja siirretty datakin löytyi valitettavasti välillä dna aspassa saa aivan luokatonta palvelua ,omapahan vikansa .Kannattas katsoa yrityksen millaista alihankintaa käyttää !

    Äänestä

  • vaihtaja kirjoitti:

    Joo se kävi selväksi ja siirretty datakin löytyi valitettavasti välillä dna aspassa saa aivan luokatonta palvelua ,omapahan vikansa .Kannattas katsoa yrityksen millaista alihankintaa käyttää !

    Totta, aika moni puute alihankkijalla saa työn teettäjäfirman niskoille syytöksiä huonosta palvelusta. Ei tuo Dna ole ainoa. Jos Dna vaihtaisi tuon aspan niin varmasti palvelu paranisi.

    Sonerasta, off topic, en missään tapauksessa ottaisi Soneraa, mielummin Radiolinjan. Soneralla on niin huono kaiku, itelläkin tosi huonoja kokemuksia Sonerasta. Puhumattakaan Saksan reissuista mitä Sonera teki.

Kommentoi aloitusta

muipsi kirjoitti:

Ihan vaan kyselisin, että kuinka hyvin pyörii radiolinjan primetime gprs:llä sivuilla surffailu ja webbikameran käyttö yhtäaikaa?
Itselläni on tällä hetkellä tämä DNA:n "vapauden riisto" liittymä ja sillä sekä surffaus että webbikameran käyttö sujui ihan moitteettomasti.
Mutta jo parin päivän bittien ja tavujen seurailu on alkanut rassaamaan ja todella kiinnostaisi vaihtaa rätinään jos silläkin noi jutskat toimii yhtä aikaa hyvin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu