Suoraan suihkusta

Nimetön

Olin juuri tullut suihkusta. Olimme sopineet että poikaystäväni tulisi tänään yhdeksän jälkeen meille. Vuosikin vaihtuisi kuuden tunnin kuluttua. Ovikello soi.
"Ootpa sä ajoissa. Odota, käyn pukemassa"
Mutta Markus tarttui kädestäni kiinni ja veti minut aivan itseensä kiinni. Nielaisin ja katselin häntä silmiin.

Pian tunsinkin pehmeät huulet huulillani ja kielen suussani. Pienellä liikkellä pyyhkeni putosi. Liikahdin hieman, mutten lähtenyt tai edes nostanut pyyhettäni.

Markus nosti minut syllinsä saaden minut kikattamaan. Hän hymyili ja kantoi minut vanhempieni sängylle. Hän riisui paitansa ja istuutui päälleni.
"Tässä vieteäänkin sitten loppuilta" Hän tokaisi ja sai minut jälleen kikattamaan. Pian suutelimme taas ja hänen huulensa eksyivät kaulalleni. Aloin täristä ja hengitykseni kiihtyi. Hän suuteli ja näykki varovasti, tekemättä jälkiä.

Suljin silmäni ja voihkaisin kun hän siirtyi korvaani. Mikään ei sytyttänyt enempää kuin korvien näykkiminen ja suutelu.

Hän ujutti kätensä nännilleni ja rupesi hellästi painelemaan, saaden minut kostumaan. Hän hipaisi kielellään huuliani saaden minut värähtämään rajusti. Tunsin miten hän hymyili. Hän painoi yhtäkkiä kovaa nänniäni saaden minut äänähtämään.

Markus liikutti kätensä aivan karvoitukseni päälle ja siveli sitä.
"Sano vaan jos haluat että lopetan" Hän kuiskasi korvaani ja nuolaisi sitä. Hän odotti hetken ja kun mitään ei kuulunut ja ujutti kätensä kiusaten, hitaasti klitorikselleni. Voihkaisin hiljaa kun hän alkoi hieromaan sitä. Hän hieroi, painoi ja pyöritteli sitä sormiensa välissä.

Pikkuhiljaa tunsin orgasmin lähenevän. Hän työnsi ensin yhden sormen, ja sitten toisen. Hän alkoi naimaan minua hiljalleen, välillä nopeuttaen tahtiaan. Pian tunsin orgasmin valtaavan ruumiini ja pian makasinkin hänen vieressään huohottaen.

Kun hengitykseni oli tasaantunut, Markus riisuutui ja katsoi minua silmiin. Nyökkäsin hiljaa, tajutessani mitä hän kysyi. Pian tunsin hänen kalunsa vaginallani ja ähkähdin kivusta.
"Totut siihen pian"
Markus tokaisi ja piti sitä paikallaan antaen minun tottua siihen. Hän rupesi liikuttamaan lantiota hiljaa ja liikutin omaani hänen tahdissaan. Hiljalleen kipu alkoi hävitä ja nautinto tuli tilalle. Hän painautui päälleni ja jatkoi kaulani ja rintojeni suutelua.

Jonkin ajan kuluttua hän alkoi huohottamaan rajusti ja tunsin kuinka lämmin neste purkautui sisääni. Markus rysähti päälleni ja vierähti viereeni vetäen minut kainaloonsa.

"Nyt se on sitten virallista" Hän sanoi ja painoi huulensa huulilleni.

((pahoitteluni kirjoitusvirheistä))

11

47397

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikoihin

      saapuu ja vielä kuusi tuntia
      ennen kuin vuosi vaihtuu???????????

      Ehdottaisin uudelleen kouluttautumista
      varsinkin matikan osalta.

      • Se onkin

        >>>Olin juuri tullut suihkusta. Olimme sopineet että poikaystäväni tulisi tänään yhdeksän jälkeen meille. Vuosikin vaihtuisi kuuden tunnin kuluttua. Ovikello soi.
        "Ootpa sä ajoissa. Odota, käyn pukemassa">>>

        Luultavasti kirjoittaja tarkoittaa, että klo on vielä 18, koska poikakaveri tulee "ajoissa" siis etuajassa eli kolme tuntia ennen sovittua!!


    • Nimetön.

      ja sinä voisit kultaseni opetella lukemaan :D

      Olin juuri tullut suihkusta. Olimme sopineet että poikaystäväni tulisi tänään yhdeksän jälkeen meille. Vuosikin vaihtuisi kuuden tunnin kuluttua. Ovikello soi.
      "Ootpa sä ajoissa. Odota, käyn pukemassa"

      aivan, poikaystävä tuli __ETUAJASSA__

      • Se onkin

        vaihdettu lausejärjestys olisi ollut hyvä vaihtoehto, että hänkin olisi ymmärtänyt!?

        >>>Olin juuri tullut suihkusta. Vuosikin vaihtuisi kuuden tunnin kuluttua. Olimme sopineet että poikaystäväni tulisi tänään yhdeksän jälkeen meille. Ovikello soi.
        "Ootpa sä ajoissa/Sä oot etuajassa. Odota, käyn pukemassa">>>


      • se perkele on
        Se onkin kirjoitti:

        vaihdettu lausejärjestys olisi ollut hyvä vaihtoehto, että hänkin olisi ymmärtänyt!?

        >>>Olin juuri tullut suihkusta. Vuosikin vaihtuisi kuuden tunnin kuluttua. Olimme sopineet että poikaystäväni tulisi tänään yhdeksän jälkeen meille. Ovikello soi.
        "Ootpa sä ajoissa/Sä oot etuajassa. Odota, käyn pukemassa">>>

        ... millon se tuli ja moneltako, kohan tuli että sai nussia


      • eikösniinniköjookos
        se perkele on kirjoitti:

        ... millon se tuli ja moneltako, kohan tuli että sai nussia

        Kellonaikaa ei sanottu tarkalleen.


    • tatsy

      surkeaa. tapahtumat eteni niin nopeasti ettei ehtinyt edes virittäytyä mukaan tarinan tunnelmaan (joka kyllä puuttui tästä). ensi kerralla kirjoittaessasi varaa aikaa tapahtumien tarkempaan kuvailuun ja yritä kirjoittaa tarina siten, että lukija pysyy siinä mukana.

    • kauheaa

      ""Tässä vieteäänkin sitten loppuilta" Hän tokaisi ". Asiat etenivät niin nopeasti, että tuskin ehti mennä loppuiltaa... Jos tuoloppuilta tarkoitti sitä, että vuosi vaihtuu.. Tai mitä tarkoittikin poika tuli ajoissa, loppuiltaa ei siis voinut ehtiä mennä. Tälläiset asiat tökkii, anteeksi että valitin. Ja oli todellakin mautonta.

    • ja tarkoitetut

      sanat. Ilmeisesti kirjoittaja on miespuolinen, joka on asiaa yrittänyt katsoa nais näkökulmasta. Idea hyvä, mutta toteutustapa surkea.

      Seuraavanlainen kiinnitti huomion.

      "Pian suutelimme taas ja hänen huulensa eksyivät kaulalleni."

      Kalu, jos vois kirjoittaja laittaa kuvaavamman nimen sukuelimelle, jottei tarvi arvaa kumpi työstää kulloinkin kumpaa.

    • -:)€

      Siis KAULA!!! Tiedätkö mikä se on? Pitääkö aina valittaa toisten teksteistä? Kirjottakaa ite!!!;) ja oli hyvä tarina ja kiva kun kerrot muillekkin vaikka kaikki ei näemmä välitä...;)

    • biggy12

      mitä jos tyttö haluaa ratsastaa mukava iso muna, asun yksin ja täällä on kosketuksissa [email protected]
      what if any girl want to ride a nice cock , i live alone and here is the contact [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1917
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1322
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      102
      1076
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      71
      537
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      528
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe