Totuus!
Joops.
10475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joku on siis viimein kaivanut esiin yhden anti-anime sivun, ja kaikesta päätellen tekijä tuntuu olevan ainakin lievästi rasistinen ja ennakkoluuloinen. Olisipa hienoa nähdä hepun oma leffamaku...
Otakut ovat ihmisiä jotka pitävät animesta samoin kuin toiset esim. puutarhan hoidosta, siinä ei ole mitään kummallista. Jos todella väittää kaikkien otakuiden olevan hulluja/typeriä niin samalla tekee myös itsestään idiootin. Eräs tuttuni katselee animea, ja hän ryyppää, rällästää, ja käyttäytyy muutenkin kuin "normaalit" ihmiset. Otakut eivät ole sen sosiaalisemmin syrjäytyneitä kuin muutkaan ihmiset. Arvostan taasen cosplayaajia koska he ovat rohkeita, he tekevät sen mihin minulla (ja monella muulla) ei ole rahkeita, tai mielikuvitusta. Tuo Sanosuken cosplayaaja on muuten onnistunut työssään. Itse en tietääkseeni sano puhuessani, nee, baka tai mitään muutakaan japaniin liittyviä sanoja, joten tämäkin on yksilöllistä.
Suurin osa katselee animea siksi koska se tarjoaa uusia uria, sellaisia joita ei elokuvissa näe. Tästä puhuinkin jo aikaisemmin, joten jätän tämän nyt vähälle huomiolla sanomalla että tietysti animesta löytyy tunteenpurkauksia jne., koska länsimaalaiset eivät niitä uskalla tehdä tai esittää. Anime hahmot ovat taasen usein ihailtavia koska ne muistuttavat ihmisiä, eivät virheettömiä olemuksia, koska sellaista ei ole. Tuosta hyvä vs. paha asetelmasta voisi sanoa paljonkin, mutta se tuntuu olevan enemmänkin länsimaalaisten jobia. Ei animessa useinkaan ole hyvää tai pahaa, kuten ei elämässäkään, on vain ihmisiä joiden mielipiteet eroavat massasta. Ainoa anime mihin pystyn ajattelemaan selkeän pahan on Inuyasha, muita ei tule mieleen.
Hentaista en sano mitään, jokainen ajatelkoon siitä niinkuin haluaa. Itse pidän sitä taiteena ja animen muotona, vaikken mikään hardcore lonkerohentain kannattaja olekaan (en pidä sellaisesta), mutta hentai sarjat joissa on oikeasti hyvä juoni ovat joskus mukavaa vaihtelua (Elven Bride, Dragon Pink...), mutta sitten on sarjoja joista tehtyä hentaita en halua mistään hinnasta nähdä (Maison Ikkoku, KOR, Key the Metal Idol...). Tuntuu siltä että tuo kyseinen heppu verrasti kaiken animessa olevan hentaihin, mikä olisi sama kuin rinnastaisin kaiken länsimaisen tuotannon pornoksi.
Itse katson animea ja minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ainoa asia mitä minä vihaan on nämä eräät anime FANIT! Tässä eräs teksti minkä kopsasin tuolta sivuilta:
"I hate it when Anime fans named themselves "Neko-chan" or "Relena-sama" and all that crap when they aren't even Japanese! Several of my friends ask me to call them names such as "Nina" and "Yuy" etc etc. They make me sick."
Tämä on eräs asioista mitä vihaan. INHOAN sitä kun täällä vilisee tiettyjä nimimerkkejä. Sori vaan "Himura_Kenshin"
Ja sitten se on typerää kun käytetään niitä ^_^ ja O.o merkkejä! Siis hitto vieköön..
Ja vielä kun täällä keskustellaan ja heitetään sitten perään sayonarat sun muut gozaimizut! (tai miten ne nyt olikaan) Leikitään niin japseja että...
Mutta muuten kyllä siis anime vastaan ei ole mitään. Itse katson aina ja tulen aina katsomaan.
Tuon saitin kun luin niin se vain vahvisti kiinnostustani animeen. (ja mangaan totta vie!)
Musta noi oli aika hauskat sivut itseasiassa ^^
HUAHHAHHAA~! XD
Mitä jos minä tekisin sivut puutarhanhoitoa harrastavia ihmisiä vastaan?
"h0h0, katsokaa miten rumia jotkut puutarhanhoidon harrastajat ovat!!11"
...näistä "antianimeisteista" puhumattakaan.
Fine, minä olen otaku, ja viihdyn sellaisena.
Uskallan kuitenkin väittää omistavani elämän, enkä ole yhtään sen epäsosiaalisempi kuin tavallinen dokaajateinix.
Ei voi kuin ihmetellä, miten joku tosissaan kuvittelee voivansa arvostella jotakin asiaa sen harrastajien ulkonäön perusteella.
Siihen tuo sivu näyttäisi aika pitkälti perustuvan.
"kaikki animefanit ovat rumia, joten me vihaamme animea".
Voi elämä...
Ja eräältä tähän topiciin aiemmin replanneelta henkilöltä (tunnistaa varmasti itsensä) haluaisin kysyä, että miksi ":)" on sallittavampi kuin "^_^"?
Japanin ihannointia arvostelevat henkilöt voisivat hetkeksi keskittyä siihen, miten eräät heistä tekevät kaikkensa ollakseen kuin Amerikassa, missä kaikki on hyvin ja ihmiset ovat kauniita (creditit tästä ilmaisusta nerokkaalle herra J. Karille). Jotkut näistä ihmisistä jopa *gasp* lisäävät englanninkielisiä sanoja viesteihinsä! Kamalaa, eikö vain? Ja jos ei, niin mikä siitä tekee sallittavampaa kuin japaninkielisten sanojen käyttämisen?
Tällä haluan lähinnä ilmaista sitä suurta huvittuneisuutta ja osittaista ärtymystä, jota aloitusviestissä ollut linkki herätti.
Eräillä ihmisillä on selvästi liikaa vapaa-aikaa, tai erittäin kieroutunut käsitys järkevästä ajanvietosta, jos ei itselleen muuta tekemistä keksi kuin tehdä sivut jostakin asiasta, jota vihaa.
Minäkin vihaa monia asioita, mutta koska en erityisen masokistinen luonne ole, en jauha niistä silloin kun ei ole pakko.
Tekisi melkein mieleni sanoa, että "hankkikaa elämä".
"miksi ":)" on sallittavampi kuin "^_^"? "
Siis toi :) kuuluu ihan samaa kastiin kun toi ^_^
En minä tietääkseni väittänyt että se olisi sen sallittavampi. Ja kyllä mua tympii sekin ku pitää niitä sanoja sekotellu että vähä enkkua ja sitte suomea. Mut eniten tympii toi ittensä nimeäminen jonkuu anime hahmon perään. Tai yleensä semmonen...plaa..
"Fine, minä olen otaku, ja viihdyn sellaisena.
Uskallan kuitenkin väittää omistavani elämän"
Sori nyt vaan mutta tuo ei voi pitää paikkaansa. Otaku on kyllä sellainen henkilö joka on sairaanloisen hulluna harrastukseensa ja ei muuta osaakkaan tehdä. Ainoa sosiaalinen suhde mitä heillä on ovat muuta otakut. Joten jos olet otaku sinulla ei ole muuta elämää kuin anime. (Kyllä on typerää lukea ku sekoittelet tota englantia suomen kanssa..."Fine")
Mut ei tästä jaksa sen pitempää keskustella "Ramika". Ainakaan minä en tähän keskusteluun enää osallistu. Saan kohta kaikki niin kutsutut "otakut" kimppuuni. Mutta todistavatpa vain kuinka herkkä asia tuo japanilais leikkiminen heille on haukkumalla mua. Mut ihan miten vaa.
*lähtee pois*
Noh, saattaa olla, ettet tänne enää tule näitä lukemaan, mutta haluaisin vain korjata erään käsityksesi.
Eli. Opiskelen eri kaupungissa, kuin missä varsinaisesti asun. Kouluaikoina asun koulun asuntolassa. Siellä olisi kyllä erittäin hankalaa olla pitämättä minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja. Koulussani on lisäkseni yksi tai kaksi anime-ihmistä, enkä heitä edes kunnolla tunne. Ystäväni siellä taas eivät sen kummemmin välitä animesta tai mangasta, joten heitä tuskin voi otakuiksi sanoa. Tässä mielessä väitteesi siitä, että minulla ei voi olla muita kontakteja kuin muut otakut, on väärä.
Lisäksi, minä en leiki japanilaista. Haluaisin toki päästä jonain päivänä Japaniin, mutta en usko, että pystyisin elämään siellä.
Juttu nyt vain on niin, että anime-faneilla on omat juttunsa ja muilla ihmisryhmillä omansa. Et kai voi mennä esim. hoppareista sanomaan, että heillä ei voi olla muita ystäviä kuin muut hopparit?
Raah... en taida minäkään tästä jaksaa jauhaa.
Jos minulla siis tällä hetkellä ei ole elämää, voisin jopa väittää, että asia ei minua haittaa. Tulin juuri kotiin erittäin mukavalta matkalta Oulusta, neljän ystävän kanssa enkä jaksa löytää "elämästäni" mitään valitettavaa.
Hii! :D On kivaa olla otaku!
Oikeesti! Kenellä on noin paljo vapaa aikaa että jaksaa vääntää tollasta sivua asiasta josta vihaa?! Uskomatonta... Ja vielä tuollaisessa .com muodossa! Eikös ne .com sivut ole maksullisia tekijälle? OLen samaa mieltä Himura_Kensinin kanssa, Cosplay ihmiset ovat helkkarin rohkeita. Itse en varmaan uskaltaisi mennä jonnekkin puistoon esim. Sailor Mooniks pukeutuneena...
Tuskin paljon kukaan käyttää niitä "ne" ja "baka" ilmauksia. Ehkä vain hyvien ystävien välisissä viesteissä...
Ja tässä edelliselle viestille:
Mitä pahaa näissä on: ^_^'?
(väännetään veistä haavassa!^_^) Arigatoo Gozaimasu ya Sayânara!
Mitä veistä missä haavassa? Siis luuletko että mä jotenkin poltan pinnani jos joku noita käyttää? Ei toi ole muuta kun säälittävää..."Mimi"
On se jännä että itse pidän animesta ja mangasta mutta jos en pidä näistä hölmöistä faneista niin kaikki käy kimppuun.
En muuta kun saan hyvät naurut kuinka typeriä te eräät fanit olette. Ja kesken kasvuisia.
Hanki elämä
Heh... Elämän omistan ja varsin hyvän sellaisen! Jos ajattelit että se viesti on vain sinulle niin voit todeta olevasi väärässä... Siis yleisesti, et ole ainoa joka tuota mieltä voi olla! Ihan hyvin saatoin osoittaa sen lauseen tuon sivun tekijälle! (vaikka tuskin edes tietää tästä koko keskustelusta koska ei asu varmaankaan Suomessa...)
Ja se ei ole säälittävää...
Hyvä vaan jos pidät animesta ja mangasta, ja pidä kiinni siitä! Hyvä harrastus nääs mut vähän sosiaalisempi tai ystävällisempi muita faneja kohtaan voisi olla... Minkäs ne sille voi jos oikein kovasti jostain pitävät! ^_^'
Animesta siis saa pitää, mutta muiden fanien kanssa ystävystyminen ja anime-termien käyttäminen toisinaan puheessa näiden ystävien kanssa on keskenkasvuista? Ookei...
Sinusta saa varsin ikävän kuvan tekstisi perusteella. Taidanpa melkein äityä sanomaan, että olen helkkarin ärsyttävä.
Huih... lähden tästä katsomaan animea.