Helsingin saksalainen koulu

Koulua lapsilleen pohtiva

Hei,

Onko kenelläkään omakohtaisia kokemuksia Helsingin saksalaisesta koulusta tai opiskelevatko lapsesi kyseisessä koulussa?

Olemme pohtineet kyseistä opinahjoa lapsillemme, mutta haluaisimme kuitenkin kuulla ensin muiden kokemuksia koulusta.

Lukukausimaksujen vuoksi koulu tulee todella kalliiksi vanhemmille, joten olisi tärkeää myös saada rahoilleen vastinetta.

Lähinnä olen pohtinut sitä, millainen opetuksen taso ja tahti koulussa on, onko mahdollista saada esim. tukiopetusta ja esiintykö paljon kiusaamista jne.

13

8708

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koulu on

      hyvä valinta, jos olette valmiita panostamaan lapsenne koulunkäyntiin. Jos ette itse osaa hyvin saksaa, se ei ole oikea valinta, sillä opetuskieli on saksa. Saksaksi opiskellaan myös lukuaineet, eli ei vain paljon kielentunteja.

      • Alkuperäisen vastaus

        Me, molemmat vanhemmat, puhumme hyvin saksaa, sillä olemme asuneet Saksassa ennen lasten syntymää. Tästä syystä haluaisimme myös lastemme oppivan puhumaan kyseistä kieltä hyvin eli pystyisimme tukemaan lapsiamme tarvittaessa. Vierailemme myös usein Saksassa.

        Tiedätkö, millainen ilmapiiri koulussa on? Esiintyykö paljon kiusaamista tms.?

      • on, ikävä kyllä
        Alkuperäisen vastaus kirjoitti:

        mutta niin kai kaikissa kouluissa... Kielitaidosta sen verran, että hyvä jos puhutte, mutta hallitsetteko saksankielen kirjoituksen ja kieliopin? Helsingissä on muitakin hyviä kouluja esim. SYK, johon myös oppilaat seulotaan.

      • sametti
        Alkuperäisen vastaus kirjoitti:

        Me, molemmat vanhemmat, puhumme hyvin saksaa, sillä olemme asuneet Saksassa ennen lasten syntymää. Tästä syystä haluaisimme myös lastemme oppivan puhumaan kyseistä kieltä hyvin eli pystyisimme tukemaan lapsiamme tarvittaessa. Vierailemme myös usein Saksassa.

        Tiedätkö, millainen ilmapiiri koulussa on? Esiintyykö paljon kiusaamista tms.?

        Lapseni on saksalaisessa koulussa. Olemme kaikki (perhe, tutut ja sukulaiset) erittäin tyytyväisiä enkä edes halua miettiä miten asiat olisivat jos hän ei olisi siellä. Kyllä meillä sitten kävi onni että hän siihen pääsi.
        Minun lapsi tykkää omasta luokasta tosi paljon.Kaverit "haja-asumispaikossa", ei ole aiheuttanut penintäkään haittaa. Kyläilyä tapahtuu
        usein.
        Lukukaisumaksu maksettaan loka.-ja helmikuussa a'la 336,50 ja vastineetta sille rahalle saa takuuvarmasti. Henkilökohtaisesti olisin vaikka valmis maksamaan enemmän jos joku sitä vaatisi. Onneksi niin ei kuitenkin ole käynyt.
        Lyhyesti sanottuna voisin sanoa että en osaa saksaa, mutta lapsi kuitenkin pärjää koulussa hyviin, ei ole paras eikä huonoin. On "keskeltä paras".
        Koulu on kuitenkin pitkän tähtäimen sijoitus,mutta paljon hyvää on tullut jo parissa
        vuodessa.
        Jälkikäteen ajattelin asia niin, että kun en olisi vienut lastani valintakokeeseen,joku toinen lapsi olisi siitä vaa hyötynyt.
        Koulussa on paljon lapsia kenen vanhemmat ovat olleet saman koulun oppilaina. On lapsia ketkä on valintakokeessa käyneet 2x. Eli 2 luokan jälkeen ja kun ei päässyt kouluun,sitten uudestaan 3-l-n.jälkeen uudesaan.
        Terveisin,Netti

      • sametti
        sametti kirjoitti:

        Unohdin sanoa että tukiopetusta saa. Ja iltapäiväkerho on myös. Haku heti helmikuun alussa.
        Terv. Netti

      • Anonyymi

        Meillä lapsi ollut 1 luokasta lähtien sakaslaisessa koulussa ja on nyt 9 luokalla, menossa koulun lukioon. Me emme puhu saksaa kotona, mutta silti hän on pärjännyt. Pääsi aikanaan saksalaiselle luokalle, kun myös suomalainen luokka aloittaa 1 luokalla. Vaikeuksia on välillä ollut kielen kanssa ja kouluhan on vaativa, mutta aina hän on selvinnyt. Todella olemme onnekkaita, että hän on tähän asti selvinnyt ja koulu on kaikin puolin loistava. Tukea saa kielessä tarvittaessa ja muutenkin huolehditaan, että oppilas pärjää. Kaiken kaikkiaan loistava koulu !

      • Anonyymi

        Vaikka et osaisi itse saksaa se ei haittaa lapsesi koulunkäyntiin. Itse en osaa yhtään saksaa mutta olen laittanut lapsen tähän kouluun. He ovat b luokalla eli suomalaisella linjalla kaikki muu opetus on suomeksi paitsi saksantunnit. Ensimmäisenä vuonna heidän opettajansa puhui heille suomea. Se etten osaa yhtään saksaa ei haittaa siis ollenkaan heidän opiskeluaan.

    • juuri tuo

      saksalainen koulu?

    • lukukausimaksu

      ei mikään järkyttävän suuri ole. Enemmän kannattaa miettiä koulumatkaa ja aikaisia aamuja, koulukaverit asuvat hajallaan, yhteiset kuljetukset harvoin onnistuvat. Miettikää myös oletteko valmiita tukemaan lapsenne koulunkäyntiä.

    • DSH

      Koulu on hyvä ja opetus tasokasta

    • Anonyymi

      Omakohtaisia kokemuksia on. Mielestäni oikeampi kysymys on, onko dsh sopiva lapsellesi? Hyvä tai huono voi olla subjektiivinen kokemus, mutta erilainen dsh on kyllä verrattuna tavallisiin kouluihin.

      Rahoille vastinetta - opetus on omalla tavallaan korkeatasoista, ja dsh:ssa saa sellaisen kieli- ja kulttuuripääoman, jota saksan kielen ja kulttuurin osalta ei aika varmasti muualta saa.

      Opetuksen taso ja tahti - koulu on kokonaisuutena mielestäni vaativampi, valinnaiset aineet ja muukin löysäily on karsittu minimiin. Jos lapsesi tarvitsee tukiopetusta, en missään nimessä suosittelisi dsh:ta. Mieti itse, jos hakijoista karsitaan n 80 %, eivätkä hakijatkaan edusta keskiverto-otosta, vaan sellaisia, jotka uskovat kouluun pääsevänsä. Lopputuloksena dsh:n luokka koostuu pääasiassa lapsista, jotka tavallisella luokalla ovat pääasiassa jossain top 25%:ssa.

      Yllä mainitulla on kääntöpuolensa. Esimerkkinä eräs tuttuni, joka lähti yläasteella pois dsh:sta noin seiskan keskiarvolla, ja sai tavallisessa koulussa suorituksillaan perään noin ysin keskiarvon. Sama pätee myös toisinpäin. Sinun noin ysin tasoinen lapsesi voi olla dsh:ssa reippaasti alle keskitasoa ja olla vaikeuksissa, jos haluaa dsh:n arvosanoilla hakea johonkin muuhun kuin dsh:n lukioon.

      Koulu ei myöskään ollut ehkä omiaan vahvasti urheiluun tai taiteisiin suuntautuneille, koska painotus on kokemukseni perusteella lukuaineissa. Saksan kieltä ei tarvitse osata etukäteen yhtään b-linjalla. Jos joku puhuu ala-asteen kokemusten perusteella, niin siellä on vielä aika helppoa, eikä koulun koko olemus tule vielä kunnolla esille.

      Koulu ei myöskään ole omiaan kaikkein itsenäisimmille ja joustavuutta kaipaaville, mm koska lukio ei ole kurssimuotoinen.

      Jos lapseni olisi lahjakas, lukutoukka ja asuisimme lähellä, dsh on mielenkiintoinen vaihtoehto. Jos en ole varma kahdesta ensin mainitusta, miettisin kyllä kahteen kertaan.

      T. ex-dsh, joka vaihtoi pois, laudaturin ylioppilas

    • Anonyymi

      Valitettavasti kiusaamista esiintyy tässäkin koulussa, jos olet vähänkään erilainen - myös opettajien taholta.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoittaa ”erilainen”?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1293
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      28
      836
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      797
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      38
      776
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    6. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      79
      694
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      688
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      687
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      627
    11. 65
      610
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      85
      595
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      581
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      556
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      555
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      527
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      495
    20. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      485
    Aihe