mikä on..?

Ymmärrän sua jotenki sill munki äiti pitää mua ihan pikku kersan ja oon sun ikäne poika. MUn pitää tulla kotii 20.00 ja nukkumaa 22.00 ja lomilla ja viikonloppusin saan valvoo jopa 22.30
Mut pitää opetella kunnioittamaa vanhempiaan ja tekemää niiku ne haluu...Sitte ku on aikuinen ja asuu omassa kodissa saa päättää enemmän oista asioistaan. JOku viisas on sanonu et elämäs ekat 50 vuotta sun vanhemmat päättää sun asioist ja sitte ku ne on kuollu saat päättää omista asiosita 20v uotta ja sen jälkee sun lapset päättää sun asioista. Mut ymmärrän sua kyllä hyvin, isll jos mull olis tyttöystävä nii en sais nähä sitä melkin koskaa ku mull ei oo tarpeeks vapaa-aikaa jota voin käytää kavereihin, joten ei olis aikaa ainaka amihinkää aktiivisee suhteesee.

Miksette ota asioita omaan hallintaan ja kerro niinkun asiat on, ite tein näin ja vähän riitoja sun muita tuli mutta nyt teen just niinkun haluun, tosin ei se isäkään hirveästi vastaan panna enää, eli ikää on 16 muutama kk niin 17.

Kaikilla asioilla on kaksi puolta. Niin myös itkullasi ja kyynelilläsi. Ne eivät välttämättä ole huono asia, vaan voivat lievittää stressiä ja muutenkin parantaa mieltä. Kaikki ihmiset eivät edes saa kyyneleitä tulemaan, vaikka niitä tarvitsisivatkin.

Useilla ihmisillä on murrosiässä vaihe, jolloin mieli on herkempi. Tämä voidaan ulottaa myös koko ihmiselämän ajalle ikään kuin pieniksi kaariksi; välillä on herkempi, välillä kestää enemmän. Älä siis huolestu, surulliset jaksot kuuluvat normaaliin kehitykseen.

Vanhempiesi reaktiot tuntuvat Sinusta varmasti turhan tiukoilta ja turhilta, mutta he suojelevat Sinua mahdollisimman hyvin. Olet heille suuri osa heidän elämästään, eivätkä he tahtoisi Sinulle sattuvan mitään pahaa - ikinä. Ajattelet nyt nuorena, ettet voi tehdä mitä haluat vain siksi, että vanhempasi eivät pidä Sinua luottamuksen arvoisena, mutta asia ei suinkaan ole niin. He vain rakastavat Sinua niin paljon.

Sinun kannattaa viettää poikaystäväsi kanssa aikaa kodissasi vanhempiesi ollessa kotona, sillä näin saat heidän luottamuksensa puolellesi ja osoitat, ettei Sinulla ole mitään peiteltävää suhteessanne. Voit myös jutella poikaystäväsi kanssa siitä, ettet tahdo ensimmäisen kerran olevan pian ja kerrot sitten yhteisestä päätöksestänne vanhemille, olettaen siis että päätätte pidättäytyä seksistä. On hieno asia, että huomaat, ettet ole valmis vielä mihinkään lähempään kanssakäymiseen.

Kaikki järjestyy vielä, älä huoli. Jaksamista Sinulle!:)

Heippa, Itse olen nykyään jo vähän vanhempi, mutta voin kokemuksesta kertoa koska olin joskus samassa tilanteessa kuin sinä. En silloin käsittänyt miksi vanhempani eivät antaneet tavata poikaystävääni ja rajoittivat menojani, olin vihainen. Kuitenkin nyt olen sen ymmärtänyt ja kuten sinäkin ymmärrät kunhan kasvat vanhemmaksi, vanhemmat haluavat suojella lapsiaan liialliselta aikuistumiselta ja se on hyvä asia. Itse en ymmärtänyt silloin ja uhmasin vanhempiani, tosin olen seurustellut sen saman pojan kanssa kohta 12 vuotta mutta monesti olen kaivannut niitä aikoja kun olin 14v, näillä tiedoilla en sitä tekisi uudestaan, koska nuorena voi olla vapaana vaikka se ei siltä tunnu ja pitää nauttia elämästä, vanhempana elämä muuttuu hektisemmäksi ja ikävöi niitä aikoja kun vanhemmat vielä puuttui asioihin. Ja jos totta puhutaan olet nuori, niin olin minäkin silloin ja suhteen takia jouduin kasvamaan nopeasti ja nyt elämä on aika raskasta. Koita katsoa asiaa myös vanhempiesi kannalta he rakastavat sinua ja tekevät sen parhaaksesi usko pois vaikka se maailmanlopulta nyt tuntuu niin naurat muutaman vuoden päästä sille...