Extra lopetti, TV1+

Extran tilalla siis tästä päivästä alkaen TV1 (ohjelmisto sama kuin TV1:llä, erona vaan on se että tällä kanavalla on kuvaan kiinni poltetut tekstitykset. Siksi digiboksikaan ei anna valita tälle kanavalle tekstejä, tosin siksi tekstitys toimiikin jokaikisessä boksissa!).

Boksia ei tarvitse virittää uudestaan (siis kanavahakua tehdä), kanava näkyy jokatapauksessa mutta jos haluaa kanavalistaan tuon uuden nimen TV1 niin siinä tapauksessa kanavahaku pitää tehdä uusiksi.
4750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisivat laittaneet vanhalle ykköselle poltetun tekstin ja extran paikalle sitten saman dvb-tekstillä.

Extra löytyy kanavapaikalta 8 ja uskallan väittää etteivät tekstiongelmia potevat tule sitä "löytämään" tai jos löytävätkin eivät kuitenkaan sulata sitä että ykköstä pitää katsella muistipaikalta kahdeksan.

Äänestä
  • Kyllä siirsin extran välittömästi 1:sen paikalle ja siinä pysyy.

    Äänestä

YLE TV1 lähettää stereoäänen 224kb/s ja YLE TV1 160kb/s.
Miksi ihmeessä noillekin nyt tarvitaan kummallekin oma äänikanavansa?
Että saadaan kulutettua kaistaa johonkin turhaan?
YLE TV1 :n kuvan lisäksi siis.

Nuo kanavat on kaikkialla samassa nipussa, joten äänikanavan jakaminen olisi onnistunut helposti.

Äänestä

Hyvä korjaus, mutta mihin laitetaan kakkoselle oma teksti kanava. Italia, saksa, ranska ym. kielet ei taivu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloitti. kirjoitti:

Extran tilalla siis tästä päivästä alkaen TV1 (ohjelmisto sama kuin TV1:llä, erona vaan on se että tällä kanavalla on kuvaan kiinni poltetut tekstitykset. Siksi digiboksikaan ei anna valita tälle kanavalle tekstejä, tosin siksi tekstitys toimiikin jokaikisessä boksissa!).

Boksia ei tarvitse virittää uudestaan (siis kanavahakua tehdä), kanava näkyy jokatapauksessa mutta jos haluaa kanavalistaan tuon uuden nimen TV1 niin siinä tapauksessa kanavahaku pitää tehdä uusiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu