Halosen puhe

ja turhaa lätinää.Toivon toivon puheet on mennyttä aikaa,näkee kuinka kaukana maan johtokin on nyky maailman menosta ja tavallisen immeisen arjesta.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaa mieltä! Ihmettelin kans miten presidentti otti kantaa moneen asiaan vain tyyliin: "Toivon että kuilu hyvien ja huono-osaisten välillä ei kasvaisi....Toivon että maailmaan saataisiin rauha"...Ihmeellistä puhetta pressalta.
Aivan kuin hän haluaisikin pysyä kaikesta vastuunkannosta ulkopuolella. UUTTA PRESSAA TARVITAAN JO KIPEÄSTI!

Äänestä

"Oikeudenmukaisuus kuuluu vahvasti suomalaisiin arvoihin. Olemme rakentaneet sosiaalisesti eheän yhteiskunnan – voidaan perustellusti puhua menestystarinasta.

Hyvinvoinnissamme on kuitenkin nähtävissä säröilyä. Vaikka kansantulo on kasvanut, eivät väestöryhmien väliset hyvinvointierot ole hävinneet, vaan päinvastoin erot etenkin ääripäiden välillä ovat jatkaneet kasvuaan. Erityisen huolestuttavaa on, jos annamme lasten joutua kärsimään tästä.

Sosiaalinen eheys ja taloudellinen vahvuus kulkevat käsi kädessä, Jos toinen murtuu, ei toistakaan voi taata. Niin kauan kun onnistumme pitämään huolta siitä, että kaikkien väestöryhmien elintaso kohentuu ja erot tasoittuvat, olemme vahvalla pohjalla."


Hyvä puhe mutta toiminta puuttuu. Nyt kaivataan toimintaa joka korjaa seikat! Elintaso ja palkkaerot kuriin, vaikka väkisin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hanurista kirjoitti:

ja turhaa lätinää.Toivon toivon puheet on mennyttä aikaa,näkee kuinka kaukana maan johtokin on nyky maailman menosta ja tavallisen immeisen arjesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu