Nikunen on liian kiltti ja raukkamainen valmentaja kansainvälisiä kilpailuja silmälläpitäen.Ei riitä että valmentaja nuokkuu mukana ja taputtelee selkään.Nikunen ei osaa varjella ja puolustaa Suomen etuja siinämäärin kuin kansainvälinen edustus sitä vaatisi.
Vastaukset 2
- kulutusta
Kyllä näiden asioiden jauhaminen on täysin turhaa energiankulutusta kesken kauden. Urheilijoille pitää antaa täysi työrauha sekä kenttäväen että valmentajien. Keskustelut valmentajakysymyksistä ovat jo nyt saaneet sellaisen sävyn, ettei siinä enään ajatella hyvällä ammattitaidolla edes urheilijoiden etua.
Yksikään urheilija ei halua omien taustajoukkojensa ruotivan näitä asioita mediamylläkässä.
Ongelmat ovat tiedossa, osa asioista on vielä neuvottelujen kannalta kesken. Seuroissa tehdään selvitystyötä kiperistäkin kysymyksistä, mutta seuroissa ymmärretään urheilijoiden kannalta oikeat menettelytavat. Rauhoittelisin nyt vaan stsempaamaan kaikkia urheilijoitamme. Monet tärkeät kisat ovat vielä käymättä ennen vappua.
Paljon voi vielä tapahtua ja osalla urheilijoita loksahtaa vaan kaikki kohdalleen ja sitähän me kaikki kuitenkin pohjiltamme toivomme.
Ei ole yksin urheilijoiden syytä kuitenkaan tämän hetken vaisu menestys. Ei myöskään Janne Ahosen korkeaa ammattitaitoa ole monellakaan mäkihyppyä tosissaan harrastavalla urheilijalla edes Norjassa. - Faktoja tietävä
Onkohan näin että Suomen mäkijoukkueseen saadaan uusi ilme pelkästään päävalmentaja erottamalla/vaihtamalla? (Ja kuka sen edes tekisi????)
Mielestäni asialle olisi pitänyt tehdä jo viime kauden perusteella paljonkin muutoksia, jos välit päävalmentajan ja urheilijoiden välillä on huonot ei ne pelkästään selkään taputtelemalla kauden jälkeen tule kuntoon.
Mielestäni meidän pitäisi vaihtaa koko yläkerran osasto lajijohtajasta lähtien, päävalmentaja, kakkonen, siis koko kaarti sieltä ulos ja uutta voimaa tilalle.
Se miksi ajattelen näin on osaksi huonon menestyksen syytä, mutta suurin huolen aihe on mäki/yh:n talous puoli, jos budjetista puuttuu satoja tuhansia euroja ei voi tulosta tulla kuin vain ja ainoastaan superammattimieheltä Janne Ahoselta.
On selvää että raha ratkaisee näissäkin karkeloissa aika paljon. Ja kun sitä ei ole riittävästi se vaikuttaa kaikkeen toimintaan mm. joukkueen henkiseen hyvin vointiin.
Puhumattakaan tulevista Suomen mäkihypyn pelastajista, jos ei liitolla ole varaa laittaa joukkuetta kiertämään B-cupia, niin vaikeaa on suoraan jostain Finlandia tourilta lähteä kokeilemaan siipien kantoa kansainvälisiin karkeloihin.
Tässä hieman faktaa suomen mäkihypyn tilasta tällä hetkellä, sen vielä sanon että joka kevään ja kesän aikana yleensä hoitaa sponsorineuvottelut niin olisi hyvä olla paikalla eikä esimerkiksi lomalla aurinkoa ottamassa....ilmankos sitä rahaa puuttuu.....
Kaikesta huolimatta Jannelle ja muille kotkillemme menestyksekästä mäkiviikonloppupuoliskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen442060- 791351
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841351Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291105Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.981032- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62753Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13739Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.87731- 45711
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25700- 150700
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698- 29683
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98676Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93657- 51637