Tarkoituksenamme on äänieristää 100-vuotiaan puutalon kahden huoneiston välinen hirsiseinä. Tällä hetkellä hirsiseinän läpi kuuluu normaali puheääni niin, että sanoista saa varsin hyvin selvää. Tämä ei tietenkään ole asumismukavuuden ja yksityisyyden kannalta hyvä asia.
Huoneistoomme tehdään täysi pintaremontti. Tarkoituksenamme on tässä yhteydessä ajanmukaistaa myös äänieristys niin, että huoneistossamme voi kuunnella musiikkia, katsella elokuvia ja kestittää vieraita ilman, että naapurimme tästä häiriintyy.
Äänieristys rakennetaan kahteen huoneeseen, joiden seinien leveys on noin viisi metriä ja korkeus kolme metriä. Äänieristyksen rakentamisen kannalta ongelmallisia kohtia ovat molempien huoneiden kulmissa sijaitsevat kakluunit, jotka ovat rakennettu samaan hormiin. Ongelma itsessään on se, että kakluunien nuohousaukot sijaitsevat seinien puoleisilla kyljillä, joten seinää ei voi tuoda kovinkaan paljoa ulos päin - maksimissaan n. 10 cm.
Olen konsultoinut kahta insinööriä, yhtä arkkitehtia ja rakennusmiehiä, jotka ovat suositelleet unohtamaan villan eristeenä ja panostamaan sen sijaan esim. kolminkertaiseen kipilevyseinään, jossa saumat ovat eri kohdissa. Pohjimmaisena olevan kipsilevyn alle he suosittelivat pientä koolausta. Heidän mukaansa massa ratkaisee äänieristyksessä ja villan vaikutus on olematon.
Miltä ratkaisu kuullostaa mielestänne? Onko teillä ehdotuksia vaihtoehtoisia ratkaisuja varten? Entä tulisiko harkita peräti nelinkertaista kipsilevyseinää, sillä tahdomme huoneistostamme ulos päin niin äänettömän kuin mahdollista. Entä onko suosituksia muuhun materiaaliin kuin kipsilevyyn?
Kiitoksia etukäteen.
Hirsirakenteisen puutalon huoneistojen välisen seinän äänieristys
3
949
Vastaukset
- avarakatseinen
... sanoi Stalinkin aikoinaan, ja lakeijat luulivat SEN tarkoittavan lividointia!
Eihän isä aurinkoinen muuta kuin halusi vaan antaa potkut virkamiehelle.
Pura pois koko hirsiseinä ja vala paikalle kunnon betoniseinä, 180 mm ja lisäksi molemmin puolin ohut villa ja Gyproc erillisessä rungossa.
Mallia voit käydä katsomassa Tuusulan asuntomessujen "HIRSIRIVITALOSSA". Eli ei ole mikään vitsi vaikka siltä aluksi vaikuttaa...
Anna insinööritoimiston suunnitella liittyvät rakenteet niin, että äänen sivutiesiirtymä estyy.- J^P
Kiitos ehdotuksestasi. Talo on kuitenkin suojeltu ja kyseessä on kantava rakenne, joten seinän purku ei onnistu. Miten ehdottaisit asian ratkaistavan tämän hirsiseinän kanssa? Nykyinen tarkoitukseni on rakentaa ohut koolaus sekä kolminkertainen kipsilevyseinä.
- avarakatseinen
J^P kirjoitti:
Kiitos ehdotuksestasi. Talo on kuitenkin suojeltu ja kyseessä on kantava rakenne, joten seinän purku ei onnistu. Miten ehdottaisit asian ratkaistavan tämän hirsiseinän kanssa? Nykyinen tarkoitukseni on rakentaa ohut koolaus sekä kolminkertainen kipsilevyseinä.
Ja parhaan suojelun saat taloosi, kun vaihdat huoneistojen väliseinärakenteen palamattomaksi!
Ja mikäs konsti tuo nyt on korvata (huono) kantava rakenne toisella ja painumattomalla rakenteella. Pysyy katto ylhäällä ja ryhdissään ja tuulikaan ei heiluttele. Tulipalo ja hajut ynnä äänet pysyvät seinän takana.
Käsittääkseni tulisijojen takana on hormisto ja tiiliväliseinää? Ja naapurin puolella rakenne ikäänkuin peilikuvana?
Jos todella pyrit hyvään rakenteeseen, joudut ottamaan huomioon lattiarakenteen katkaisun ja järjestelyt laipiossa/alakatto?, sekä sivutiesiirtymän ulkoseinässä. Jos saat rakenteet katkaistua po. väliseinän kohdalla myös ulkoseinässä, niin ei naapurin ulko-oven jysähtely siirry teidän puolelle ts. täräytä koko taloa!
Toivottavasti lämmitysjärjestelmään ei kuulu putkistoja , mitkä kulkevat huoneistojen välisen
seinän läpi?
Tuosta vielä teoriapuolta tutkittavaksesi:
http://www.puuinfo.fi/fi/MediaManager:File/caid/3672
Katso kohta 17 ... ja hyvin tehtynä homma on senverran vaikea, että palkkaa insinööritoimistosta apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245780Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624182Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143757Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683133- 453093
- 902997
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302775Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1572696- 201825
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1231727