Onkohan lapseni jotenkin perustyytymätön kun viimeaikoina on tuntunut, että jatkuvasti on joku narina päällä vaikka ei niin olisi syytäkään. Lisäksi suuttuu todella helposti ja loukkaantuessaan on sen näköinen, että maailma romahtaa. Siis jos vaikka haetaan pois kielletystä paikasta tai otetaan pois kädestä vaarallinen esine tms. Kyseessä 1v2kk poika. Lapsi liikkuu pääsääntöisesti vielä konttaamalla ja pyörii ihan kokoajan jaloissa. Minnekään en saa mennä omin nokkineni. Sanokaa, että tää on vaikka joku "vaihe..?"
marisee ja narisee
lähes kokoajan
3692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No tottakai on vaihe. Laantuu enemmän tai vähemmän kouluun mennessä :) kunnes alkaa murrosikä.
Äitihän se saa vastaanottaa narinat ja marinat, se on tavallista.
Joku viisas sanoi joskus, että äiti on aikansa lapsen kiintomajakka, josta lapsi suunnistaa hetkellisesti omille tutkimusretkilleen, mutta palaa aina majakan luo. Majakka ei saisi periaatteessa liikkua, mutta sehän on käytännössä mahdotonta. Esimerkkinä:
- kesti kauan ennenkuin sain istua esim yksin vessassa
- jos menen jonnekin hetkeksi, niin hetikohta joku lapsista huutelee, että missä äiti on
Tulee vielä se aika, että kukaan ei pyöri jaloissasi, valitettavasti...
on kestäny koko lapsen tämän astisen elämän eli 1v1kk.. Mikään ei koskaan oo hyvin ! Mä en saa kadota minnekkään ja kokoajan melkeen nyhvää jaloissa, vaikka on jo kontannu/noussu pystyyn 7kk alkaen ja nyt aloitti kävelyn 1v ikäsenä..
Joskus, todella harvoin leikkii yksin ja hiljaa, yleensä silloin ko sillä on kakka housuissa ;)
Päikkäreitä nukkuu nykyään maks 2h ja vauvana nukuttiin maks 45min 2 kertaa päivässä.. Aika rankkaa ollu ! Yöt alko menee jo hieman paremmin tossa n8-9kk ko lopetettiin yöllä tissin antaminen, ennen sitä heräs 2-3 kertaa yössä ja ei rauhoittunut muulla kuin rinnalla.
Omaa aikaa ei liiemmälti ole siis ollu, varsinkaan kun ei tuo oo osannu juoda pullosta.. Nyt oppinu nokkamukii käyttää, et pääsen miekii joskus olee omilla menoilla kauemmin ilman poikaa.
Joskus tuntuu ettei tätä jaksa, mut sit kumminkaan en päivääkään vaihtais pois ! Varsinkin silloin kun toinen tulee halaamaan ja mosauttaa suu auki ison "pusun" poskelle ;)
Kyllä se vaihe on.
Noin yksi vuotias ymmärtää jo että tekee jotain väärin eikä halua olla ristiriidassa rakastamiensa vanhempien kanssa ja elämä menee itkuksi. Meillä sama vaihe päällä. Onneksi neuvolassa varoittivat etten itsekkin säikähtänyt.
Meillä mennään nyt sitten suu mutrulla :) Onneksi meillä on iloisiakin hetkiä.
Harmi vaan kun on tällänen talvi ettei oikeen ulos tule niin pitkiksi aikaa mentyä siellä kyllä viihdytään kiukkuilematta.