Romanien väistämisperinne arveluttaa Ihmisoikeusliittoa.
Julkaistu 11.12.2007, klo 16.36 (päivitetty 11.12.2007, klo 23.40)
Ihmisoikeusliitto vaatii romanien ns. väistämisperinteeseen liittyvien epäkohtien korjaamista. Liiton mukaan väistämisperinne rikkoo joissain tapauksissa perustuslakia, joka takaa kaikille liikkumisvapauden ja oikeuden valita asuinpaikkansa.
Liitto sanoo saaneensa runsaasti yhteydenottoja, joissa kerrotaan, että usein väistäminen on uhkailun ja pelottelun seurauksena tapahtuvaa pakkomuuttoa tai pakoa.
Ihmisoikeusliitto haluaa korjausta myös ympäristöministeriön ohjeisiin, joissa kunnan asuntoviranomaisia kehotetaan kysymään paikallisilta romanijohtajilta lupaa uusien romanien muutolle.
Tämä niin sanottu muuttolupakäytäntö näyttää olevan yleinen koko maassa.
Lähde: YLE Uutiset
Mielipiteitä uutisesta? Itse yllätyin tuosta muuttolupakäytännöstä. Siinähän toinen ihminen tavallaan päättää sen, voiko joku ihminen muuttaa asumaan vaikkapa nyt Tampereelle. Minun ei ainakaan tarvitse lain mukaan kysyä lupaa keneltäkään. Ja kyllä, olen mustalainen.
Julkaistu 11.12.2007, klo 16.36 (päivitetty 11.12.2007, klo 23.40)
Ihmisoikeusliitto vaatii romanien ns. väistämisperinteeseen liittyvien epäkohtien korjaamista. Liiton mukaan väistämisperinne rikkoo joissain tapauksissa perustuslakia, joka takaa kaikille liikkumisvapauden ja oikeuden valita asuinpaikkansa.
Liitto sanoo saaneensa runsaasti yhteydenottoja, joissa kerrotaan, että usein väistäminen on uhkailun ja pelottelun seurauksena tapahtuvaa pakkomuuttoa tai pakoa.
Ihmisoikeusliitto haluaa korjausta myös ympäristöministeriön ohjeisiin, joissa kunnan asuntoviranomaisia kehotetaan kysymään paikallisilta romanijohtajilta lupaa uusien romanien muutolle.
Tämä niin sanottu muuttolupakäytäntö näyttää olevan yleinen koko maassa.
Lähde: YLE Uutiset
Mielipiteitä uutisesta? Itse yllätyin tuosta muuttolupakäytännöstä. Siinähän toinen ihminen tavallaan päättää sen, voiko joku ihminen muuttaa asumaan vaikkapa nyt Tampereelle. Minun ei ainakaan tarvitse lain mukaan kysyä lupaa keneltäkään. Ja kyllä, olen mustalainen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miten paljon tällaisella Ihmisoikeusliitolla on valtaa? Minkä alaisena se toimii?(Aukko sivistyksessä.) Millaisilla käytännön toimilla epäkohtia ryhdytään korjaamaan?
Kuvitteleeko Ihmisoikeusliitto jakamalla joitakin suosituksia saavansa muutosta aikaan. Tuskin vankkurikansaa, joka on 500 vuotta tehnyt niin kuin itse tahtoo ihan pienillä pakotteilla saadaan alistumaan perustuslain alle. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.
Mitä tulee siihen, että kunnan asuntoviranomaiset kysyvät neuvoa paikallisilta "romanijohtajilta" sopiiko toisen romanin muutttaa kaupunkiin on jo ajatuksena täysin mieletön! Siinä on valta luisunut käsiin, joihin se ei alkuunkaan kuulu. Kunnan viranomaisella on oma vastuunsa. Jos valtaväestö alkaisi käyttäytyä saman normiston mukaan, suomi kävisi nopeasti liian ahtaaksi. Kyllä täällä yhdellä, jos toisella ovat sukset pikkasen ristissä toisten heimolaisten kanssa. Isoja asioita löytyy myös valkolaisilta. Esi-isien seikkailuja tutkimalla löytyy yhtä sun toista mielenkiintoista.
Monet suomeen saapuneet maahanmuuttajat haluavat usein samaan "ghettoon" asumaan. Siitä usein seuraa tietynlaisia ongelmia ja kotoutuminen suomeen hidastuu, kun pyöritään omassa porukassa siitä turvaa etsien.
Romaneilla ei siis tätä ongelmaa ole? Ei tarvitse pelätä, että mustalaisleiri muuttaa takapihalle,hevoset hirnuvat, nuotio roihuaa ja kitara soi aamuun asti.
Vakavasti puhuen: Minut on tässä asiassa tietysti järkyttänyt ihmisten kohtalo, jotka joutuvat tämän mielivallan alle. Lisäksi minua järkyttää ja suunnattomasti ärsyttää tiettyjen ihmisten kyvyttömyys nähdä totuus ja myöntää se ääneen. En pidä siitä, että minulle valehdellaan vasten näköä ja pidetään pienenä typeryksenä, jolle voi syöttää yhteisöllisyydestä mitä legendaa tahansa.
Keskustelin eräänä päivänä somali naisen kanssa. Hän oli asunut suomessa jo toistakymmentä vuotta. Koulut oli käytynä, lisäopiskelut menossa ja suomen kieli hallussa. Puhuimme yleisellä tasolla eri kulttuureiden hyvistä ja huonoista piirteistä. Siitä miten tulee säilyttää hyvä ja hyljätä se, joka tuottaa ihmisille vahinkoa. Kysymyksessä oli ensimmäinen tapaamisemme. Tämä nainen alkoi avoimesti kertoa piirteistä, joita hän arvostaa omassa kulttuurissaan. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin otti puheeksi ilmiöt, jotka kauhistuttavat häntä. Toinen näistä oli naisen ympärileikkaus, jota hän piti täysin barbaarisena toimintana. Samoin hän oli myös sitä mieltä, että naisella on oikeus itse päättää uskontonsa. Naisella on oikeus itse opetella lukemaan, oikeus tutkia asioita ja itse tehdä päätökset miten suhtautuu esim. uskontoon. Miehillä kun tuntuu olevan tapana tulkita koraanin ohjeita täysin mielivaltaisesti ja miten parhaaksi tahtovat. Pääasiana on saada nainen pysymään alistettuna kotonaan.
Miten itsestään selviä asioita meille suomalaisille. Lupa päättää omasta ruumiistaan ja lupa valita itse uskontonsa, oikeus kulkea kodin ulkopuolella. Tämä keskustelu avasi silmäni monessa suhteessa. Arvostan tätä keskustelukumppaniani suuresti. Hän oli kaikin tavoin ikäisekseen kypsä ihminen. Lisäksi hän piti itsestään selvänä sitä, että minä ymmärrän ja tajuan hänen ajatusmaailmaansa, enkä tuomitse häntä. Hän antoi minulle lahjan katsomalla minut sen arvoiseksi, että kanssani voi keskustella.
Tätä samaa avoimuutta ja rehellisyyttä odotan romaneilta, jotka ovat asuneet täällä satoja vuosia. Antakaa ihmisille se lahja, että puhutte heidän kanssaan. Jos kaikki eivät ole tähän avoimuuteen valmiita ja kypsiä, se on asia jolle en voi mitään. Ódotan kuitenkin, että romanijärjestöissä toimivat ihmiset kykenevät tähän. Heidän on näytettävä esimerkkiä. He edustavat koko heimoaan ja heidän toimintansa on täysin turhaa jos se tähtää vain oman arvon pönkittämiseen. Silloin voidaankin kysyä kenen asialla he ovat?
Parempaa uutta vuotta meille kaikille!
"Ihmisoikeusliitto ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yleinen ihmisoikeusjärjestö, joka perustettiin vuonna 1979. Ihmisoikeusliitto jatkaa toiminnallaan jo vuonna 1935 perustetun ja myöhemmin lakkautetun Ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien liiton työtä.
Liiton päätavoitteena on Suomen ihmisoikeustilanteen valvominen ja kehittäminen. Toiminnan tarkoituksena on tehdä ihmisoikeuksia tunnetuksi sekä torjua ja vastustaa ihmisoikeusloukkauksia kotimaassa ja ulkomailla. Toiminnan aatteellisena pohjana ovat Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeussopimukset ja Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus.
Liitto saa valtionapua, jolla katetaan osa menoista. Toimintaa rahoitetaan myös muun muassa EU:lta ja RAY:ltä sekä eri ministeriöiltä ja säätiöiltä saatavien avustusten ja sopimusten turvin. Myös jäsenmaksut ja lahjoitukset muodostavat tärkeän osan rahoitusta. Ihmisoikeusliitolla on noin 500 jäsentä.
Ihmisoikeusliiton toimintaa ohjaa jäsenten vuosikokouksessa valitsema johtokunta."
"Ihmisoikeusliitto ottaa aktiivisesti kantaa Suomen ihmisoikeustilanteeseen, tekee aloitteita ja antaa lausuntoja viranomaisille ja tiedotusvälineille. Liiton mielipidettä kysytään usein kotimaisten lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä. Liitto laatii myös kansalaisjärjestöraportteja eli niin sanottuja varjoraportteja Suomen ihmisoikeustilanteesta vastineeksi Suomen valtion Yhdistyneille kansakunnille ja Euroopan neuvostolle toimittamille raporteille."
Lähde: www.ihmisoikeusliitto.fi
Ihmisoikeusliiton raportit ja kannanotot ovat käsittääkseni erittäin tärkeitä esimerkiksi uutta lainsäädäntöä kehitettäessä.
Ihmisoikeusliitolla ei suoraa valtaa välttämättä ole, mutta liiton välillinen valta puuttua asioihin on melko suuri.
no niin huomenta vaan kaikille!nyt puhutaan väistämisvelvollisuudesta romanien kesken ja tosi asihan on että se vallitsee suomen romanien asioissa,toiset romanit sanovat ja määräävät minne paikkakuntaan saa muuttaa ja kuka saa,tai mihin kaupunginosaan saa muuttaa ja kuka saa ja kuka ei,mutta kun se väistämisvelvollisuus on alettu laittaa jopa valtaväestönkin päälle niin että romanit vaativat että jos heidän asumaansa taloon muttaa jokin niin heiltä on kysyttävä siihen lupa.jollei ole kysynyt (valtaväestön)ihminen niin aletaan soitella uhkaussoittoja ja ajamaan tätä ihmistä uhkauksin ulos talosta vetoamalla siihen että mitä v......a sä muutit tähän taloon jossa mä asun lähe pois ethän sä kysynyt lupaa kuka sulle anto luvan muuttaa jne.meidänkin talossamma on käynyt näin.muuttaneista valtaväestön ihmisistä yksi oli puolksi romani ja pieni lapsi joka eli valtaväestön elämää ja hänestä ei ollut mitään uhkaa tai hänen suvustaan edes
Kantaväestön rasistisuuden..
Tällainen väistämisvelvollisuus on tosi rasistista ja tuo muutto homma jo torkeää..
Ihmisoikeusliiton pitäisi kieltää tuollainen rasismi..
romanit laittoivat ilman syytä lain kuka saa muuttaa heidän taloonsa,ei ollut kyse edes väistämisestä vaan ihan omasta vallasta ja tahdosta sanoa ja määrätä saako se valtaväestön perhe asua talossa vai ei,ei ollut kyse nyt rasistisuudesta vaan siit'ä kuinka romanit alkavat pompottaa valkolaisiakin jo
Yks asia on valtaväestöltä jäänyt huomioi´matta?Että on liian raskasta ja vaivalloista opettaa vanhaa sorsaa uimaan.Se mitä nyt yritetään muuttaa, tai toisin sanottuna, "Kaajeet" on nähneet hyväksi mukamas toteuttaa ihmis-oikeutta kaaleitten kohalla?Kun muutamat aivo-patterit ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen, että kaaleet muuttaisivat ikivanhoja tapojansa;No sanoisin vain, että tähän asti on mini-missä kuiteskin nuo kohtaamiset.Mutta jos kaajeet todella haluavat auttaa meitä, niin auttaisivat niitä jotka haluavat tehdä töitä? Ja antaisivat myös mahdollisuuden, että rasistinen käytäntö loppuisi, että ne kaaleet jotka haluavat hyödyntää yhteiskuntaa , siis saisivat potentiaalia ja rohkaisua tässäkin asiassa!
Tiedän nämä asiat kun itse olen valtion palveluksessa,minun tätyy olla aina paras ja minun täytyy koko ajan tehdä 100% työni koska olen romaani,valtaväestö lipsuu välillä pahasti, mutta hehän> ovatkin sitä valtaväestöä juu.
Nyt nämä kehvelit yrittää muuttaa meidän tapojamme, että sen kautta tulisimme toisin ajattelevien vihollisiksi,hyvä yritys mutta luulen, että vielä hoitelemme itse nämäkin asiat. ei pahalla.Perustuslaissa pitäisi olla yksi lisä vielä? Rasistisuus pois Suomenkin maasta ja tehkäämme jotain kaikki, että jokaisella vähemmistölläkin olisi hyvä olla.
Ja kaikille jokaisella oikealla kaalolla on sydän ja se ei aja ketään mierontielle, jos ei nimittäin ole sopimaton?kyllä täällä jokaiselle tilaa löytyy,,,
Viestistäsi sai sellaisen käsityksen, että hyväksyt tällaisen perusoikeuksien rikkomisen? Se on sääli. Perustuslaki menee kaiken muun lainsäädännön edelle. On toki olemasssa rasismia ym, mutta se ei nyt liity tähän asiaan. Yksi asia kerrallaan.
Varsinkin ne omat keksityt lait pitäisi olla toissijaisia ja vapaaehtoisia. Ei kukaan kaaleitten tapoja yritä muuttaa. Se ei ole se pääasia. Tärkein pointti tässä on se, että yritetään saada perusoikeudet kaikille ihmiselle, mustalaisillekin. Ja varsinkin niille kaaleille, jotka haluavat pitää oikeuksistaan kiinni, ja asua siellä missä haluaa. Mistään muusta ei ole kyse.
Ja jollei unohtuisi: kyllä, olen mustalainen.
Yleensä oon minä saanu tilaa sopimattomilta, sanottakoon että heitä on aika paljon. Moni asia on niin vanha juttu, että nämä ns. sopparinuoret ei edes pidä sopimattomana ja jos nyt ei olla hyviä ystäviä mutta ei silti pidetä mitään erikoisia vihojakaan. Vaikka kai se pitäisi olla niin että pitää vihamiehenä niitä joita vanhimmatkin, niin minusta tietyt asiat on sellaisia, ettei ne enää kuulu minuun. Mielummin olen pitämättä jos ei ihan pakkosauma ole.
Mutta se se on rankkaa kun ei saa tilaa muilta ihmisiltä, jotka ei ole sopimattomia edes. Nämä ne sitten luulevat määräävänsä mihin minä jalkani laitan ja minne en - miten he, kun ei nämä niin kutsutut sopimattomatkaan ole siitä olleet missään vaiheessa valittamassa? Kerronpa teille.
Olin käymässä Helsingissä, joka nyt ei erityisesti edes ole kenenkään paikka kun siellä niin paljon kaaleita asuu... Tulipa sitten sellainen PIKKU PÄNKKI ottamaan minusta kiinni, joka on minun SERKUILLENI sopimattomia heidän toisen vanhimpansa puolelta - eli siis ei kuulu minulle itse asiassa millään tavalla. Ja vaikka tämä henkilö sen tiesi, niin silti hänen kenkää puristi niin rankasti että tosissaan en voi tehdä muuta kuin päätäni puistella.
mm tätä asiaa peräänkuulutan, kun korostan mustalaisten alkukantaista sydämmen tason sivistystä. jos sellaista vielä olisi olemassa niin ei olisi niin paljon murhia ja ikäviä asioita, koska väärällä puolella oleva ihminen yuntisi omassa tunnossaan, ettei voi mennä mihin sattuu, mutta, kun sitä omaa tuntoa ei enää ole, niin pitää olla kaiken maailman kylä poliisit valvomassa, jotka käyttävät usein valtaansa väärin ja ajavat kaikki vieraat ihmiset tielle sopimattomat ja sopivat. ei ennen vanhaan tarvinnu tällaisia asioitakaan valvoa, vaan kaikki lankes luonnostaan,kuin manulle illallinen
miksi ihmees sitä väistämisvelvollisuutta pakotetaan valkolaistenkin kunnioittamaan en tajuu,enkä sitä et romanit sanoo kuka saa muuttaa taloon kuka ei .tuo menee liiallisuuksiin että valkolaisperehe joutuu kysyy saako muuttaa taloo jos asuu tai asui romani ja sit sanotaa ei mut jos vaa muuttaa eikä perusta laista joka ei oovirallinen nii altee soittelee ja ajaa pois ja uhkaamaan ,eihä talot oo romanien ,ei valkolaisekkaa oo kunkkui sanoo kuka saa tul kuka ei,minu mielest valkolaiset ihan ulkopuolel ja sellaset lapset jokka kasvaa valkolaiselämäs ei niit sais vetää mukaa ja viel montaks kertaa luulette sellasten lasten saava haavoi jokka joutuu pelkää ja kokee et nyt hänen perhet ajetaa ulos väkivalla uhalla,mis on järki
NÄMÄ "ROMANIT" ANTOI NYT KAAJEILLE ASEET KÄTEEN MITEN SUOMESSA SELVITÄÄN ONGELMASTA NIMELTÄ ROMAANIT JA MUSTALAISET..PANNAAN PAKKO VAAN LAILLA ETTÄ NE JOTKA OVAT IKÄNSÄ ASUNEET SAMOILLA PAIKKAKUNNILLA,OMISSA OLOISSAAN VALTAVÄESTÖÖN SOPEUTUNEENA ,PAKOTETAAN HYVÄKSYMÄÄM SEETTÄ TAKAHIKIÄN PORUKKA SAA LAIN MUKAAN OIKEUDEN MUUTTAA PAIKKAKUNNALLE,MESOA AIKANSA,TAPPAA MUUTAMAN JA JATKAA SEURAAVALLE PAIKKAKUNNALLE.EN PUHU NYT SUURKAUPUNGEISTA,HELSINKI,TAMPERE JNE JOISSA IHMISET OVAT AIKAA SITTEN HYLÄNNEET PAKOSTA TÄLLÄISEN "MUUTTOLUVAN"KYSYMISEN,MUTTA PIENET PAIKKAKUNNAT JOISSA LAPSET,LAPSENLAPSET JA KUKU PORUKKA ON ARVOSTETTU VALTAVÄESTÖN KEKSUUDESSA___HMM__JAA ARVOSTETTU ON EHKÄ VÄÄRÄ SANA MUTTA HYVÄKSYTTY ON PAREMPI...LAKIKO NYT PAKOTTAA MEIDÄT TOSIAAN AHNKKIMAAN JATIMATIKKEJA JA LAPSILLE 6.35 TASKUUN ETTEI AINAKAAN HENKIKULTA MENE?
Kyllä Tampereella eräs vuokra-asuntoyhtiö kysyy joltain, (en muista nimeä,) mustalaisrouvalta kuka saa muuttaa ja minne.
Tämähän näytettiin TV:ssäkin jossain ajankohtais ohjelmassa, oliko se nyt 45min, jossa käsiteltiin tämän Mirjamin asioita. Tästä ohjelmasta en ole todellakaan varma.
Mutta kyllä ainakin Tampereella näin on käytäntö.
Ikävä kyllä.
NO OHAN SE TOTTA TUO ETTÄ JOUTUU KYSELEE JA ANELEE JA VÄISTÄÄ JA PELKÄÄ JOPA VALKOLAISEKKII.JA PIKKULAPSEKKII.IHAN VIATTOMAT IHMISET JA TÄYSIN TUNTEMATTOMIA IHMISIÄ AINUA YHTEYS VAIN ETTÄ VIHOLLINEN ON MUSTALAINEN EI VALKOLAISILLA OLE TÄLLÄISTÄ JOLLEI KYSE OLE JOSTAIN RIKOLLISJENGISTÄ MUTTA KYLLÄHÄN JOKAINEN SEN MYÖNTÄÄ ET NE TEKEE VÄÄRIN MUT ROMANIT EI EES MYÖNNÄ NE VAAN PUOLUSTAA OMIA LAKEJAAN JA VÄÄRYYKSII KUTE SEKIN ON HUUTAVA VÄÄRYYS ETTÄ VALTAVÄESTÖLLE ALETAAN LAITTAA LAKEI MISSÄ NE ASUU JA MINNE NE SAA MUUTTAAA,JOS ON JOSKUS OLLUT ROMANIN KANSSA,YMMÄRRÄTTEKÖ HUUUUUTTTTTAVA VÄÄÄÄÄRYYYYS
kertomaan poliisille, kyllä ne valkolaisten rikos ilmoitukset tutkii
eihän mustalainen voi muuttaa hänelle sopimattomiin paikkoihin. olen itsekkin syyn alainen enkä toivokkaan minkään lain kumoavavan tosi asiaa, ja vaikka kumoaakin, niin jäähän kaalolle sydämmen laki.mutta kysymyshän ei ole sopimattomuudesta, vaan yleisestä asumis kiellosta, mikä kielto kyllä kumotaan tavalla tai tisella
"eihän mustalainen voi muuttaa hänelle sopimattomiin paikkoihin"
Tällaisesta ajattelusta pitäisi ajan mittaan päästä eroon. Toki jos haluaa olla muuttamatta johonkin, niin eihän siinä mitään. Mutta omaa valintaa ei saa kukaan estää. Ja syy on yksinkertaisesti se, että se on väärin. Suomen kansalaisuus tuo paljon etuja, mutta myös paljon velvollisuuksia. Ja yksi suurin niistä on Suomen lain noudattaminen.
Jos joku haluaa vapaaehtoisesti väistää vaikkapa kunnoittaakseen toista, niin se on ok. Mutta jos joku ei halua lähteä kodistaan, ei häntä siitä saa rankaista väkivallalla tai uhkailulla. Eikö vain? Päätös on vain hyväksyttävä. Siis jos haluaa toimia oikein ja lain mukaan.