Mikä on

sopiva ikä aloittaa koiranpennun koulutus siihen, että se kävelisi nätisti vierellä, eikä vetäisi? Minkä ikäisenä on realistista olettaa, että se voisi oppia kävelemään vetämättä?Entä millä tavalla nimenomaan pentua pitäisi opettaa, onko jollain hyvää vinkkiä?

Minulla pieni koira, joka vetää ihan mahdottomasti, eikä tunnu välittävän, vaikka kuinka panta olisi tiukalla ja puristaisi, tai vaikka väkisin yritän pitää sen vierellä. Pennulla ikää kohta 4kk, flexiä emme ole käyttäneet lainkaan. Alkaa suoraan sanottuna v****ttaa, ulkoilu, kun haluaisin tehdä pitkiä lenkkejä sen kanssa, mutta koko homma on ihan pelleilyä ja epämiellyttävää tuon vetämisen takia. Millekään kurssille minulla ei ole sen kanssa mahdollisuus osallistua ainakaan kuukauteen. Olen kiitollinen kaikista vinkeistä!
5402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja löysinkin paljon hyviä vinkkeä, ei siis välttämättä tarvitse enää vastata.:)

Sellaisen jatkokysymyksen kuitenkin tekisin vielä, että kuinka kauan teillä muilla on mennyt siihen, että koira on oppinut olemaan vetämättä? Jos siis lähtötilanne on ollut se, että koira on vetänyt.

Äänestä
  • Meille tuli "rekku" noin vuoden ikäisenä murkkupoikana, ja siltä oli päässyt lähes kaikki käytöstavat unohtumaan murkkuiän tiimellyksessä. Nyt on kulunut n. vuosi siitä ja alkaa pikkuhiljaa oppi mennä perille.

    Alkuun koulutin sitä niin että heti kun kotoa lähtiessä tuli vetoa(ja sitä todella tuli ulko-ovelta alkaen), niin mentiin takaisin kotiin hakemaan vauhtia. Ja tätä tehtiin sitkeästi vaikka sata kertaa päivässä jos tarve vaati. Naapurit saattaa kyllä kattoo vähä vinoon, mutta ei kantsi välittää...

    Ja tämä siis heti ensimmäisestä (ja jokaisesta) vetoyrityksestä, ja vaikka oltais oltu kilometrien päässä jo kotoa niin eikun takasin. Ja lenkki alusta(tosin pienen tauon jälkeen vasta). Myöhemmin sitten siirryin siihen että annoin käskyn istu, aina kun alkoi vetää. Ja kyllähän sälli vieläkin istuu lähes päivittäin, jotkut kohdat on kai senverran tylsiä että siitä pitäisi päästä nopeasti mielenkiintoisemmille hajuapajille.

    Tätä samaa tekniikkaa käytin kaiken epätoivottavan riekkumisen kitkemiseen, kuten vastaan tulijoiden haukkumiseen. Tosin yhdellä kerralla aina keskityttiin yhteen asiaan ja kun se oli kunnossa niin seuraavaan.

    Ja koirallani on koko ajan ollut flexi. Näin koira saa edes pienen illuusion siitä että on vapaana ja ainakin voi ryynätä ojanpohjat halunsa mukaan.

    Yhteenvetona omasta kokemuksesta voisi sanoa että jos oma päättäväisyys riittää ja aikaa on tarpeeksi päivittäin, niin viikossa saat perusasian kuntoon ja sitten voi alkaa käyttää kevyempiä tapoja muistuttaa ei-suotavasta toiminnasta.

    Äänestä

saa alkaa leikin varjolla heti ku pentu tulee taloon.. meillä auttois lenkillä vetämiseen ja koulutukseen se että vein koirat johonki syrjäseen vitikkoon panattaan koko nuoruuen intonsa ja ku koira saa purettua enimmät virrat nii se kuunteleeki vähä paremmi ku malttaa keskittyä, kuonopanta auttaa vetämisetn poiskouluttamisessa ja makupalat tekkee susta yleensä kiinnostavamman kuin jostain muusta..
riippuu koirasta kuinka nopiasti oppii, itellä on tuo meijä saku/bordercollie neiti joka oppii nii tajutonta tahtia että sille ei tarvi ku kerra juttu opettaa ja käyä läpi nii varmasti ossaa, kuha ei siis oo iha mahottomasti virtaa nii jaksaa kuunnellakki, ja tuo meijäsaku/samojedi ukkeli,, nooh, se ny on oma lukunsa.. iha mahoton kapistus ku sille päälle attuu mutta pikkuhiliaa :)

mutta ehottomasti makupalat, tarpeentullen kuonopanta, muutama koulutusniksi ja oikea asenne nii kohta koiras kävelee jo pelkillä etujaloilla :)
ja kertaa, kertaa, kertaa :)

Äänestä
  • Meille tuli taloon tuossa viime vuoden vaihteessa dobberiuros ja aika mahdottoman vilkas ja tottelematon poika oli aluksi. Lenkillä veti ihan tuhottomasti ja kaikki vastaantulijat haukkui. Nykyään poika kävelee kauniisti vierellä ja kun joku tulee vastaan, niin korkeintaan vähän tuhahtaa ja senkin lopettaa, kun sanoo ei. Eli itse koulutin sillä tavalla, että aina kun koira veti/haukkui, pysähdyin, odotin että tulee veirelle ja on hiljaa ja jatkoin matkaa. Toistin näin aina kun veti/haukkui ja kuukauden sitkeän pysähtelyn jälkeen alkoi pojalle menemään oppi perille.

    Äänestä

miun koira oli ennen ihan samanlainen,oli vähällä mennä hermot sen kanssa lopullisesti.koiran koulutus olisi hyvä aloittaa heti kun penu tulee taloon.hyvä johtajuussuhde on perusta toimivalle ja tottelevaiselle koiralle..muista että kouluttamisen tulisi olla mukavaa leikkiä ja väkivaltaa ei saa käyttää,se vaan pahentaa tilannetta.asioitten oppiminen on eri koirille hyvin yksilöllistä jos koirasi on helppo oppimaan uusia asioita ja sinulla on hyvät välit koirasi kanssa vierellä kävely saattaa sujua melko hyvin jo parinviikon sisällä mutta se edellyttää myös että opetetaan koiraa ystävällisesti ja mahdollisimman iloisesti ja harjoitellaan kävelemistä ahkerasti.myös palkkion tulisi olla jotain erityisen hyvää mistä koirasi pitää.koira oppii tehokkaimmin saadessaan palkan HETI oikein tehdystä asiasta.hihnassa vetäminen on todella ärsyttäävä ja tiedän miten tuskallista se on kun vaikka kuinka yrittää ja koira ei millään tottele.aluksi tein ihan samalla tavalla kuin sie eli pidin koiraa väkisin vierellä.loppujen lopuksi se alkoi sattua käsiin ja aloin muutenkin ymmärtää koiraani tässä vaiheessa paremmin.aloitin vierellä kävelemisen koulutuksen ensiksi sisällä ilman hihnaa...se auttoi asiaa koska ympärillä ei ollut uusia hajuja joitten luokse koran täytyi päästä.ongelman korjaamisen ydin on tehdä vetämisestä tosi tylsää.on muistettava koiran positiivinen vahvistaminen eli kehuminen sen ollessa vetämättä.pehmein tapa on pysähtyä koiran vetäessä.tässä ideana on opettaa koiraa joustamaan hihnassa.eteenpäin pääsee vain löysällä hihnalla.kehu ääneen,kun koira ei vedä!harjoittelun alkuvaiheessa lenkit saattavat olla lyhyitä,mutta ajaltaan pitkiä.harjoitteluun voi lisätä suunnan vaihtoja ,jolloin koiran on oikeasti seurattava sinne minne omistaja menee.kehu kun koira tulee mukana löysällä hihnalla.tällä konstilla ja ahkeralla harjoittelulla sain koiran joka kävelee lenkillä aina irti ja vierellä..toivottavasti sinulle on apua viestistäni ja toivon hauskoja harjoitus hetkiä sinulle ja koirallesi =D on ihana tunne kun hankalasti alkanut lenkki päättyy iloiseen yllätykseen kun nuori koira on vihdoinkin tajunnut mistä tässä hommassa on kyse :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielestänne.. kirjoitti:

sopiva ikä aloittaa koiranpennun koulutus siihen, että se kävelisi nätisti vierellä, eikä vetäisi? Minkä ikäisenä on realistista olettaa, että se voisi oppia kävelemään vetämättä?Entä millä tavalla nimenomaan pentua pitäisi opettaa, onko jollain hyvää vinkkiä?

Minulla pieni koira, joka vetää ihan mahdottomasti, eikä tunnu välittävän, vaikka kuinka panta olisi tiukalla ja puristaisi, tai vaikka väkisin yritän pitää sen vierellä. Pennulla ikää kohta 4kk, flexiä emme ole käyttäneet lainkaan. Alkaa suoraan sanottuna v****ttaa, ulkoilu, kun haluaisin tehdä pitkiä lenkkejä sen kanssa, mutta koko homma on ihan pelleilyä ja epämiellyttävää tuon vetämisen takia. Millekään kurssille minulla ei ole sen kanssa mahdollisuus osallistua ainakaan kuukauteen. Olen kiitollinen kaikista vinkeistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu