Viime ajat ovat olleet surkeaa luettavaa lentoliikenteessä. Jatkuvat myöhästelyt ja vialliset koneet aiheuttavat vitutusta matkustajissa entistä enemmän.
Lentoliikenteeseen on saatava matkustajaa turvaava laki HETI, jotta tämän tasoinen näpertely ja ylimielisyys yhtiöiden puolelta saadaan loppumaan.
Osa syy tähän kaikkeen on kilpailun kiristyminen ja halpalentoyhtiöiden mukaan tulo lentobisnekseen. Tosin vähemmän ongelmia on luettavissa juuri näillä halpisyhtiöillä. Heiltä kun ei välttämättä ns. priimaa odotetakaan, johtuen halvemmista hinnoista.
Halpalentoyhtiöt ovat tehneet kallislentoyhtiöiden elämästä entistä hankalampaa ja nyt nämä yhtiöt yrittävät halpalentoyhtiöiden toimintatapaa kopioiden pysyä kilpailussa mukana. Tästä ei seuraa kuin ongelmia. Onhan näitä juttuja, joiden vuoksi lento-ongelmat ovat paisuneet jo törkeyden rajamaille. Matkustajia istutetaan tuntitolkulla viallisissa koneissa ilman ruokaa ja kunnon tiedotusta.
Pitäkööt hintansa sillä tasolla, että homma toimii. Ne joilla on varaa lentää näillä kalliilla lennoilla niin lentää niillä. Ne, jotka ovat hinnan perässä niin halpalentoyhtiöillä.
Ongelmat johtuvat pääosin näistä.
Lentovuoroja on harvennettu. Lennätään täysiä koneita. Ei ole mitään puskuria ja joustovaraa ongelmien sattuessa kun tilaa ei ole muille matkustajille.
Koneiden huollot yritetään tehdä entistä pienemmällä aikataululla säästöjen toivossa.
Huoltohenkilöstöä ei rekrytoida tarpeeksi.
Yhtiöillä ei ole varakoneita, joilla voidaan paikata rikkoontuneiden/myöhästyneiden koneiden
lentoja.
Kun yksi vuoro myöhästyy tai peruuntuu on pakka heti sekaisin ja se vaikuttaa moneen muuhun tulevaan lentoon.
Eli eletään kuin neuvostoliitossa kädästä suuhun
menttaliteetilla.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Finnair-osastossa. Kuuluisi tuonne yleistä osastolle paremmin.
Nyt 3kpl Finnairin lähtöjä myöhässä.
Saapuvissa taas reilusti enemmän.
AY370 8:00 Oulusta myöhässä
AY312 9:35 Vaasasta myöhässä
AY1990 9:45 Halguinista myöhässä
AY640 9:50 Tukholmasta myöhässä
AY2528 18:05 Las Palmasista myöhässä
AY096 18:25 Bangkokista myöhässä
Eli tännehän tuo aloitus kuuluu aivan
ehdottomasti!
ja toiseksi, jotenkin täällä paistaa läpi se että yksi ja sama henkilö kirjoittaa vastauksia omiin kirjoituksiinsa niinkuin toinen olisi ne kirjoittanut. Pistä nyt tähän näkyviin saman tien ne Finnairin lennot iltapäivän saapuvista, jotka ovat etuajassa tänään 15-35min(vinkki 2xKiinasta ja 2xJapanista)(ennakoituna). Mutta ei taida kiinnostaa, kun siitä on vaikea(ehkä onnistuu sekin) sinunkin saada valituksen aihetta. Samaan rytäkkään voisit opetella paikannimet oikein, se on Holguin, ei Halguin. Sinulla taitaa olla muutama vielä onnettomampi sisarus täällä, jotka eivät tosiaankaan osaa kirjoittaa kyllä noinkaan hyvin.
"jotenkin täällä paistaa läpi se että yksi ja sama henkilö kirjoittaa vastauksia omiin kirjoituksiinsa niinkuin toinen olisi ne kirjoittanut."
---------------------------------------------
tulisi selvempi viesti,
jos jättäisit alkukommentit pois.
pitävät kymmenien-satojen miljoonien eurojen hintaisia koneita hallin nurkassa varakoneina mahdollisten ongelmien varalta?
just aivan oikein...olen itse ollut usealla yhtiöllä töissä lentoemäntänä,myös lähi-idän öljymaiden yhtiöillä...EI sielläkään seiso varakoneita EIKÄ missään muuallakaan. kuninkaalla oli useita isoja matkustajakoneita perheen käyttöön,niitä seisoi kentällä lähtövalmiina B-747,L-1011,B-737,B-777.
KAIKKI yhtiöt myöhästelevät,ja syynä voi olla myös sää,liikennerajoitukset etc
Kysymys on onnettoman pienestä pitkän matkan laivastosta, A340 koneita on 3 ja MD-11 koneita 7. Sanoohan jo heinäntekojärkikin, että kun tällöin kone tai kaks paukahtaa niin kusessa ollaan.
Varakaluston ei tarvitse maassa odotella, mutta isomman laivueen kanssa on helpompi operoida ja muuttaa suunnitelmia. Noilla suuremmilla yhtiöillä kun kapasiteettia on satoja koneita.
Viikonloppuna lensin Chigagosta Lontooseen. Samana päivänä 5 tunnin sisällä sama yhtiö lensi 5 eri vuoroa ja samaisen Chigago-Lontoo reitin. Siis jos tapaus olisi ollut esim. Finnairin niin puolet heidän kalustosta olisi ollut kerralla käytössä yhdellä reitillä...pieni on kaunista.
Maailman markkinoille tulisi saada 2-3 kunnon jättikokoista lentoyhtiötä, jolloin kilpailu olisi aitoa, toimintaa saataisiin oikeasti tehostettua, jatkolentojen aikatauluttaminen helpottuisi ja lentojen järkkäily ongelmatilanteissa olisi huomattavasti helpompaa.
Loppuisi tämä nykyinen näpertely.
Uskallan laitaa pallit pölkylle, että 10 vuoden sisällä näin on tapahtunut.
nim. fuusioita odotellessa
Esittämääsi mallia noudattaen katoaisi viimeinenkin palvlunripe lentoalalta. En missään nimeessä voi olla samaa mieltä kanssasi.
Voiko se vielä tästä huonontua? Ei voi, tällähetkellä ollaan niin syvällä suossa että huh..huh..
Jos palvelulla tarkoitat hymyä ja lentämisen glamouria niin se saa kadotakin. Tärkeintä on päästä aikataulussa perille joustavasti. Lentäminen on vain välttämätön paha uuteen paikkaan siirtyessä.
Amerikassa palvelu on kadonnyt jo mm. lähtöselvityksissä, jossa ykkösluokan matkustajia lukuunottamatta, jokainen tekee itse päätteellä lähtöselvityksen ja kiikuttaa laukkunsa ruumaan menevälle hihnalle. Ei ole vaihtoehtoa, että virkailija hoitaa homman. Tämä malli rantautuu aivan varmasti lähiaikoina myös Suomeen.
erittäin hyvin hintoineen tavallisille Härmän ihmisille.Ei lentokoneiden tarvitse olla lentäviä hotelleja.
Ellei tavallinen kengän kuluttaja jaksa istua esim.
10 tuntia koneessa ilman kolmen ruokalajin ateriaa,
niin kannattaa pysyä maan tasalla.
Kyllä kyseiseen aikaan riittää välipala jolla jaksaa
istuskella.
Ne henkilöt jotka haluavat jotain etxraa lennollaan
voivat tilata sellaisen lennon vaikka Finnairilta.
Syödä itsensä sairaaksi ja kasvattaa egoaan.
Itselleni ja monelle muulle riittää vain ja ainoastaan turvallinen lento ja sen saa edullisesti.Ruokailen sitten maankamaralla ja
juopottelen myös jos tarve vaatii.
Taas tollanen kommentti jota ei voi kirjoittaa kun apinoiden planeetan pomo....
*****
erittäin hyvin hintoineen tavallisille Härmän ihmisille.Ei lentokoneiden tarvitse olla lentäviä hotelleja.
Ellei tavallinen kengän kuluttaja jaksa istua esim.
10 tuntia koneessa ilman kolmen ruokalajin ateriaa,
******
Että kun esim Saigoniin tai Taipeihin on lähdössä, pitää linkittää lähtö tampereelta hahniin ja sieltä eteenpäin?
noin pimee?voit ostaa Tampereen kauppahallista
nääs eväät mukaan.Oot sä ihan dille?hei,tai
ota mutsis mukaan Saigoniin,niin syöttää sua.
ei tartte mennä Hahniin,(kirjoitetaan isolla)
vaan liidätte suoraan.
vaan turpansa kiinni tai aletaan laittaa nimi näkyviin
Mutta katos nääs,näin se vaan menee,että se nääs
huutaa kenellä tuska on.
Parin vuoden päästä tulee voimaan asetus, jonka mukaan junayhtiöt joutuvat maksamaan korvauksia myöhästymisistä. Reilusta myöhästymisestä 50% lipun hinnasta palautetaan asiakkaalle.
Toivottavasti tälläinen käytäntö tulisi myös lentoyhtiöille.
käytäntö myös lentoyhtiöille, niin ne voisivat sitten nostaa lipunhintoja, niinkö? Eihän se raha tyhjästä synny vaan peritään aina viime kädessä kuluttajilta.
Kuukauden päästä konkurssiin korvausten maksamisesta
PS Koska Finnairin kone on viimeksi lentänyt aikataulussa
Toivottavasti tulee myös lentoyhtiöille. Tämän jälkeen kalusto huolletaan paremmin. Myöhästymisiin varaudutaan aidosti asiakaslähtöisesti ja ne vähenevät dramaattisesti.
Luuletko tosiaan, että nämä nykyiset myöhästymiset eivät tuo lisäkustannuksia normaaliin toimintaa? Puhumattakaan yhtiöiden maineen menetyksistä. Hienoa, että media on ottanut "hampaisiin" nämä viimeaikaiset tapaukset.
ESIM 27.12 Shanghai-Helsinki, voi olla sen jälkeenkin, mut en jaksa päivystää kun omat lentoni....
kun katsoin kotimaan saapuvia juuri äsken:
18:30 Joensuu
AY490 18:20
Jos muuta kysyttävää, katso itse aikatauluja. On siellä myöhästelyjäkin, joka yhtiöllä. Katso myös muita maailman lentokenttiä ja yhtiöitä, jos osaat ja ymmärrät, niin kerrot sitten minulle ja muille, mikä yhtiö ja kenttä ei koe myöhästelyjä. Voit sitten ohjata muutkin pas..njauhajat niille kentille ja yhtiöille.
niin se on harvinainen positiivinen vahinko.
Mutta löytyy myös muutakin positiivisuutta
finnairilta,nimittäin kaikki ehtivät lennoille kun on yleensä aina myöhässä.
ole kuin nuo sun kommenttisi. Siellä Neuvostoliitossa niitä kaipaamiasi varakoneita vasta riittikin!