Mieltäni painaa seuraava asia.
Olemme melko tuore aviopari. Molemmilla on edelliseistä liitoistaan kaksi lasta. Omani asuvat pääsäänöisesti kanssamme, isänsä luona ovat joka toisen viikonlopun ja pari viikkoa lomasta. Mieheni lapset taas asuvat pääsääntöisesti äidillään ja näin ollen ovat meidän luonamme harvemmin.
Mieheni lapset suhtautuvat minuun kyllä ihan hyvin, mutta puhuvat lapsistani pahaa. Eivät onneksi heille suoraan, vaan isälleen ja äidilleen ja muille sukulaisille ja tutuille. osa näistä jutuista kantautuu minunkin korviini. Ymmärrettävästi moinen loukkaa minua todella paljon. Omat lapseni eivät sorru tuollaiseen pahan puhumiseen enkä heille ole halunnut myöskään kertoa mitä mieheni lapset heistä puhuvat, sillä tiedän että heidän välinsä menisivät lopullisesti solmuun.
Lasten iät ovat 9-15v.
Olen asiasta puhunut mieheni kanssa, mutta tuntuu ettei hän ymmärrä, miten pahalle tuollainen tuntuu. Hänen mielestään olen turhan herkkänahkainen. Kuitenkaan en itse hyväksyisi omilta lapsiltani tuollaista haukkumista missään tapauksessa.
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja oletteko saaneet tilanteen jotenkin kuntoon.
Mielestäni tässä tapauksessa kyseessä on silkka pahansuopuus, ja sen edessä tunnen itseni aika voimattomaksi.
Olemme melko tuore aviopari. Molemmilla on edelliseistä liitoistaan kaksi lasta. Omani asuvat pääsäänöisesti kanssamme, isänsä luona ovat joka toisen viikonlopun ja pari viikkoa lomasta. Mieheni lapset taas asuvat pääsääntöisesti äidillään ja näin ollen ovat meidän luonamme harvemmin.
Mieheni lapset suhtautuvat minuun kyllä ihan hyvin, mutta puhuvat lapsistani pahaa. Eivät onneksi heille suoraan, vaan isälleen ja äidilleen ja muille sukulaisille ja tutuille. osa näistä jutuista kantautuu minunkin korviini. Ymmärrettävästi moinen loukkaa minua todella paljon. Omat lapseni eivät sorru tuollaiseen pahan puhumiseen enkä heille ole halunnut myöskään kertoa mitä mieheni lapset heistä puhuvat, sillä tiedän että heidän välinsä menisivät lopullisesti solmuun.
Lasten iät ovat 9-15v.
Olen asiasta puhunut mieheni kanssa, mutta tuntuu ettei hän ymmärrä, miten pahalle tuollainen tuntuu. Hänen mielestään olen turhan herkkänahkainen. Kuitenkaan en itse hyväksyisi omilta lapsiltani tuollaista haukkumista missään tapauksessa.
Onko teillä muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja oletteko saaneet tilanteen jotenkin kuntoon.
Mielestäni tässä tapauksessa kyseessä on silkka pahansuopuus, ja sen edessä tunnen itseni aika voimattomaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tarkoitat?
Onko kyseessä murkkujen narina siitä, kuinka ärsyttäviä ja rasittavia pienet kakarat on,
vai jotain todellakin panettelua ja ilkeyttä?
Ekana mieleen tulee, että miehesi lapset ovat mustasukkaisia lapsillesi. Hehän saavat asustaa kanssanne jatkuvasti, kun taas miehen lapset vaan vierailevat luonanne. Miehesi olisikin tärkeää kertoa lapsillee, että ovat edelleen hänelle tärkeitä ( ja todennäköisesti kaikkein tärkeimmät ) vaikka näkevätkin harvoin.
Toki, jos puheet alkavat olla tosi ilkeitä ja jos sukulaiset vielä uskovat niitä, niin kannattaa ottaa asia tosiaan puheeksi ja kehoittaa lopettamaan nuo puheet. Käsittääkseni 15-vuotias on jo riittävän vanha saamaan kunnianloukkaussyytteenkin, jos jutut menevät niin hurjiksi...
ne lapset tietävät että ovat isälleen ne tärkeimmät, minäkin olen pitänyt huolen siitä että tietävät. Minusta ne puheet ovat silkkaa ilkeilyä, arvostelevat esim toista lastani siitä ettei hän ole mikään yltiösosiaalinen. No ei ole, mutta ne sanat joita hänestä käytetään ovat todella ala-arvoisia.
Olen tässä itse miettinyt asiaa todella paljon, enkä aijo enää hyväksyä tuollaisia puheita. On vaikea olla tässä se aikuinen ja käyttäytyä kypsästi kun tekisi mieli polkea jalkaa ja haukkua miehen lapset itsekkäiksi pikku-piruiksi. Mutta sitä en toki voi tehdä, tiedän sen. Toisaalta nyt on aika ottaa esille emo-tiikerin asenne, minun pentujani suojaan viimeiseen asti.