Minulla seksuaalisuuteen liittyy kaikenlaista ongelmaa. Olen lähestulkoon varma, että olen aseksuaali. Tai sitten en. Olen joskus, kauan kauan sitten, kiihottunut miehen kanssa esileikin aikana, mutta itse toimitus ei tunnu miltään. Orgasmia en ole saanut koskaan.
Paras ystäväni on lesbo. Tutustuimme, kun asuimme naapureina. Muutaman kuukauden kuluttua ystäväni tunnusti rakastuneensa minuun. Sanoin olevani hetero ja etten haluaisi seksiä hänen kanssaan, mutta haluaisin kovasti olla ystävä. Hän pisti suhteemme jäihin, koska katsoi ettei voi olla "vain" ystävä koska rakasti minua enemmän kuin ystävänä. Sittemmin hän löysi kumppanin naisesta ja olemme jälleen bestiksiä.
En nyt ole ihan varma olenko heterokaan. En varsinaisesti syty naisista, mutta huomaan joskus katselevani kauniita naisia "sillä silmällä" ja yritän peittää sen nopeasti, ettei katseideni kohde huomaa ja vaistoa kiinnostustani. Ajatus seksistä naisen kanssa tuntuu kuitenkin vieraalta, vaikka se tuntuu kyllä vieraalta myös miehen kanssa.
Jotenkin vain tuntuu, että en välitä koko touhusta.
Olenko vain kohdannut vääränlaisia miehiä? Vai pitäisikö minun rohkaista mieleni ja iskeä itselleni nainen? Sanotaanhan, että vain nainen tietää miten naista pitää rakastaa.
En missään nimessä haluaisi seksiä ventovieraan kanssa senkään vertaa.
Tuntuu kuitenkin, että olen jäänyt jostakin paitsi, kun minulla ei ole seksielämää. Ristiriitaista!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos tuo "Orgasmia en ole saanut koskaan", tarkoittaa sitä ettet ole saanut myöskään itsesi kanssa niin kannattanee ensin tutustua oman kropan toimintaan ja sitten vasta miettiä sitä, että voisiko joku muu (mies tai nainen) tyydyttää sinut. Mikäli et osaa itse kertoa vastapuolelle mistä pidät voi olla aika hiljaista sen saamisen kanssa.
Tuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
En tosin usko aseksuaalisuuden olemassaoloon. Tosin linnutkin jättävät pesimättä jos olosuhteet sille eivät ole suotuisat.
Olen päätynyt hakemaan rakkautta naisista ja takana ei mitään sen kummaisempaa kuin pettymys miehiin. Useiden bi-naisten kanssa kun olen pohtinut, niin heistä minun mieskokemukseni ovat kovin värittyneitä eli en ole tavannut miestä joka osaisi kohdella minua oikein.
Oli miten oli, muutaman naisen kanssa on onnistunut jos on ollut onnistuakseen.
Nyhjään yhden naisen kanssa vakituisesti ja se ruokkii minun läheisyyden tarvettani, mutta suhteessa ei ole mitään seksuaalista. Kai sitä kuitenkin voi rakkaudeksi kutsua vaikka siitä intohimo puuttuukin.
Minä en oikeastaan tiennyt mikä itse olin. Tilanteeni ei ollut sikäli ollenkaan samanlainen, että minulla oli jonkinlaista seksuaalista kiinnostusta kumpaankin sukupuoleen, mutta toisaalta kumpikin oli ajatuksena jotenkin vieras. Jos olisin jäänyt pohtimaan seksuaalisuutta yksistään en varmaan vieläkään osaisi sanoa mitään sen suhteen. Olennaista oli se kun silmät aukenivat rakkauden maailmaan, ja tajusin että minulla on romanttisia tunteita naisia kohtaan, mutta miehet ovat suunnilleen yhtä vähän romantiikkaa herättäviä otuksia kuin eilisen kylmä kaurapuuro. :P
Toivottavasti itsekin löydät asiaan selkeyden, mutta suosittelen että kuuntelet ensisijaisesti sydämen etkä alapään ääntä...
"Olennaista oli se kun silmät aukenivat rakkauden maailmaan, ja tajusin että minulla on romanttisia tunteita naisia kohtaan, mutta miehet ovat suunnilleen yhtä vähän romantiikkaa herättäviä otuksia kuin eilisen kylmä kaurapuuro"
Tämä on juuri se tunne, jonka olen tuntenut jo pitkään. Olen vain yrittänyt etsiä kiertoteitä, ettei minun tarvitsisi tätä myöntää. Mutta miehet :S Enpä koskaan voi uskoa heistä kiinnostuvat. Naisia kohtaan sydämeni lyö.