Normaalia?

Olen 17-vuotias poika ja jäin todella miettimään tuota uutta vuotta. Uusivuosi oli ensimmäinen kodin ulkopuolella. Suunnittelimme kahden kaverin kanssa, että menemmen eräälle heistä juomaan hieman ja pitämään hauskaa muutenkin. Korostan, ettei alkoholi ollut tärkein. No sain kuitenkin vanhemmiltani kokoajan tekstareita, että "mitä kuuluu" "onko kaikki hyvin" jne... Sitten klo. 11 aikaan halusivat välttämättä minut kotiin perustelemalla, ettei ole turvallista tulla yksin yöllä. Sekä sanoivat, että mielellään tulisivat hakemaankin. No tulin kuitenkin pois suosiolla, etten mm nolaa itseäni kaverien edessä. En vain tiedä suhtaudutteko muutkin vanhemmat näin?
4882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos olet jo 17 v ,niin ehkäpä et ole nuorempanakaan saanut käydä kylillä. Meille vanhemmille on jotenkin ylipääsemätön asia, että lapsemme kulkevat ulkona, eivät puhu totuutta, yms.
Ja onhan ne jo 6 luokalla rimpsalla ja leirikouluissa yms, missä näkee muutakin elämää kuin se turvallinen koti.
Itse tunnen kasvaneeni tosi vastuuntuntoiseksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi juuri nuoruuteni seikkailujen ansiosta.
Nyt vain odottelen 2 vuoden päästä alkavaa 50 villitystä,sitä voi kuulemma verrata murkkuikään.

Äänestä
  • Minkä ikäsenä sä aloit liikkuu kylillä? Jos nyt alkaisin niin saiskohan sitä kavereita nopeesti lisää?

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Minkä ikäsenä sä aloit liikkuu kylillä? Jos nyt alkaisin niin saiskohan sitä kavereita nopeesti lisää?

    Vastausta tähän ei ole. Kavereiden hankkiminen kestää ja kestää, vaihtuvat vuosien mittaan ja aikuistuessa vaihtuvat joskus ihan uusiin,vaikkei taho. (avo,-aviolitto,uudet sukulaiset).
    Itse olin aika yksin koko murkkuiän(11-16), asuin kahdella paikkakunnalla. Nyt olen huomannut aikuisena, että valitsen tosi tarkkaan ystäväni.Perhe ja työelämä vaativat oman huomionsa arjesta.
    Elämässä on monta porrasta,mitä kuljetaan;
    n 3-7 vuoden välein sitä huomaa elävansa taas erilaista elämää, eli vanhenee ja viisastuu.Näin se vain on,vaikkei 17 vuotiaana onneksi tästä tiedä vielä mitään.

    Äänestä

  • mamma ja miat kirjoitti:

    Olet niin nuori, että et tunne Juha Vainion laulua siitä, miten hän lohduttelee nelikymppisen viisaudella 16-vuotiasta.
    Eli usko vain 17-vuotias, että kavereita tulee ja menee eikä elämä lopu ennen aikojaan. Sinulla on edessä vielä paljon mukavia ja paljon kurjia kokemuksia eli täyttä elämää.

    Juu, minä olen kolmen pojan äiti ja viiden pojan isoäiti, ammatiltani opettaja.
    Kyllä minä valvoin kotona ihan tikkana siihen asti, kun pojat palasivat kotiin retkiltään. Voileivät odottivat jääkaapissa ja minä sovittelin itselleni jotain tekemistä, että pääsin tsekkailemaan, missä kunnossa sitä kotiin tultiin.
    Kun täyttivät 18, lakkasin vahtimasta.

    Ja nyt on alkanut sitten toinen kierros. Meillä oli kolme lastenlasta mummulassa nyt uutena vuotena. Iät ovat 16, 16 ja 17. Ihan mukavasti pojilla tuntui menevän täällä maalla ilotulitellen.
    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

17-vuotias poika kirjoitti:

Olen 17-vuotias poika ja jäin todella miettimään tuota uutta vuotta. Uusivuosi oli ensimmäinen kodin ulkopuolella. Suunnittelimme kahden kaverin kanssa, että menemmen eräälle heistä juomaan hieman ja pitämään hauskaa muutenkin. Korostan, ettei alkoholi ollut tärkein. No sain kuitenkin vanhemmiltani kokoajan tekstareita, että "mitä kuuluu" "onko kaikki hyvin" jne... Sitten klo. 11 aikaan halusivat välttämättä minut kotiin perustelemalla, ettei ole turvallista tulla yksin yöllä. Sekä sanoivat, että mielellään tulisivat hakemaankin. No tulin kuitenkin pois suosiolla, etten mm nolaa itseäni kaverien edessä. En vain tiedä suhtaudutteko muutkin vanhemmat näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu