ottaa

Ihastuttiin Kannustalojen Rauhalaan ja pitkän harkinnan jälkeen sellainen ostettiin. Terve maalaisjärki kehoitti luopumaan hankkeesta, mutta talomyyjän kustannusarvio 250000 euroa vaikutti niin houkuttelevalta, varsinkin kun sillä rahalla kuulemma tekee vielä pihan. Nyt on mennyt 350000 euroa eikä vieläkään ole valmista. Kyllä ottaa päähän. Ei tällaisia helvetin kalliita taloja näköjään saa kaupaksi muuten kuin huijaamalla.
111729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

talopaketin talomyyjän kustannusarviolla. Oma on syysi.

Äänestä

Millainen on oman työn osuus talossa, jossa kustannusarvio ylittyy noin pahoin??

Millaisia sisustusjuttuja olette käyttäneet??

Millainen Rauhala on kyseessa, kuinka iso ja komea?? Näkyy olevan todella monenlaisia ratkaisuja olevan käytössä esim. noiden terassien osalta?

Äänestä
  • Mekin saimme Kannustalojen Aurorasta tarjouksen ja kustannusarvion valmiiksi tehtynä. Oli jo siinä vaiheessa niin utopiaa että jätimme silleen. Jukka- tai Jettatalolta saa rahalleen vastinetta enemmän, paremman laadun ja ei tarvitse maksaa "Kannuslisää". Messuvoittajalla on messuvoittajan katteet.

    Äänestä

  • tyhmyydestä sakotetaan kirjoitti:

    Mekin saimme Kannustalojen Aurorasta tarjouksen ja kustannusarvion valmiiksi tehtynä. Oli jo siinä vaiheessa niin utopiaa että jätimme silleen. Jukka- tai Jettatalolta saa rahalleen vastinetta enemmän, paremman laadun ja ei tarvitse maksaa "Kannuslisää". Messuvoittajalla on messuvoittajan katteet.

    Kyllä tuossa jokunen kirjoitteli että taloon kuluu 350000 euroa.(Lähelle messutalojen hintoja)Täytyy ensin vaan todeta että jos pudjetti ylittyy sadallatonnilla niin jossain on mätää,joko kirjoittaja liioittelee tai sitten ei ole ollenkaan rakentanutkaan mitään.Tässä kirjoituksessasi mainitsit mm. Jukkatalon.Olimme ensin haaveilleet hirsitaloa mutta yksi toisensa jälkeen tippui pois hintavertailuissa mitä talo olisi tullut maksamaan valmiina.Kävimme sitten läpi elementtitaloja ja lopputuloksena päädyimme Jukkataloon joka ei ole suurensuuri (113asuinneliötä(Nuorikoti-113).Meillä on oma tontti 11 ha, siis metsääkin ja josta olemmekin jo savotoineet hyvää sahapuuta ja näillä tarpeillä vuoraamme talon ja sisustan elikkä panelit omasta takaa ja näinollen saimme pudotettua hintaa alaspäin.Koska paikka sijaitsee Uudenkaupungin lähellä niin talvet ovat leudommat kuin täällä pohjoisemmassa niin olemme päätyneet osittaiseen lämmittämiseen ilmapumppusysteemillä joka lämmittää veden ja samoin makuu-ja sauna/kodinhoitohuoneen.Keittiö-olohuone lämpiää leivinuunilla mutta varalle kuitenkin lattiaputkisto niin ja saunakin lämpiää puilla.Mielestämme saimme hyvän paketin ja pohjanteko alkaa nyt keväällä ,talopaketti tulee heinä-elokuussa joten tekemistä riittää.Muuten samalla rakennamme ulkorakennuksen joka tulee lämpenemään myöskin ilmalämpöpumpulla tarvittaessa .Totean viellä että tässä ei ole varaa erehtyä sataatonnia arviossa!

    Äänestä

  • tyhmyydestä sakotetaan kirjoitti:

    Mekin saimme Kannustalojen Aurorasta tarjouksen ja kustannusarvion valmiiksi tehtynä. Oli jo siinä vaiheessa niin utopiaa että jätimme silleen. Jukka- tai Jettatalolta saa rahalleen vastinetta enemmän, paremman laadun ja ei tarvitse maksaa "Kannuslisää". Messuvoittajalla on messuvoittajan katteet.

    Niin, kovasti Kannustaloa mainostetaan messuvoittaja, mutta mitä messujen voittaminen oikeastaan tarkoittaa? Sehän on vain yleisöäänestys. Hämeenlinnan messuilla Kannustalon kustannusarvio oli noin 350000, mutta se ylitettiin reippaasti. Kyllä sillä rahalla saa paljon erkkereitä ja muita koristeita. Onhan ne koristeet tietysti hienon näköisiä, mutta onko ne hintansa väärti? Jos kysymyksen asettelu messuilla olisi sellainen että messukävijälle näytettäisiin vaikka Kannustalon ja Design-talon kuvia ja kysyttäisiin että maksaisitko Kannustalosta 200000 euroa enemmän ja saisit sillä taloosi erkkerin ja koristeelliset ikkunan puitteen. Uskallan väittää että suurin osa valitsisi Design-talon.

    Äänestä

  • messuvoittaja kirjoitti:

    vai niin... Itse en ainakaan valitsisi, mutta meitä on moneksi.. Ja rakennuskustannuksiin VOI itse vaikuttaa, vasaraa käteen vaan.. Kai sinä sen tiesit ???

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    vai niin... Itse en ainakaan valitsisi, mutta meitä on moneksi.. Ja rakennuskustannuksiin VOI itse vaikuttaa, vasaraa käteen vaan.. Kai sinä sen tiesit ???

    se vaan ei kaikilta onnistu. Kai sinä sen tiesit ?

    Äänestä

  • edes koittaa rakentaa kirjoitti:

    se vaan ei kaikilta onnistu. Kai sinä sen tiesit ?

    Minä en ainakaan halua rakentaa vaan antaa niiden rakentaa, jotka sen parhaiten taitavat. Mieluummin olen itse sisällä lämpimässä ja annan muiden palella raksalla. Itse valitsin valmistalon, joka valmistui puolessa vuodessa ja tarvitsi vain vähän siivoilla viikonloppuisin. Jos joku haluaa leikkiä wanna be -remonttireiskaa, myydä parin vuoden vapaa-aikansa ja rakentaa taloa verenmaku suussa niin siitä vaan.

    Äänestä

  • halua rakentaa kirjoitti:

    Juu-u... Jos ei itse halua/osaa ei auta uikuttaa.. Ei sitä kukaan muu ilmaiseksi rakenna. Muille on maksettava palkkaa. Silloin maksetaan mitä pyydetään ja ollaan hiljaa.

    Äänestä

Niin, eikö teillä ole pätevää vastaavaa mestaria, joka olisi käynyt kanssanne läpi kustannusarviot ja palauttanut maanpinnalle?

Äänestä

Mekin ihastuimme Kannus Rauhalaan ja kaikkia ennusteita ja laskelmia vastaan päätimme rakentaa "kalliin" talon ja onnistuimme!!
Meille jo aiemmin Kastelli, Jukka ja Vaaja myyjät ilmoittivat etteivät lähde tarjoamaan kun meistä ei ole rakentajiksi.. Niin vaan Rauhalassa asutaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päähän kirjoitti:

Ihastuttiin Kannustalojen Rauhalaan ja pitkän harkinnan jälkeen sellainen ostettiin. Terve maalaisjärki kehoitti luopumaan hankkeesta, mutta talomyyjän kustannusarvio 250000 euroa vaikutti niin houkuttelevalta, varsinkin kun sillä rahalla kuulemma tekee vielä pihan. Nyt on mennyt 350000 euroa eikä vieläkään ole valmista. Kyllä ottaa päähän. Ei tällaisia helvetin kalliita taloja näköjään saa kaupaksi muuten kuin huijaamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu