Auttakaa hyvät ihmiset ja kirjoittakaa runsain joukoin Vikinglinelle, että antavat Dannylle vihdoinkin vain lipun kotimatkalle. Siljalla asia on jo ymmäretty, että matkustajia ei saa aliarvioida raahaamalla Danny lavalle. Tuttavat kertoivat kun olivat 28.12.07 Isabellalla, että "suuri tähti" seisoi kuin muumio lavalla ja lauloi kaksi laulua...toinen oli kesäkatu ja toinenkin 1960 luvulta. paita oli kuitenkin auki napaan asti
Eikö millään ole enää mitään väliä
Danny kotiin !
7
556
Vastaukset
Jospa Danny unohti rollaattorinsa kun näkyi unohtaneen myös nappinsa auki
- kunnioitusta
Kun on nuori niin kyllä sitä jaksetaan irvailla yli kuusikymppisille. Ei minkäänlaista respectia.
Mutta annas olla, kyllä itsekukin joskus vääjäämättä tulee olemaan yli 60 v. Ellei satu kuolemaan ennen sitä.- jos me yli 60
emme vaan pidä kyseisestä henkilöstä?
Voisi laivayhtiötkin miettiä kenet palkkaavat?
Onhan meillä Kari Tapio, Grönin Eikka ja muita yli kuuskymppisiä, naisista Marion Paula, Katri-helena, Lea Laven ja moni muukin ikääntynyt jotka jaksavat tanssimusiikkia esittää ja meitä tanssittaa.
Tälle ko henkilölle pitäisi kait hankkia silmälasit ettei maksavia asiakkaita saa tuntemaan myötähäpeää.
Eipä hän olekaan kuin itseään esittämässä, ja se ei kovin kiinnostavaa ole.
- häpynsä kaikella
Oli sentään hyvä,ettei Danny vilauttanut mulkkuaan.Napa vielä on siedettävä,ellei ole kovin nöyhtäinen ja haiseva.
- Maissahan-olet-muutenkin
Mikä pakko sinulla on mennä silloin?
- Anonyymi
Artistien nimet julkaistaan paljon ennakkoon eli matkan voi suunnitella siten ettei inhokkiartisti ole paikalla.
Tai sitten voi olla katsomatta esitystä.
Mitä vaikeeta taas tässäkin! Tuo on kyllä asiaa, pitäisikö tehdä kansalaisaloite, ettei näitä, jotka eivät muualle enää käy kaupaksi, raahattaisi enää myöskään laivoille?
Varmasti halvalla lähtee, mutta on varmasti myöskin omiaan karkottamaan ne vähätkin risteilymatkustajat, joita vielä muuten laivoille saadaan houkuteltua.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60864
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111813Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla248717- 52695
- 49619
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43528