Barcelona

Hei

Ajattelin talvilomani pitää tuossa huhtikuun lopussa ja mieli tekisi lähteä pienelle reissulle. Suuntana olisi Barcelona jossa viettäisin muutaman yön ja sieltä junalla matkustaisin Pariisiin, josta sitten loppujenlopuksi lentäisin kotiin...tai toisinpäin? Onko kenellekään neuvoja kyseisen reissun toteuttamiseen..? Katselin äsken netistä juna-aikatauluja, mutten tainnut ihan oikeille sivuille vissiinkään päätyä...Kummankaan maan kieltä en puhu, joten ehkä voi aiheuttaa pieniä ongelmia sekin? Elikkä olisiko jollain viisaammalla kertoa juna-aikataulusivuista, hinnoista, junamatkan kestosta, kielimuurista, mahdollisista hankaluuksista jne jne.

Suure kiitokset!
5992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiedän vastauksen kysymykseesi. Kerro kuitenkin ensin, haluatko mainitun matkan tehdä ehdottomasti nimenomaan junalla silloinkin kun kerron, että lentomatka Pariisista Barcelonaan on selvästi edullisempi kuin junamatka. Vastaan tämän jälkeen.

Äänestä
  • no arvelinkin että lentomatka voisi olla halvempi:) Kun ei ole sitten minkäänlaista hajuakaan että mitä junamatkat kyseisellä matkalla maksaisivat niin ei oikein ole osannut vertailla niitä lentomatkoihinkaan. Mutta sanotaan näin että halvin matkustapa olisi hakusessa...

    Junamatkaa ajattelin vain ihan maisemienkin kannalta...se kun on ollut ihan hienoa, mitä nyt ennen euroopassa olen matkustellut:)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    no arvelinkin että lentomatka voisi olla halvempi:) Kun ei ole sitten minkäänlaista hajuakaan että mitä junamatkat kyseisellä matkalla maksaisivat niin ei oikein ole osannut vertailla niitä lentomatkoihinkaan. Mutta sanotaan näin että halvin matkustapa olisi hakusessa...

    Junamatkaa ajattelin vain ihan maisemienkin kannalta...se kun on ollut ihan hienoa, mitä nyt ennen euroopassa olen matkustellut:)

    Junat:
    Suora yhteys on 1 per vuorokausi, yöjuna lähtee klo 20:32 PARIS AUSTERLITZ asemalta ja saapuu BARCELONA FRANCA asemalle klo 8:24. Lipun normaalihinta on 140€ (yksinkertainen couchette-makuupaikka 4h hytissä sisältyy hintaan). Joillekin päiville saa tarjoushintoja tämän osoitteen välityksellä http://www.voyages-sncf.com - sekin maksaa väh. 69€ per henkilö.

    Nyt lennot. Suosittelisin easyJet:iä http://www.easyjet.com/ - lennot Pariisi Orly - Barcelona tai päinvastoin maksavat huhtikuulle (nyt ostettuna) 35 - 63 euroa per suunta, sisältäen verot.

    Kun matkustaa junalla Ranskassa, niin mainitun sivuston voyages-sncf.com kautta saa liput esim. Marseilleen tai Nizzaan hintaan jopa alk. 20€ per suunta, mutta Barcelonaan asti ei.

    Itse olen usein yhdistänyt lento- ja junamatkoja niin, että pääsisin kalliiden lentohintojen maasta (Suomesta) minne tahansa Keski-Eurooppaan, esim. Saksaan (Berliniin tai Dusseldorfiin Air Berlinillä, Frankfurtiin tai Bremeniin Ryanairilla), sieltä sitten voi alkaa junamatka (Pariisiinkin). Saksasta junaliput kannattaa hankkia http://reiseauskunft.bahn.de/bin/query.exe/en kautta, liput (myös tarjousliput) tulee postin välityksellä Suomeen.

    Äänestä

  • eu01 kirjoitti:

    Oikein suuret kiitokset tiedoista!

    Nyt vaan matkaa suunnittelemaan ja tutkimaan antamiasi osoitteita...

    Jos sinulla (tai muilla) on muunlaisia vinkkejä kyseisiin kohteisiin, kaikenlaista tietoa otan mielelläni vastaan:)

    Äänestä

Hei,

Ajattelin vielä lisätä että, junalla pääsee suoraan Barcelonasta Pariisiin ja tietty päinvastoin. Lähtevät Estacion de Françalta, ja Pariisissa Austerlitzin asemalta. Nämä Talgo (trenhotel, eli junahotelli) junat on yöjunia kaikki. Voit ostaa istumapaikan, tai hytti(sänky)paikan esim naisten/miesten hytit. Tossa on englanniksi Renfen sivu (VR) http://horarios.renfe.es/hir/ingles.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pariisi* kirjoitti:

Hei

Ajattelin talvilomani pitää tuossa huhtikuun lopussa ja mieli tekisi lähteä pienelle reissulle. Suuntana olisi Barcelona jossa viettäisin muutaman yön ja sieltä junalla matkustaisin Pariisiin, josta sitten loppujenlopuksi lentäisin kotiin...tai toisinpäin? Onko kenellekään neuvoja kyseisen reissun toteuttamiseen..? Katselin äsken netistä juna-aikatauluja, mutten tainnut ihan oikeille sivuille vissiinkään päätyä...Kummankaan maan kieltä en puhu, joten ehkä voi aiheuttaa pieniä ongelmia sekin? Elikkä olisiko jollain viisaammalla kertoa juna-aikataulusivuista, hinnoista, junamatkan kestosta, kielimuurista, mahdollisista hankaluuksista jne jne.

Suure kiitokset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu