Korjausliike

scientologiassa juuri nyt.

Scientologia-filosofian mukaan kukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan paha, vaan kaikki elossapysymisen vastaiset toiminnat pohjautuvat väärinymmärryksiin, tavalla tai toisella.

Tästä syystä scientologiassa ei myöskään harrasteta ihmisten rankaisemista, vaikka internetissä usein toisin väitetään. Sen sijaan korjausta huonoon toimintaan vaaditaan, tavalla tai toisella.

Kun kaikki peruskirjat uusittiin viime syksynä, olivat syyt siihen monet.

1. Kirjojen ulkonäköä uusittiin ja niihin lisättiin myös kirjan aiheeseen liittyviä luentoja. Tämä oli uutta ja muutos on positiivinen. Mielestäni erittäin hyvä.

2. Kun kirjat uusittiin ja samalla miltei pakotettiin kaikki aktiiviset scientologit ostamaan uudet kirjat, saatiin niitä tarvittavia varoja toimintaan - aivan laillisesti.

3. Kaikilta aktiivisilta scientologeilta vaaditaan nyt peruskirjojen opiskelua. Oli sitten OT tai kommunikaatiokurssin juuri suorittanut. Tämä on selvästi korjausliike scientologian johdolta, täysin scientologia-filosofian mukainen.

Johto tietää, että suuri osa entisten scientologien negatiivisesta palautteesta on totta. Monet ovat myös täysin valhetta ja parjausta, mutta johto kyllä näkee, mikä on totta ja mikä ei.

On ilmeisesti huomattu, että väärinkäytöksiä on tapahtunut vähän liikaa. Ja syy on siinä, että scientologit eivät edes itse tiedä, mistä scientologiassa on kysymys. Tämä korjataan nyt.

Scientologian johto on siis toiminut täysin scientologia-filosofian mukaisesti.
9372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikuttaa melkein siltä, että sinä itse jopa uskoisit tuon?

Äänestä
  • Onko sinulla toisenlainen käsitys asiasta? Jos on, niin mikä se on?

    Äänestä

  • uskoa... kirjoitti:

    Onko sinulla toisenlainen käsitys asiasta? Jos on, niin mikä se on?

    Humpuukia, lyhyesti. Pitkää selitystä ei vaikuttane uskovaiselle esittää.

    Äänestä

  • uskoa... kirjoitti:

    Onko sinulla toisenlainen käsitys asiasta? Jos on, niin mikä se on?

    Ups jälleen. Haluan kuulemma uskoa. No eiiiii nyt sentään.

    Kaikki esittämäni olivat faktoja, jotka perustuvat faktoihin. Johdon ajatuksia en kuitenkaan tiedä, kun he tekivät päätöksiään. Lopputuloksen toki tiedän ja se on scientologia-filosofian mukainen - aivan kuten sanoin.

    Ei ollut siis uskonasia.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Saahan sitä pitää simpukkatarinoita ja Xenuja yms faktoina jos haluaa. Useimmat eivät pidä.

    Äänestä

>>Scientologia-filosofian mukaan kukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan paha, vaan kaikki elossapysymisen vastaiset toiminnat pohjautuvat väärinymmärryksiin, tavalla tai toisella.>Tästä syystä scientologiassa ei myöskään harrasteta ihmisten rankaisemista, vaikka internetissä usein toisin väitetään. Sen sijaan korjausta huonoon toimintaan vaaditaan, tavalla tai toisella.>1. Kirjojen ulkonäköä uusittiin ja niihin lisättiin myös kirjan aiheeseen liittyviä luentoja. Tämä oli uutta ja muutos on positiivinen. Mielestäni erittäin hyvä.>2. Kun kirjat uusittiin ja samalla miltei pakotettiin kaikki aktiiviset scientologit ostamaan uudet kirjat, saatiin niitä tarvittavia varoja toimintaan - aivan laillisesti.>3. Kaikilta aktiivisilta scientologeilta vaaditaan nyt peruskirjojen opiskelua. Oli sitten OT tai kommunikaatiokurssin juuri suorittanut. Tämä on selvästi korjausliike scientologian johdolta, täysin scientologia-filosofian mukainen.>Johto tietää, että suuri osa entisten scientologien negatiivisesta palautteesta on totta.>On ilmeisesti huomattu, että väärinkäytöksiä on tapahtunut vähän liikaa. Ja syy on siinä, että scientologit eivät edes itse tiedä, mistä scientologiassa on kysymys. Tämä korjataan nyt.>Scientologian johto on siis toiminut täysin scientologia-filosofian mukaisesti.

Äänestä

>>Scientologia-filosofian mukaan kukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan paha...>>

Niin, iankaikisen vanha tieto, jota ACD on koittanut väittää "aikaiseksi dianetiikkalöydöksi". No kopiouskonnon muusta tietämätön jäsen varmaan niin uskookin ja kun ei muuten voi kehaista suuria löytöjä, niin valehdellaan jokin aiemmin oivallettu omaksi. Neuvostoliitossakin kirjattiin länsimaisille keksinnöille venäläisiä keksijöitä.

>>Tästä syystä scientologiassa ei myöskään harrasteta ihmisten rankaisemista, vaikka internetissä usein toisin väitetään>>

Niin, ihmisiä vainotaan, painostetaan ja siihen malliin. nternetissä ei taideta puhua rangaistiuksista, vaan ihan todistettavissa olevista ihmisten vainoamisista. Henkilöitä leimataan pedifiileiksi ja muiksi ikäviä sävyjä sisältäviksi rikollisiksi. Mikä milloinkin on yleisen mielipiteen mukaan kamalinta, tuntuu sopivan oikein hyvin syyttelyiden aiheeksi. Scientologit eivät kaihda mitään valheita kun he koittavat saada nurin vastustajiaan, tai entisiä scientologeja, jotka ovat avanneet suunsa.

>> 1. Kirjojen ulkonäköä uusittiin...>>

Kirjojen sisältöä muutettiin, siis LRH:n tekstit eivät enää kelpaa, kirkon johto tekee sitä, mistä LRH sanoi ihmistä supressiiviseksi, tukahduttavaksi, mikä on pahinta mitä scientologia tuntee.

>>2. Kun kirjat uusittiin ja samalla miltei pakotettiin kaikki aktiiviset scientologit ostamaan uudet kirjat...

Niin, myy ensin ja myy sitten uudestaan, sepä oiva ratkaisu rahastukseen. Tuo on sikamaista. Jos varoja halutaan, pitää sitten vaikka pyytää lahjoituksia, eikä myydä uudestaan samat tuotteet.

Väärennetty scientologia tietysti saattaa kaivata sitä, että vanhat kirjat häipyvät, ne kun olisivat todisteita väärentämisestä.

Onko ehdotettu vanhojen hävittämistä?

>>3. Kaikilta aktiivisilta scientologeilta vaaditaan nyt peruskirjojen opiskelua...>>

Niin, ei väärennöksiin riitä, että muutetaan kirjoja, pitää muuttaa myös jäsenet, etenkin henkilöstö. Muutenhan voisi olla liikkeellä vielä "vanhentuneita" tietoja, eli alkuperäisiä tietoja, joka voisi muodostua ongelmaksi.

>>Johto tietää, että suuri osa entisten scientologien negatiivisesta palautteesta on totta. Monet ovat myös täysin valhetta ja parjausta, mutta johto kyllä näkee, mikä on totta ja mikä ei.>>

Niin varmaan tietääkin, mutta ei se sitä kiinnosta muuten kuin PR-seikkana.

Niin, tosin harvemmat ovat valhetta ja parjausta.

Sen sijaan scientologit ovat joutuneet paljonkin makselemaan korvauksia ihmisten vainoamisesta mm. valheiden ja panetteluiden muodossa. Suurin tietämäni oli 8 miljoonaa dollaria.

>>...scientologit eivät edes itse tiedä, mistä scientologiassa on kysymys. Tämä korjataan nyt...

Totta on, että scientologit eivät tiedä ja muutettujen kirjojen jälkeen eivät koskaan saa tietääkään. Ainoa miköä korjataan, on alkuperäisten ajatusten hävittäminen. Korjaus ei kyllä muutenkaan ole muuta kuin meikkiä, jolla koitetaan saada jäsenet uskomaan tavallasi.

>>Scientologian johto on siis toiminut täysin scientologia-filosofian mukaisesti.>>

Niin he ainakin sinulle uskottelevat ja pyytävät varmaankin tarkistamaan asian uusista kirjoista, ei vanhoista.

Äänestä

..se rivi-scientologi kaivaa taas kuvettaan pysyäkseen "sillalla" ja kirkon johto rikastuu jäseneittensä tyhmyydellä.....

D :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

meneillään kirjoitti:

scientologiassa juuri nyt.

Scientologia-filosofian mukaan kukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan paha, vaan kaikki elossapysymisen vastaiset toiminnat pohjautuvat väärinymmärryksiin, tavalla tai toisella.

Tästä syystä scientologiassa ei myöskään harrasteta ihmisten rankaisemista, vaikka internetissä usein toisin väitetään. Sen sijaan korjausta huonoon toimintaan vaaditaan, tavalla tai toisella.

Kun kaikki peruskirjat uusittiin viime syksynä, olivat syyt siihen monet.

1. Kirjojen ulkonäköä uusittiin ja niihin lisättiin myös kirjan aiheeseen liittyviä luentoja. Tämä oli uutta ja muutos on positiivinen. Mielestäni erittäin hyvä.

2. Kun kirjat uusittiin ja samalla miltei pakotettiin kaikki aktiiviset scientologit ostamaan uudet kirjat, saatiin niitä tarvittavia varoja toimintaan - aivan laillisesti.

3. Kaikilta aktiivisilta scientologeilta vaaditaan nyt peruskirjojen opiskelua. Oli sitten OT tai kommunikaatiokurssin juuri suorittanut. Tämä on selvästi korjausliike scientologian johdolta, täysin scientologia-filosofian mukainen.

Johto tietää, että suuri osa entisten scientologien negatiivisesta palautteesta on totta. Monet ovat myös täysin valhetta ja parjausta, mutta johto kyllä näkee, mikä on totta ja mikä ei.

On ilmeisesti huomattu, että väärinkäytöksiä on tapahtunut vähän liikaa. Ja syy on siinä, että scientologit eivät edes itse tiedä, mistä scientologiassa on kysymys. Tämä korjataan nyt.

Scientologian johto on siis toiminut täysin scientologia-filosofian mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu