Hei!
Olemme menossa helmikuussa Koh Lantalle ja olen täältäkin etsinyt hieman tietoja, muutamia tarkennuksia tarvitsisin..
Tipit? paljonko jätetään ja kenelle?
Onko kohteessa paljon hyttysiä?(tiedän varata Off:ia mukaan)
Rannat ovat kuulemma paikoitellen kivisiä, mutta onko Koh Lantalla paljon meduusoja?
Valitsimme Moonlight Bay Resort:in koska emme halunneet mihinkään luksus lomakylään vaan ihan tavalliseen ja meillä on beach front bungalowi,kokemuksia?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Koh Lanta
7
2578
Vastaukset
- matkaa!
Koh Lantalla rannat vaihtelevat. Esim parhaimmilla rannoilla pohjoisessa ei ole vaaraa kivistä. Klong Daolla on aivan upea ranta, ainoastaan ihan eteläosassa ko. rantaa joitain kiviä. Long Beachillä (etelään Klong Daosta) ranta myös hyvä, syvenee jyrkemmin kuin pohjoisempi Klong Dao. Etelään mentäessä saaren jollain rannoilla uiminen on hankalampaa kivien takia.
Hotellistanne minulla ei ole kokemusta, mutta se sijaitsee Klong Khong Beachilla, joka noin kolme km pitkä ranta. Rannalla on ilmeisesti jonkun verran kivia, jotka näkyvät laskuveden aikaan. Joidenkin sivujen mukaan snorklaus onnistuu tältä rannalta hyvin juuri kivikkoisuutensa vuoksi.
Meduusoita emme kohdanneet saaren rannalla uidessamme, mutta snorklatessamme saaren eteläpuolen saaristossa kylläkin oli melkoista pistelyä ja aviomies sai kunnon jäljet (kuin kymmenet itikat olisivat purreet). Kyseessä oli kuulemma pienen pienet sähkömeduusat, jotka pistelevät vielä senkin jälkeen, vaikka ovat jo joutuneet veneiden potkureiden silpomimiksi. Miehelle syötin Zyrteciä ja sivelin aloe veraa/ kortisonia ja vieläpä tuo hengissä näkyy olevan... ;o)
Hyttysiä Lantalla oli maaliskuussa 2007 melko vähän. Offia ei välttämättä tarvitse mukaan, koska paikanpäältä löytyy "Autan"-nimistä hyttyssuojaa (plus muitakin). Hyttysverkkojen alla kuitenkin kannattaa nukkua yöt, jos asuu "puskaisassa" hotellissa/bungalovissa ja huoneesta verkot löytyy.
Tippejä voi jättää palvelusta ja ruuasta riippuen 5-10% loppulaskun summasta laskien. Tipin jätimme pöydälle lähtiessämme ravintolasta, joten eiköhän se ravintolan pitäjälle jää. Jos käymme jossain hienommassa paikassa, jätämme tipit ns. laskukansion väliin. Jos kävimme esim. oluella, emme jättäneet tippejä paljoakaan. - Savadee
Moi,
Marras- Joulkuu vaihteessa 07, oli hyttysiä iltaisin jonkin verran. Hyttys aineita (off ym.) saa mini marketeista hinta noin 1eur.
Meduusoja ei ollut rannoilla, joskus kun kävi uimassa saattoi kuitenkin tuntea pieniä polttoja. Johtuen siitä että meressä lillui pieniä meduusojen osia. - Timppa -72
Juuri palasimme Koh Lantalta,ja hyttysiä oli oikeasti tosi paljon, hyttysmyrkky pakollista, tosin sieltä saa apteekista parempaa ja vahvempaa ainetta kuin off ja kertaakaan ei hyttyset häirinneet, se suojasi myös muilta "ötököiltä" lähinnä punkeilta. Näin osalla lomalaisista niin pahoja paukamia, koska eivät olleet käyttäneet ainetta, että joutuivat turvautumaan lääkäriin. Me olimme tosi kipeitä matkalla, molemmilla oli kova kuume, ruokamyrkytys, vaikka söimme tosi varovaisesti.
Olkaa varovaisia ja katsokaa että ruoka on varmasti kypsää !!! Missään emme aikaisemmin oleet sairastuneet...
Loppujen lopuksi hieno saari, mutta, mutta. Rannoilla on paljon hienoja simpukanpalasia, ei kiviä oikeastaan olleenkaan. Hienoja kaloja näin kun snorkkeloin...akvaariofiilis :)Meduusaan en törmännyt kertaakaan vaikka tuntitolkulla uitiin päivässä. Tippiä nyt jätettiin venemiehille, laukunkantajille jne hieman enemmän kuin vaikka tarjoilijalle, jotain 10-20 bahtia...
Jokatapauksessa Hyvää Lomaa !!- maiju62
kukaan sairastunut, vaikka lasten kanssa söimme siellä pääkadun "kuppiloissakin". Kylläkin huolehdimme koko ajan käsien pesusta ja aina oli ainakin puhdistava käsipyyhepakkaus mukana. Se on se tuuri mikä mukana kulkee...Jäätelötkin teki kauppansa lapsille, vaikka äitinä olinkin aika kauhuissani eka annoksista. Mutta siis käsienpesu ja kuumennettu ruoka (jäätelö?)eiköhän pahimmat pöpöt noilla pysy poissa.
- SVA
Missä päin Lantaa olitte?
- muutama päivä sitten
SVA kirjoitti:
Missä päin Lantaa olitte?
Hei!
Koh Lantalla on TOSI PALJON moskiittoja, jotka ovat äänettömiä ja pieniä, mutta purevat rumat jäljet. Olimme nimittäin ekan viikon Krabilla, jossa ei liiemmin moskiittoja ollut. Suomesta ei kannata hyttysmyrkkyjä viedä, koska ne eivät tehoa paikallisiin moskiittoihin. Osta paikanpäältä. Niitä myydään ihan joka paikassa, marketeissa ja apteekeissa. Vaikka sumutimme itsemme iltaisin ennen kuin Saladaniin syömään lähdettiin ja monesti oli käsilaukussa myrkyt niin kyllä ne peijoonit aika mukavasti pistivät mm. kasvoihin. Hotellissa siivoojat myrkyttivät huoneet päivittäin, mutta kasvoihin oli aina joku ehtinyt pistää yöllä. Apteekista saa myös erittäin hyvät voiteet puremiin ja voi vaikka antihistamiinia ottaa jos kutina on sietämätöntä.
Meilläkin oli AINA mukana käsidesifiointiaine, jota laitoimme ennen ruokailua ja vessassa käyntien jälkeen. Maitohappobakteereista huolimatta seurueellamme jokaisella (6henk) oli enemmän tai vähemmän vatsat kuralla, vaikka olimme tarkkoja millaista ja mistä ruokaa tilasimme. - lisäys edelliseen...
muutama päivä sitten kirjoitti:
Hei!
Koh Lantalla on TOSI PALJON moskiittoja, jotka ovat äänettömiä ja pieniä, mutta purevat rumat jäljet. Olimme nimittäin ekan viikon Krabilla, jossa ei liiemmin moskiittoja ollut. Suomesta ei kannata hyttysmyrkkyjä viedä, koska ne eivät tehoa paikallisiin moskiittoihin. Osta paikanpäältä. Niitä myydään ihan joka paikassa, marketeissa ja apteekeissa. Vaikka sumutimme itsemme iltaisin ennen kuin Saladaniin syömään lähdettiin ja monesti oli käsilaukussa myrkyt niin kyllä ne peijoonit aika mukavasti pistivät mm. kasvoihin. Hotellissa siivoojat myrkyttivät huoneet päivittäin, mutta kasvoihin oli aina joku ehtinyt pistää yöllä. Apteekista saa myös erittäin hyvät voiteet puremiin ja voi vaikka antihistamiinia ottaa jos kutina on sietämätöntä.
Meilläkin oli AINA mukana käsidesifiointiaine, jota laitoimme ennen ruokailua ja vessassa käyntien jälkeen. Maitohappobakteereista huolimatta seurueellamme jokaisella (6henk) oli enemmän tai vähemmän vatsat kuralla, vaikka olimme tarkkoja millaista ja mistä ruokaa tilasimme.Tippejä annettiin hotellin laukunkantajalle, siivoajille (lähtiessä) ja ravintolassa sekä hierojille jos olimme tyytyväisiä.
Tipit olivat 20-40 bathin luokkaa. Siivoojille jätettiin 100 bathia, kun siivous oli loistavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445795
- 455305
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903211- 313126
- 592874
- 572720
- 532370
- 381834