Tylsää luettavaa

Ontosta maapallosta:

Kuuluisa englantilainen luonnontieteilijä Isaac Newton keksi jo 1600-luvulla että planeetat vetävät toisiaan puoleensa voimalla, joka on suoraan verrannollinen planeettojen massoihin ja kääntäen verrannollinen niiden etäisyyksien neliöön. Kaavan muodossa laki kuuluu: F=k*m1*m2/r^2 , jossa F on kumpaankin planeettaan kohdistuva yhtä suuri vetovoima, m1 ja m2 planeettojen massat, r niiden keskipisteiden etäisyys (^ on potenssimerkki) ja k niin sanottu gravitaatiovakio, universaali luonnonvakio, jonka Newton määritteli planeettojen liikkeiden avulla.

Newtonin maamies, fyysikko Henry Cavendish päätti 1790 luvulla kokeilla, pystyisikö hän laboratorio-olosuhteissa määrittämään tuon vakion arvon.

Tehtävä oli vaikea, tiedämme kokemuksesta, että pienten massojen keskinäiset vetovoimat ovat äärimmäisen pieniä, esim. ei ole pelkoa, että pöydällä olevat juomalasit vetäytyisivät yhteen. Cavendish onnistui kuitenkin konstruoimaan niin herkän vaaán , että hän laboratorio-olosuhteissa käsiteltävissä olevilla massoilla (punnuksilla) pystyi mittaamaan niiden välisiä vetovoimia. Hän siis pystyi punnitsemaan massojen (m1 ja m2) suuruudet , tunsi niiden etäisyyden (r) ja vaaka ilmoitti vielä niiden välisen vetovoiman (F). Näin hän tuosta alussa mainitusta kaavasta pysti ratkaisemaan gravitaatiovakio k:n arvon saaden osapuilleen saman arvon kuin Newton planeettalaskuistaan.
(k:n arvoksi tuli noin 6.67*10^-11 N*m^2 / kg^2 jossa N=Newton=voima jolla maa vetää puoleensa n.100 gramman punnusta, m=metri ja kg=kilogramma)

Nyt Cavendish pystyi määräämään maapallon massan: Kaavan massana m1 oli maan pinnalla oleva 1 kg:n punnus johonka kohdistuva vetovoima oli helppo mitata , massana m2 oli koko maapallon massa , massojen keskipisteiden etäisyytenä maapallon säde ja k:n arvon vaakakoe oli osoittanut. Ainoaksi tuntemattomaksi jäi tuo m2, joka pystyttiin kaavasta lakemaan. (maapallon massaksi tuli n. 5.92*10^24 kg

Miten tämä liittyy onttoon maapalloon?

Onton maapallon kannattajat vetoavat siihen, että kairauksissa maaperää on pystytty tutkimaan vain runsaan 10 km:n syvyyteen, ja ontto tila saattaisi sijaita syvemmällä.
Tuo laskettu maan massa kuitenkin vaatii, että koko pallon tilavuus on kiinteää ainetta. (maan keskitiheys on n. 5.5 kg/dm^2)

Teoreettisesti voitaisiin ajatella, että ontto maa muodostuisi esim. 1000 km paksusta kuoresta, mutta silloin tuon kuoren tulisi olla niin painavaa materiaa, ettei sellaista
aurinkokunnasta löydy.


Ehkä vakuuttavin todiste umpinaisesta maapallosta saadaan kuitenkin geologien havainnoista järistysaaltojen etenemisestä maakerroksissa, suurien onttojen tilojen rajapinnat olisi väistämättä havaittu.

Edellä esitetty ei millään tavoin mitätöi niitä lukuelämyksiä, joita kirjoittaja varhaisnuoruudessaan koki lukiessani Edgar Rice Burrougshin romaanin ”Tarzan maan uumenissa”.
Burrougsh oli sijoittanut onton maan keskipisteeseen pienoisauringon, joka säteili valoa ja lämpöä asujaimistolle. Tuo keskusaurinko ei tietenkään koskaan laskenut, ja muistan itse Tarzaninkin häiriintyneen sen vuoksi unirytmissään.

Lopuksi sekä onton että umpinaisen pallon kannattajille tasapuolisesti hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle!

Toivottaa: ufoäijä