Piikillekkö

Koiramme sai raivarin, kun otin siltä luvattoman esineen suusta. Lelut ja puruluut se antaa aina sovinnolla, sitä harjoiteltiin pienestä asti. Miten ihmeessä luvattomien tavaroiden luovutus on noin vaikeaa ja meidän kannalta suorastaan pelottavaa?! Koira murisi ja irvisteli uhkaavasti kuin olisi ollut hyökkäämässä kimppuuni! Mitkään käskyt eivät tehonneet lähinnä vain pahensivat sen raivoa.
111327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Löydetyn esineen irroittaminen voi olla hankalaa, kun koira kokee sen omakseen ja suojelee löytämäänsä. Ei koiraa nyt piikille tuon takia kannata lähettää! Nyt vaan koulutusta, eli opetat koirallesi, että se tavaran irrottaminen on ihan kiva juttu, eli kun koira päästää irti annat herkkupalan.

Äänestä
  • vihjesanan kanssa, kyllä se siitä:)

    Äänestä

rotukin kertoisi paljon onko tuo selitettävissä ja harmillisesta tilanteesta johtuvaa vai luonnevikaa jo kenties. osalla roduista (jotka ei anna periksi) tuo on aika "normaali" reaktio jopa jos niitä komentaa paljon ja tuntevat itsensä alistetuiski.

Äänestä
  • Kerrotko sinä ensin mille rodulle se on normaali ilmiö?

    Äänestä

Jos on, kokeilee sinun hallitsemista. Lauma tarvitsee johtajan. Sinut? Helposti lipsahtaa arjen rutiinit koiran palvelemiseksi. Koiran kuuluisi olla arvossa alempana. Sinä ensin jne.

Äänestä
  • Jos oma koirani minulle noin tekisi missä tahansa tilanteessa, niin se saisi kuonolleen! Laumassa ylempi koira reagoi tuollaiseen käytökseen näykkäämällä koiraa jos ei komentaminen auta. Hyökkää koiran selän ylle nopeasti, ja nappaa kiinni niskasta ja laita pää likelle niskaa ja purista kädellä samalla niskaa melko kovaa ja murise (sanot oikein vihaisesti esim: perkele, siinä sanassa on voimaa)! Pidä koiraa tässä otteessa hetki, jonka jälkeen päästä hitaasti ja rauhallisesti irti ja kävele hitaasti hieman tönkkönä poispäin kielletyn esineen kanssa! Toimii melkein missä tahansa tilanteessa jossa koira käyttäytyy agressiivisesti tai muuten sopimattomasti..

    Äänestä

  • MMM kirjoitti:

    Jos oma koirani minulle noin tekisi missä tahansa tilanteessa, niin se saisi kuonolleen! Laumassa ylempi koira reagoi tuollaiseen käytökseen näykkäämällä koiraa jos ei komentaminen auta. Hyökkää koiran selän ylle nopeasti, ja nappaa kiinni niskasta ja laita pää likelle niskaa ja purista kädellä samalla niskaa melko kovaa ja murise (sanot oikein vihaisesti esim: perkele, siinä sanassa on voimaa)! Pidä koiraa tässä otteessa hetki, jonka jälkeen päästä hitaasti ja rauhallisesti irti ja kävele hitaasti hieman tönkkönä poispäin kielletyn esineen kanssa! Toimii melkein missä tahansa tilanteessa jossa koira käyttäytyy agressiivisesti tai muuten sopimattomasti..

    toiminta on aivan turhaa ja koiran oman kielen vastaista! Sitä paitsi, dominoivassa koirassa omistajan agressiivinen käyttäytyminen vain lisää sen agressiivisuutta! Ei susilaumassakaan alfayksilö mene ottamaan mitään enää alemoiarvoisen suusta!!! Kuten aiempana ehdotettiin, käytä viekkautta ja vaihtokauppaa. Eli otat jonkun hyvän namipalan, käytät jotain tiettyä sanaa, esim. irti ja teet näin vaihtokaupan. Sitten myöhemmin voit käyttää pelkkää irti käskyä kunhan koira on ensin oppinut sen.

    Äänestä

  • Tuollainen kirjoitti:

    pidetään k....tus otteessa että irroittaa, sen jälkeen pieni tauko ,jossa koira tajuaa irroittaneenasa isännän käskystä.Tämän jälkeen käsky: ota:kiinnni.jossa vapautetaan koira paineesta ja annetaan koiralle tunne että isännän käsky on laki jota totellaan ,ja tottelemisen palkinnoksi koira saa pitää esineen.Tätä toistetaan riittävän usein ,että koiralle muodostuu tunne että mieluisesta esineestä luopuminen ohjaajalle ei ole esineen menettäminen vaan hetkellinen omistajan vaihdos.

    Äänestä

  • Tuollainen kirjoitti:

    toiminta on aivan turhaa ja koiran oman kielen vastaista! Sitä paitsi, dominoivassa koirassa omistajan agressiivinen käyttäytyminen vain lisää sen agressiivisuutta! Ei susilaumassakaan alfayksilö mene ottamaan mitään enää alemoiarvoisen suusta!!! Kuten aiempana ehdotettiin, käytä viekkautta ja vaihtokauppaa. Eli otat jonkun hyvän namipalan, käytät jotain tiettyä sanaa, esim. irti ja teet näin vaihtokaupan. Sitten myöhemmin voit käyttää pelkkää irti käskyä kunhan koira on ensin oppinut sen.

    koirilla on terveemmät tavat analysoida naaraiden johtajuus pyrkimyksiä.Eivät alennu namipala hömpötyksiin,vaan rokottavat väärää tapaa esittäviä naaraita.Taas tuodaan ällöttävää namipala koulutusta kuvioihin,tuloksia eivät arvosta kuin puudelien omistajien tasoisten harrastajien mielipiteet,jota jokainen vakavasti koira koulutuksesta kiinnostunut kouluttaja halveksii.Susilaaumassa alempiarvoista rokotetaan pahasti,on utopiaa että alfa uros neuvottelisi,alemman kanssa.

    Äänestä

Heipä hei. En lähtisi allekirjoittamaan kovin rajujen otteiden käyttöä. Koiran tulisi kunnioittaa eikä pelätä omistajaansa.
Suosittelisin, että yrittäisit vain ajan myötä korostaa johtajan asemaa koirasi ja sinun välillä. Nämä seikat ovat aika yksinkertaisia, muttaniistä on pidettävä kiinni sinnikkäästi, eikä saa lipsua. Esim:

1.SINÄ/PERHE syö ensin, sitten vasta koira, ei koskaan samanaikaisesti, eikä mitään pöydästä.

2. TE voitte oleilla sohvalla ja sängyllä, koira vain pyydettäessä tai ei ollenkaan.

3. Hyvän käytöksen palkitseminen: Kun koira antaa esineen, muista kehua ja palkita.

4. Leikkiessäsi koiran kanssa, älä anna sen voittaa esim. vetoleikkejä tai paineja, jolloin koira voisi kuvitella olevansa se vahvempi yksilö.

5.Olisi hyvä, jos sinä olisit aloitteen tekijä; milloin leikitään ja koska lopetetaan, koska koira syö, rapsutat sitä kun sinä haluat eikä koiran niin pyytäessä ja muutenkin annat huomiota silloin kun sinä haluat sitä eikä "koiran pillin" mukaan.

6. Jos pyydät koiralta jotain, edellytä että se myös toteuttaa pyyntösi.

Nämä voi tuntua omistajasta kovalta, mutta ei koiraa haittaa, vaikka sitä näin kohtelee. Myös koira voi hyvin, kun paikka laumassa on selkeästi osoitettu. Lyömistä ja fyysistä kipua ei koira ymmärrä vaan tämä voi johtaa pelkopuremiseen. Kannattaa pyrkiä vain "henkisellä" yliotteella korjaamaan tilanne.
Määrätietoisuus ja reilu kohtelu vie paljon pidemmälle kuin höykyttäminen. Onnea matkaan!

Äänestä
  • Maltti on siis valttia. Jos eläin tuossa mainitsemassasi tilanteessa hermostuu, ei sinun hermostuminen helpota tilannetta. Yritä puhua mahdollisimman rauhallisella ja MATALALLA äänenpainolla, jotta koira rauhoittuisi, älä peräänny tai näytä pelkoa. Jos ja kun koira esineen luovuttaa palkitse se välittömästi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epäonnistunut kirjoitti:

Koiramme sai raivarin, kun otin siltä luvattoman esineen suusta. Lelut ja puruluut se antaa aina sovinnolla, sitä harjoiteltiin pienestä asti. Miten ihmeessä luvattomien tavaroiden luovutus on noin vaikeaa ja meidän kannalta suorastaan pelottavaa?! Koira murisi ja irvisteli uhkaavasti kuin olisi ollut hyökkäämässä kimppuuni! Mitkään käskyt eivät tehonneet lähinnä vain pahensivat sen raivoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu