osat vaihtoon

Olen kulkenut vieraassa maassa alueella, jolla asui pelkästään mustia. Meitä valkoturpia oli liikkeellä yhden käden sormia vastaava luku. Osa porukasta oli huumeissa ja tuijotti taivaalle täysin tyhjin silmin. Pieni tyttö juoksi yksin kauppaan. En olisi sen ikäistä laskenut yksin minnekään. Voin vakuuttaa, että pelotti mahdottomasti. Tajusin totisesti kuuluvani vähemmistöön. Mietin miten mahtaisin pärjätä, jos minun olisi asetuttava tähän maahan, jossa minulla ei olisi yhteistä kieltä toisten kanssa, ei tapoja, ei yhteistä kulttuuria. Tajusin kuitenkin, että jos olisin joutunut sinne jäämään minun olisi ollut pakko sopeutua. Pakko oppia hakemaan niistä ihonväriltään mustemmista turvaa ja seuraa. Pakko vaan tulla jotenkin toimeen, vaikka kokisinkin itseni orvoksi.

Mustalaisilla on valtaväestön kanssa yhteinen kieli, yhteinen uskonto, pitkälti yhteiset tavat, yhteinen elintaso, turvalliset yhteiskunnalliset olot. Heillä ei ole mitään hätää! Mutta onko heillä halua lähestyä, halua tulla toimeen?
Täällä ei kirkon suojiin hakeutuneita mustalaisäitejä lapsineen polteta poroksi niinkuin tehdään nyt Keniassa.
MEILLÄ on kaikki todella hyvin! "Vaikeudet" joita täällä tehdään tumman ja vaalean välille ovat tekemällä tehtyjä. Vai voiko joku muuta väittää? Kaikilla on leipäpala suussa ja mahdollisuus kehittää itseään, jos haluaa. Arvostetaan sitä.

sitten vaan sanottas joukolla että nimenne ei enää ole suomalaiset vaan sumolit, saatte perustaa orkesterin jonka nimeksi laitatte kunnon kaajot. perustakaa myös sumoli yhtistys jota me joukolla tulemme valvomaan. sitten saatte joukostanne valita kylä poliisit, ettei hartikaiset tule rytkösten alueille ja orkesterinne saa laulaa vain yhtä laulua menköön se näin. miksi ovet ei aukene meille onko rotumme syytä tää. sitten annetaan heille avustusta että saavat tilata samuel coltilta tarpeita millä pystyyvät harventamaan rotuaan