Oletko kirjoittanut rakkaallesi runoja? Oletko antanut niitä hänen luettavakseen?
Rakkausrunoja
Lipaston laatikossa
3357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jokaisesta tunteesta, runon, lauseen tai mietteen.. säilytän ne ja kun niitä on tarpeeksi niitä voi yhdistellä ja niistä syntyy kokonaisuus. Aihepiirin mukaan.
Vastaus on siis kyllä. Jos joku saa minussa tunteen aikaan kirjoitan sen ja annan sen myös hänelle. Ei aina ole edes kysymys omasta kullasta (tälläkään hetkellä sitä ei ole, mutta tekstit tosin onkin vähän hurjia.. Kummastuttaa itseäkin)
Olen myös huomannut että luomisvimma on täydellisin yleensä vaikkapa silloin kun on todella paha mieli, silloin syntyy jotain todella kaunista. Ja kaipuusta varsinkin - uih siinäpä vasta voimanlähde!
Onnesta onkin vähän vaikeampi.. jos totta puhutaan, siitä haluaa vain nauttia enemän ja enemän..
eli annan kyllä kullalle mielellään anteeksipyynnönkin "kirjallisesti" sen lisäksi että olen silmästä silmään myöntänyt typeryyteni jos näin on päässyt käymään.
kyllä mä runoja kirjoitan. Olen tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, että menen naimisiin alkuvuodesta 2004 ja teetän runoistani miehelleni runokirjan lahjaksi. Minusta runojen kirjoittaminen on sisimpänsä tutkimista ja omien ajatusten ja näkemysten kehittelemistä myös. Toivon, että niistä löytyisi kumppanilleni välillä, vaikka vihjeitä ja vinkkejä.
varmaan kymmeniä rakkausrunoja, mutta kenenkään en ole niitä antanut lukea. ovat niin lapsellisia...