Mikä maalla

Mikä mahtaa vaivata maalaisia? Kotieläimistä, joita nykyään sanotaan tuotantoeläimiksi huolehditaan julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan usein huonosti.

Tämän lisäksi luonnonvaraiset eläimiet vesi- ja kanalinnuista lähtien pitää käydä ampumassa. Näin "harrastetaan" metsästystä ja huvitetaan itseä. Syyksi sanotaan, että ammuttavat eläimet ovat saaneet kasvaa vapaana !! (eikä siis maalaisten kiusattavina tuotantoeläiminä). Tämä näyttää järjettömältä.

Suot on kuivattu, metsät ojitettu ja harvennettu tai kaadettu raiskioiksi. Luonnontilaista aluetta vihataan ja suojelijoita pilkataan. Harvinaisten ja sukupuuton partaalla olevien eläimien pesäpuita kaadetaan.

Erityisesti metsästäjä vihaa oikeaa sutta, joka vielä miltei tuhotussa luonnossa hankkii itse ravintonsa. Salametsästäjät kaatavat myös ahmat, ilvekset, karhut, petolinnut yms. Keskinäinen vaitiolo, mafiosojen tapaan, estää rikollisten ilmiannot viranomaisille.

On yksi eläin, joka saa armon. Se on ihmisen seurassa taantunut susi eli metsäsätäjän koira. Tätä Disney-eläintä kuljetellaan maastossa ja usutetaan luonnonvaraisten eläinten kimpuun.

Johtunee metästäjän rakkaus koiraansa juuri siitä, ettei kumpikaan kuulu Suomen luontoon eikä kummankaan pitäisi siellä mellastella tuhoja tekemässä? Ovat yhteisellä ja ekologisesti luvattomalla retkellään - päiväseltään luonnossa huvittelemassa.
572024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Enpä saanut selvää kummastako päästäsi tuotteesi on tullut.Tyypillistä idunpurijan itkentää.

Meinasin pitää lomallani ihan siivouspäivän vaan kirjoituksesi johdosta lähdenkin metsälle.Jatka sinä AkuAnkkasi opiskelua.

Äänestä
  • Olisit vaan siivonnut aivokoppaasi, jossa tuntuu törkyä pursuvan.

    Äänestä

Kuvaamasi ongelmat ovat seurausta maaseudulla rehottavasta alkoholismista ja yleisestä piittaamattomuudesta.

Äänestä
  • osoitatte jälleen kerran todeksi sen, että juntteus ei ole maalaisten yksinoikeus.

    Äänestä

  • taitaapi nuo mehät kaatua etelässäkkii ja riista myös, että elähän viisastele turhia.

    Äänestä

  • Kun lukee alempana olevien juttuja niin siellä ajatus repsottaa pahemmin kuin oikeinkirjoitus.

    Aatokset ovat lähinnä primitiivireaktoita, mölinää ja sekavia muistikuvia lapsuudesta. Minkäänlaista järkevää yhteyttä keskustelun alaisena olevaan asiaan ne eivät muodosta. Ei niistä kerry myöskään muita järjellisiä selvityksiä.

    Alkoholisimilla on varmaan osansa. On myös väitetty, että monen sukupolven ajan muuttoliike on vienyt maalta lähtemään kykenevät ja kelpaavat ja jäljelle ovat jääneet ne muut.

    Yksi syy ajatuksen kiertävään kehään on maaseudun vähäinen väkimäärä ja samat puheenaiheet, jolloin samat ja jorotukset ajatukset kiertävät jopa sukupolvesta toiseen samalla aitanurkalla. Tylsistyisi sellaiseen pysähtyneisyyteen varmasti kuka hyvänsä.

    Järjetöntä luonnon ja susien pelkoa on vaikea ymmärtää. Sellaista ei esiinny muiden valtakuntien syrjäseuduilla, joissa on susia tai muita villieläimiä enemmän kuin meillä. Kanadassakin pannaan ovet kiinni, kun jääkarhut tallustelevat tiellä, mutta ei sillä ryhdytä hysteeriseksi eikä ammuskella, vaikka jääkarhu on aivan toisen luokan kapistus suteen verrattuna. Susia ei muualla pidetä minkäänlaisena uhkana.

    Ilmeisesti Suomessa joukkohysteria susien ympärillä, liittyy em. maaseudun ominaisuuksiin, mutta myös maakuntalehtien lietsomaan hysteriaan, joka on samaa alkuperää kuin muukin nykyinen maaseutuideologia.

    Susi saa myös kantaa jonkinlaisen varaventtiilin ja syntipukin roolia, kun peräkammarin aikamiespojat "pääsevät näyttämään" taitojaan ja purkamaan ylenmääräistä turhautumistaan tylsään elämäänsä.

    Ilmeisesti eläinten ammuskelu ja inho puhdasta luontoa kohtaan on perua taantuvasta elämänkulusta maalla. Tylsyyden ja jonninjoutavuuden tuottama turhautuminen puretaan susiin ja muuhun luontoon kohdistuvana vihana. Tämä ilmenee eläinten aseellisessa ahdistelussa. Ja tämän luonto-vihan purkamiseen maalla vaikkapa metsästyskeen on rajattomasti aikaa. Mitäpä muutakaan tekemistä olisi.

    Äänestä

  • mättää pahasti. kirjoitti:

    Kun lukee alempana olevien juttuja niin siellä ajatus repsottaa pahemmin kuin oikeinkirjoitus.

    No itsehän asun maalla, ja voin kertoo et en tunne ketää joka täällä pelkäis sutta ja eipä tääl ny niin junttii porukkaa oo (ehkä muutama) mut kyl niit on kaupungissaki :D

    metsästää yhtä paljon kuin maalla asuvat ja yhtä paljon on alkoholisteja ja peräkammarin poikia kaupungissakin. Teillä ei ole oikeaa kuvaa metsästyksestä ei siellä ampua roiskita miten sattuu ja mitä sattuu, metsätäjät on hyvin kurinalaista purukkaa, on tietysti niitäkin jotka eivät kunnioita metsästyksen sääntöjä ja näin ollen pilaavat rehellisten metsästäjien maineen. Jousimetsästäjä

    Äänestä

  • UPDATE_8456230 kirjoitti:

    Kyllä se ihan totta on, mutta eihän se tee kaikista manneistakaan varkaita jos yksi on...
    Se on väärin että jos muutama pässi metsästää ei kaikki metsämiehet pässejä ole, helsingin pojat vaa yleistää liikaa :D

    Äänestä

..on "tuotantoeläimiä",jos niistä jokunen kärsii todellisista huonoista oloista niin puhutaan kuitenkin promilleista..promille on paha liikenteessä mutta muutoin inhimmillisessä elämässä siitä tuskin koskaan päästään eroon

Miksi ei metsästäjä kuulu luontoon? Koitas nyt miettiä mistä ihminen on saanut elantonsa jo aikojen alusta lähtien? Jopa sinunkin esi-isäsi kalauttivat eläimen hengiltä ja pistivät pataan kun tilaisuus siihen tuli,

Sinänsä huvittavaa on lukea tällaisia kirjoituksia kuin mitä sinä nyt runoilit, tuolliset jorinat vievät lopullisesti uskottavuuden siltä asialta jolla luulet olevasi..Arvaankin että oikeasti olet innokas metsämies ja moninkertainen sudentappaja ja karhunkaataja..Olenko oikeassa?

Äänestä

-kato video. you tube-wolves hate torvwars humans . ei tarttis koululaisia kuljettaa autolla kouluun.kävin koulua -40 luvulla korpiteitä,ei tarvinnut pelätä susia.isoisän lapsuudessa karhu ja sudet teki pahojaan,vei koirat,karhun pennut leikki riihen takana.jostain ihmeen kautta ne loppu.lehmät oli tarpeen .äitini vei voita 12 vuotiaana kaupunkiin ,12km.yöpyi ikäistensä luona välillä.hän jäi ovoksi äitinsä kuoltua.leipoi teki talon työt,lapsia 6 kpl.

Äänestä
  • kotieläimiä (pihastakin)

    Äänestä

  • suet vieläki kirjoitti:

    kotieläimiä (pihastakin)

    Tee siis kunnon tarha. Minun koira on kotipihassa sellaisessa tarhassa, että ei ole hukat vieny, vaikka ovat pihassa käyneet. Eivätkä muuten viekkään. Sellaisten on turha valittaa, kenellä on ajokoira kahden metrin narussa nevetan kulmassa. Kaikkihan meistä syö lihapullan tarjottimelta, jos nälkä on :)!

    Ja mitä metästykseen tulee, niin voi kyllä kaikki haistaa paskan metsästäjien tappamisesta ja veren himosta, ennen kun on metsällä käynyt. Minun mukaan voi lähteä ja puhua sen jälkeen uudestaan. Suurin nautinto minulle tulee, kun nään Pystykorvani nauttivan ja toimivan, juuri niinkuin pitää. Monesti haukkua tulee vain seurattua, eikä hirveää "murhan" himoa ainakaan minulla ole. Yleensä jos saan linnun en samana päivänä muuta ammu, vaikka tilaisuuksia olisikin.

    Meitä on toki moneen junaan, mutta taitaa nuo meidän paperi poijjaat olla kovimpia riistan tuhoajia. Tänäkin syksynä oli jokunen "riista aitta" taas tuhottu ja niitä oon vain koko ajan vähemmän ja vähemmän.

    Minun neuvo kaikille, niin metsästäjille, kuin vaeltelijoille on, että nauttikaa metsistämme, vielä kun meidän maassa on vähän muutakin, kuin pelkkiä kansallispuistoja merkittyine polkuineen ja tulipaikkoineen. Todennäköisesti olemme viimeinen sukupolvi, joka näin pystyy tekemään, koska taimikko alueet ovat kohta ainut mitä maasta löytyy.

    Nimimerkki Metsästäjä, jonka edestä tänäkin syksynä nuori uros susi juoksi ja sai jatkaa matkaansa kunnia laukausten (ilmaan, jotta hieman pelästyy) saattelemana.

    Äänestä

  • Kas kummaa, kun olet vielä hengissä, ettei sudet ja karhut syöneet. Ihme että äitisi selvisi hengissä susilta ja karhuilta, aatteleppa ihan ite, että miksi? Minun äitini kulki korpitietä pitkin kouluun ja usein näki karhun ja sai huomata, ettei se tee mitään pahaa.Hänen mottonsa olikin, ettei tarvi pelätä susia ja karhuja, vaan pahin pelättävä peto on ihmispeto. Onkin tosi huvittavaa, ettei lapset pelkää ko. petoja, mutta ne pelkääjä raukat onkin itseään suurena metsästäjänä pitävät.

    Äänestä

  • suet vieläki kirjoitti:

    kotieläimiä (pihastakin)

    Jotkuthan pitävät kotieläimiään kiinni takapihoillaan,susille syötteinä, että saisivat hakea valtiolta sitten korvauksia petovahingoista.

    Äänestä

  • haluavat tappaa. kirjoitti:

    Kas kummaa, kun olet vielä hengissä, ettei sudet ja karhut syöneet. Ihme että äitisi selvisi hengissä susilta ja karhuilta, aatteleppa ihan ite, että miksi? Minun äitini kulki korpitietä pitkin kouluun ja usein näki karhun ja sai huomata, ettei se tee mitään pahaa.Hänen mottonsa olikin, ettei tarvi pelätä susia ja karhuja, vaan pahin pelättävä peto on ihmispeto. Onkin tosi huvittavaa, ettei lapset pelkää ko. petoja, mutta ne pelkääjä raukat onkin itseään suurena metsästäjänä pitävät.

    paskaperse,onneksi olkoon!!

    Äänestä

  • maksimointia kirjoitti:

    Jotkuthan pitävät kotieläimiään kiinni takapihoillaan,susille syötteinä, että saisivat hakea valtiolta sitten korvauksia petovahingoista.

    te rapahoususuojelijathan väitätte
    kiven kovaan etteivät sudet kulje
    ihmisten pihoilla, kuinkas ne eläimet ovatkin
    yhtäkkiä pihoilla sudensyöttinä,
    soudatte ja huopaatte osaamatta päättää
    oikeaa suuntaanne reppanat.

    Äänestä

  • susille syötteinä? kirjoitti:

    te rapahoususuojelijathan väitätte
    kiven kovaan etteivät sudet kulje
    ihmisten pihoilla, kuinkas ne eläimet ovatkin
    yhtäkkiä pihoilla sudensyöttinä,
    soudatte ja huopaatte osaamatta päättää
    oikeaa suuntaanne reppanat.

    Sudet eivät tule pihapiiriin, jos niille on ravintoa saatavana metsässä.Tähän pihapiirissä esiintyviin susiin on syyllisiä metsästäjät, jotka ovat joukkotuhonneet susien eväät metsistä. Niin että pitää vakavasti miettiä mitäköhän lajia tulisi oikeasti alkaa karsimaan.

    Äänestä

  • aikamme suurin kirjoitti:

    paskaperse,onneksi olkoon!!

    Sinulla on aikamme pienimmät aivosolut, joka tosin ei ole mikään onnittelun aihe, mutta loistaa kyllä kauas.

    Äänestä

  • haluavat tappaa. kirjoitti:

    Kas kummaa, kun olet vielä hengissä, ettei sudet ja karhut syöneet. Ihme että äitisi selvisi hengissä susilta ja karhuilta, aatteleppa ihan ite, että miksi? Minun äitini kulki korpitietä pitkin kouluun ja usein näki karhun ja sai huomata, ettei se tee mitään pahaa.Hänen mottonsa olikin, ettei tarvi pelätä susia ja karhuja, vaan pahin pelättävä peto on ihmispeto. Onkin tosi huvittavaa, ettei lapset pelkää ko. petoja, mutta ne pelkääjä raukat onkin itseään suurena metsästäjänä pitävät.

    JUURI NÄIN. Tervehenkiset lapset ovat parempia luonnontuntijoita ja osaavat suhtautua luontoon aivan eri tasolla kuin teknoligalla, tulivoimalla ja moottoreilla varustetut metsäsätäjä-reppanat.

    Metsästelijät osoittavat tälläkin palstalla luokatonta ympäristön tuntemusta ja pelkoa. On surkea vahinko, että tällaiset polot tuhoavat luonnonvaraisia eläimiä harhakuviensa riivaamina sekä laillisesti että laittomin keinoin.

    Äänestä

  • mitenkään suuri ihme!! kirjoitti:

    Sinulla on aikamme pienimmät aivosolut, joka tosin ei ole mikään onnittelun aihe, mutta loistaa kyllä kauas.

    tänne asti, onneksi olkoon
    mikään ei liiku nupissasi.

    Äänestä

  • kajastaa kirjoitti:

    tänne asti, onneksi olkoon
    mikään ei liiku nupissasi.

    kirjoituksia seurattua voi todellakin nauraa teille. Ei pollassa mikään liiku, vaikka joku kirjoittaa viisasta tekstiä, niin pelko sokaisee niin pahoin, että pelkkää rakkikoiran ininää täällä kuuluu. Että olisit porsas jo hiljaa.

    T: Suden suojelija

    Äänestä

  • metsästäjien kirjoitti:

    kirjoituksia seurattua voi todellakin nauraa teille. Ei pollassa mikään liiku, vaikka joku kirjoittaa viisasta tekstiä, niin pelko sokaisee niin pahoin, että pelkkää rakkikoiran ininää täällä kuuluu. Että olisit porsas jo hiljaa.

    T: Suden suojelija

    kun en hoksannut, rakkejahan te olettekin kun asiaa hieman ajattelee.

    Äänestä

  • susiin pihapiirissä. kirjoitti:

    Sudet eivät tule pihapiiriin, jos niille on ravintoa saatavana metsässä.Tähän pihapiirissä esiintyviin susiin on syyllisiä metsästäjät, jotka ovat joukkotuhonneet susien eväät metsistä. Niin että pitää vakavasti miettiä mitäköhän lajia tulisi oikeasti alkaa karsimaan.

    Kyllä susille riittää vielä syömistä metsässäkin ei metsästäjät kaikkia kerkiä sieltä ampumaan

    Äänestä

  • UPDATE_8456230 kirjoitti:

    Kyllä susille riittää vielä syömistä metsässäkin ei metsästäjät kaikkia kerkiä sieltä ampumaan

    Kyllä ovat karsineet, kaikki sairaat ja ne, jotka olisivat kuuluneet suden ruokapöytään. Metsästäjät ovat, myös hävittäneet kaikki vahvat hirvaat, joiden olisi kuulunut jäädä luontoon jatkamaan tervettä kantaa. Eli metsästäjät ovat syyllisiä kaikkiin vääristymiin, mitä ilmenee hirvikannoissa, että susien pihapiiriin tulemisista. metsästäjä kantaa tulisi rajusti supistaa!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • kajastaa kirjoitti:

    tänne asti, onneksi olkoon
    mikään ei liiku nupissasi.

    Omaksu edes hitunen järjenjuoksustani, niin huomaat, että päässäsi todella jokin liikkuu. Nythän olet räjäyttänyt koko maailmalle näkyviin,miten pysähtyneessä tilassa aivosi ovat tähän asti olleet.

    Äänestä

  • eläinkannoissa!!! kirjoitti:

    Kyllä ovat karsineet, kaikki sairaat ja ne, jotka olisivat kuuluneet suden ruokapöytään. Metsästäjät ovat, myös hävittäneet kaikki vahvat hirvaat, joiden olisi kuulunut jäädä luontoon jatkamaan tervettä kantaa. Eli metsästäjät ovat syyllisiä kaikkiin vääristymiin, mitä ilmenee hirvikannoissa, että susien pihapiiriin tulemisista. metsästäjä kantaa tulisi rajusti supistaa!!!!!!!!!!!!

    karsitaannii ja supistettaan sitä riettakantoo ihan hyvvee hyvvyyttäsä ja pelekästä rakkaavesta.

    Äänestä

  • myöpä.. kirjoitti:

    karsitaannii ja supistettaan sitä riettakantoo ihan hyvvee hyvvyyttäsä ja pelekästä rakkaavesta.

    Siuta pitäs suomia kovalla käellä pelkästä raukkauvesta ainahin viispäevää yhtä soittoo!!

    Äänestä

  • siun lääkkeet. kirjoitti:

    Siuta pitäs suomia kovalla käellä pelkästä raukkauvesta ainahin viispäevää yhtä soittoo!!

    revittee ryysyjäs.Siinä suattas tulla sullekkii lähtö kivkyllääs ennen viijettä päevee.Myö ku on totuttuna isoturpasiin vätyksiin sieltä teeltäpäen.Vähä ravakammin kun karjasoo,ylleesä lähettä huutaenpauhaten paskat hoosussa kottiinnupäen.
    Sanompa eilleennii,jotta elekee sotkeentuva meejän asijoehin.Kyllä myö osataan ratkasta tiällä ite asiat.Ja helevetin hyvin osataannii.

    Ja ihan pelekästä rakkauvesta ja luonnonsuojelun hyväks!!

    Äänestä

Voe mitä horinaa! Vai ei koira kuulu suomen luontoon.

Miten helevetin lailla sitten susi kuuluisi tänne?

Eikö riittäny ajatuksen potrkua niin pitkälle, että olisit tajunnut äärimmäisen yksinkertaisen tapahtumaketjun.

Jopa ennen jääkautta tänne ensin tuli peurat ja hirvet, ja vasta sen jälkeen tuli petoelukat!!!

Joten suksi kuuseen kurkistelemaan, kun et muuten tajuo, että nämä metät kuuluvat ensisijassa niille peuroille ja hirville, eikä mielipuolten lisäämille susille!

Ja sitäpaitsi erämaissa olevat puutkin kuuluvat tulelle, siis metsäpaloille, eikä sinunlaisten halattaviksi.

Äänestä
  • sanottu, mutta totta

    Äänestä

  • oli hyvin kirjoitti:

    sanottu, mutta totta

    Siinä toinen tohelo!!!!!

    Äänestä

  • et voi muuttaa sitä tosiasiaa, että susi on luontainen laji, kun taas koira on ihmisen jalostamalla tuottama luonnoton laji.

    Koira kuuluu luontoon ihan yhtä paljon, kuin käytöstä poistettu pakastin.

    Äänestä

  • ja haistattelet, kirjoitti:

    et voi muuttaa sitä tosiasiaa, että susi on luontainen laji, kun taas koira on ihmisen jalostamalla tuottama luonnoton laji.

    Koira kuuluu luontoon ihan yhtä paljon, kuin käytöstä poistettu pakastin.

    Koskaan kuullu, että esim. Australiassa on VILLIKOIRIA, joilla ei oo minkäänlaista tekemistä susien kanssa.

    Sinunlaiset täyshölömöt sitten väittävät omia luulojaan täytenä totena, kun kuvittelevat, että kukaan muukaan ei tiedä mitään.

    Ja tuo mielipuolinen vertaus koiran ja pakastimen välillä kertoo VAIN ja yksinomaan sinusta, eikä niistä objekteista, jotka mainitsit.

    Näin täällä maalla asia ymmärretään.

    -Ja lopuksi, se toivotukseni: Johtuu yksinomaan siitä, että sinä tai aloittaja et oo käsittäny maalaisten elämästä pienintäkään pierun rupsausta oikein.

    Jos oot kaupunkilainen, niin sulla on hyvin suuri tehtävä edessäsi, että opit jotain tajuamaan.

    Jos joku uupunut ihminen ei jaksa jonkin sairautensa,- joita muuten esiintyy kaupungeissa vielä tiheämmin, kuin maalla,- tähden hankkia ruokaa eläimille, aiheuttaa sinussa sellaisen käsityksen, että kaikki maalaiset tekevät samoin, niin MEE edes kouluun, jossa sinua opetetaan oikein, äläkä usko kaikkea paskaa, jota "iltasanomien lööpit" sulle syöttää.

    Äänestä

  • on tossa kaksittain kirjoitti:

    Siinä toinen tohelo!!!!!

    Oikein kaikkien toheloiden emäTOHELO, koska pystyt toheloimaan täällä keskustelevat.

    Oot oikein kaikkien toheloiden kuningas.

    Äänestä

  • ON TOSIAAN kirjoitti:

    Oikein kaikkien toheloiden emäTOHELO, koska pystyt toheloimaan täällä keskustelevat.

    Oot oikein kaikkien toheloiden kuningas.

    "Oikein kaikkien toheloiden emäTOHELO"

    Kerroit tuossa kirjoituksessa itsestäsi kaiken sen minkä toiset jo sinusta tiesivätkin. Eli kirjoitatpa mitä hyvänsä, niin kaikkea sanomaasi käsitellään tuolla yläviitteellä, minkä itsestäsi olet antanut.

    Äänestä

  • sinusta ajatella. kirjoitti:

    "Oikein kaikkien toheloiden emäTOHELO"

    Kerroit tuossa kirjoituksessa itsestäsi kaiken sen minkä toiset jo sinusta tiesivätkin. Eli kirjoitatpa mitä hyvänsä, niin kaikkea sanomaasi käsitellään tuolla yläviitteellä, minkä itsestäsi olet antanut.

    Mutta vasta sitten, mitä tarkoitin. Tähän asti oot kuvitellu olevasi jotain, mutta ota vaan itkulla vastaan kaikki töppäyksesi.- Se on sinulle ainoa mahdollisuus.

    Äänestä

Susi on paha tappaja luonnossa, niitä kun pitää olla ihan pirusti ne tappaa pia meititkin maalaisjuntit sen jälkeen on vuorossa viisaat kaupunkilaiset.

Äänestä
  • huolissanne kaupunkilaiset, poliisit ja rajavartiolaitos järjestävät jahdin heti, kun susia tai karhuja alkaa pyöriä 50 km lähempänä maalikyliä. Muistelkaamme hankoniemen karhua hetken hiljaisuudella.

    Äänestä

  • olko kirjoitti:

    huolissanne kaupunkilaiset, poliisit ja rajavartiolaitos järjestävät jahdin heti, kun susia tai karhuja alkaa pyöriä 50 km lähempänä maalikyliä. Muistelkaamme hankoniemen karhua hetken hiljaisuudella.

    Itse.Kun taas kaupungis huudetaan yhteiskunta heti apuun.SE on sitä uusavuttomuutta se.

    Äänestä

  • Voi kun sen olisivat tehneetkin,et juntteilis enää.

    Äänestä

  • voi kauhistus kirjoitti:

    Voi kun sen olisivat tehneetkin,et juntteilis enää.

    vaihdata vaippasi paskahousu

    Äänestä

  • voi kauhistus kirjoitti:

    vaihdata vaippasi paskahousu

    "paskahousu"

    Taitaa sinun munasi olla tuossa mainitsemassasi aineessa, kun noin kovasti riepoo olotilaasi???

    Äänestä

  • luulis hävettävän, yäk!!! kirjoitti:

    "paskahousu"

    Taitaa sinun munasi olla tuossa mainitsemassasi aineessa, kun noin kovasti riepoo olotilaasi???

    sinun puolestasi

    Äänestä

kahdessa kohdassa paukuttaa aloittaja pahasti ristiin viestinsä kanssa... mutta eipä se mitään.

asenne on pääasia, te tuhmat ja huonot maalaisjuntit.
eli eläinrääkkääjät.
eli luonnontuhoajat.
eli salametsästäjät.
eli avohakkaajat.
eli päivähurvittelijat.

kaikki tämä asuinpaikan perusteella?

miksiköhän on vaikeaa suhtautua kaikensuojelijoihin vakavasti?

Äänestä
  • kirjoituksen perusteella maalla asuu kaikki HULLUT

    Äänestä

  • UPDATE_8456230 kirjoitti:

    kirjoituksen perusteella maalla asuu kaikki HULLUT

    "kirjoituksen perusteella maalla asuu kaikki HULLUT"

    Ai asutko sinä maalla ja miksi puhut itsestäsi monikossa? Onko sinulla hulluutesi taustalla skitsofredia?

    Äänestä

  • sairautta? kirjoitti:

    "kirjoituksen perusteella maalla asuu kaikki HULLUT"

    Ai asutko sinä maalla ja miksi puhut itsestäsi monikossa? Onko sinulla hulluutesi taustalla skitsofredia?

    maalla enkä ole sairas mutta miksi kaupunkilaiset haukkuu maalla asuvia eikö se ole jokaisen oma asi missä asuu eikä maalla ole yhtään sen hullumpaa porukkaa kuin kaupungissa. Maalla ei tarvi pelätä että joku hörhö hyökkää kimppuun kun olet ilta kävelyllä kaupungissa se on todennäköisempää

    Äänestä

Juuri näin on asiat. En paremmin olisi voinut asioita ilmaista. Kiitos sinulle kannaotostasi.

Äänestä
  • Ootkin. Jos aloittajan tyhmyyteen haluat yhtyä, niin minkälaisia lapsia siitä siitätte?

    Enpä halua niitä nähdä, on nimittäin niin oudosta oireyhtymästä kysymys.

    Joka tapauksessa toivon, että joku, - vaikkapa katuviemärin kannen raosta pullahtava tuoksu saa sinutkin tajuamaan oman persvakosi hieriäisen,- jonka avulla sinäkin ajattelet- mitättömyyden, ja meet vaikka keräämään seuraavasta roskapöntöstä, vaikka roskapusseja, ettei sulla tartte niitä ostaa.

    Ja tutki samalla omaa mielisairasta kuvitelmaasi siitä "vihanvimmasta".

    Me täällä maalla olemme onnellisia, ja meillä on puhdas ilma ja vesi,- ei oo sinilevää, eikä klooria juomavedessä, eikä tartte totella joka korttelissa liikennevaloja, eikä kiroilla parkkipaikkojen puutetta.

    Koira on vapaana lampaiden kanssa pihalla, ja niistäkin näkee, että ovat onnellisia, lampaat tulevat vastaan ja koira hyppii riemusta, kun tulen illalla kotiin.- On todella hienoa tervehtiä ja halata niitä kaikkia.

    Joten nieleksikää vain vihanne ja kateutenne, sillä minä en sitä soppaa syö!

    Äänestä

kaapuntilaespaskahoosut muuhun pysty kun räkyttämmään näellä sivuloella.Ihan turhoo,mittää se ee hyövytä.Yhtään että sua mehtuuta vähenemmään,päenvaston.Aenakii minä lähen tuas uamulla metälle ja justiisa teejän tyhjäpäehen mielharmiks.
Jotenka kirjotelkoo vuan nuita houreitannu.
Ae nii,koerannii otan mukkaan.

Äänestä
  • Kun meet sinne metälle, niin varauduppa housupyykkiin.Siellä teidän nurkilla on nähty isokokoinen uroskarhu, jonka metästäjät ovat kuulemma ajaneet pois talvilevoltaan.

    Äänestä

  • kun meet sinne mehtään. kirjoitti:

    Kun meet sinne metälle, niin varauduppa housupyykkiin.Siellä teidän nurkilla on nähty isokokoinen uroskarhu, jonka metästäjät ovat kuulemma ajaneet pois talvilevoltaan.

    pesukoneet laulaa..

    kjähkjähkjäh..

    Äänestä

  • taas maalla kirjoitti:

    pesukoneet laulaa..

    kjähkjähkjäh..

    pesukonneettii laalaa,vuan ee myö ennee hoosuusa paskanneta niinku teekäläeset pennut.Teelläpäen näkkyy olovan vielä tapana kierrättee nekkii pesuveet.Sotketta ne juomavetteenny.Ootta työ kehityksen käressä siinäkii asijassa.
    Muuton,senkötakia sulla on tuommonen naaru?

    Äänestä

  • kun meet sinne mehtään. kirjoitti:

    Kun meet sinne metälle, niin varauduppa housupyykkiin.Siellä teidän nurkilla on nähty isokokoinen uroskarhu, jonka metästäjät ovat kuulemma ajaneet pois talvilevoltaan.

    Voe polotta, kun paljastit omat pelekosi. Sinunlaisia polosia pelottaa, kun satutte lukemaan lööpeistä, että jossain on karhu lähteny talvipesästään ja hoipertelee lumisessa pimeässä ja tiettömässä metässä.

    Huhhuh, kun se jopa siellä kerrostalon kuudennessa kerroksessa katuvalojen loisteessa panee yöunet koetukselle, niin että pitää valot palaa koko yön.

    Äänestä

  • meellä kirjoitti:

    pesukonneettii laalaa,vuan ee myö ennee hoosuusa paskanneta niinku teekäläeset pennut.Teelläpäen näkkyy olovan vielä tapana kierrättee nekkii pesuveet.Sotketta ne juomavetteenny.Ootta työ kehityksen käressä siinäkii asijassa.
    Muuton,senkötakia sulla on tuommonen naaru?

    Juuri sinun kaltaisesi mies kerran, kun kohtasi karhun, niin paskansi housunsa, niin täyteen, että vanha äitinsä kun pesi niitä, niin kertoi kylillä että Matti raukalla oli vermaksoa menny housut täyteen, kun karhu raateli. Merkkejä karhun raatelusta ei kyllä missään kohti miestä näkynyt.

    Äänestä

  • tosiasia. kirjoitti:

    oot tuas latkinna niitä pesuvesiä?Eepä ookkaa mikkää ihme,että tuommosia satuja kertoeloo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaivaa? kirjoitti:

Mikä mahtaa vaivata maalaisia? Kotieläimistä, joita nykyään sanotaan tuotantoeläimiksi huolehditaan julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan usein huonosti.

Tämän lisäksi luonnonvaraiset eläimiet vesi- ja kanalinnuista lähtien pitää käydä ampumassa. Näin "harrastetaan" metsästystä ja huvitetaan itseä. Syyksi sanotaan, että ammuttavat eläimet ovat saaneet kasvaa vapaana !! (eikä siis maalaisten kiusattavina tuotantoeläiminä). Tämä näyttää järjettömältä.

Suot on kuivattu, metsät ojitettu ja harvennettu tai kaadettu raiskioiksi. Luonnontilaista aluetta vihataan ja suojelijoita pilkataan. Harvinaisten ja sukupuuton partaalla olevien eläimien pesäpuita kaadetaan.

Erityisesti metsästäjä vihaa oikeaa sutta, joka vielä miltei tuhotussa luonnossa hankkii itse ravintonsa. Salametsästäjät kaatavat myös ahmat, ilvekset, karhut, petolinnut yms. Keskinäinen vaitiolo, mafiosojen tapaan, estää rikollisten ilmiannot viranomaisille.

On yksi eläin, joka saa armon. Se on ihmisen seurassa taantunut susi eli metsäsätäjän koira. Tätä Disney-eläintä kuljetellaan maastossa ja usutetaan luonnonvaraisten eläinten kimpuun.

Johtunee metästäjän rakkaus koiraansa juuri siitä, ettei kumpikaan kuulu Suomen luontoon eikä kummankaan pitäisi siellä mellastella tuhoja tekemässä? Ovat yhteisellä ja ekologisesti luvattomalla retkellään - päiväseltään luonnossa huvittelemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu