Salassapito

Viimepäivinä on taas paljastunut muutamia huolimattomuudesta johtuneita salaisten asiakirjojen väärinkäyttöjä.

Väärinkäytöksiä on tapahtunut niin julkisella kuin kaupallisellakin puolella. Kaikissa tapauksissa on ollut kyse toiminnasta jota ei olisi missään tapauksessa saanut tapahtua.

Yksityisten tai julkistenkin yrityisten laittomuuksista vastaa tietysti yritys itse ja jos laittomuuksia on tapahtunut yrityksen on niistä vastattava lain edessä. Sikäli asia onkin aivan selvä.

Hankalampi onkin juttu, kun salaisia asioita paljastaa esimerkiksi kunnan luottamushenkilö tai virkailija.

Luottamushenkilönkohdalla tälläinen huolimattomuus on todella noloa ja anteeksiantamatonta.

Valitettavasti vain kaikki eivät ymmärrä saamaansa tehtävää ja/tai sen merkitystä, vaan pitävät sitä jotenkin itsestäänselvänä jopa siinä määrin, että katsovat asiakseen vaikuttaa päätöksen tekoon niin että omat sukulaiset (ja ystävät) saavat etuisuuksia mutta muut eivät.

Luottamuksellisten papereiden levitteleminen on mielestäni virheenä sitä luokkaa, että henkilö joka tähän syyllistyy, pitäisi ensisijaisesti erottaa tehtävästään.

Ennaltaehkäisevänä toimena voitaisiin tehdä myös laki tai määräys, että salassa pidettäviä papereita ei saa kantaa ulkopuolelle niistä työtiloista joissa asioita käsitellään. Eikä niistä myöskään voida ottaa kopioita joita voisi viedä ulkopuolelle työtilojen.

Eli luottamushenkilön on luettava annetut paperit työpaikalla ja myös tehtävä päätökset työpaikalla.

Oikeastaan herää kysymys että, miksi niitä papereita oikeastaan pitäisikään kantaa esim kotiin?

Siksikö että käsiteltävistä asioista voi keskustella aviopuolison/tuttava-/ystävä-/sukulaipiirin kanssa?

Että voisi kysellä neuvoja ja ohjeita miten toimia toisella paikkakunnalla asuvalta tyttäreltä/pojalta?

Kuinkahan paljon meidänkin maassamme istuu lautakunnissa ikäloppuja osittain jo dementoituneita luottamushenkilöitä, joilla on vain ns. leimasimen asema ja päätökset tehdää todellisuudessa jossain aivan muualla, yleensä virkamisepiireissä?

Omasta kunnastani voisin sanoa ainakin muutaman tälläisen leimasinluottamushenkilön ihan heti.

Olisiko aika vaatia luottamushenkilöiltä jonkilaista terveys/mielenterveys tarkastusta jos he ottavat luottamustoimia vastaan.

Toisaalta olisiko syynä nuorenpolven saamattomuus ja laiskuus kun he eivät enemmän vaadi itselleen valtaa, vaan tyytyvät tilanteeseen...hm ja mihin se on johtanutkaan...?


.
4392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

MitHehän tarkoitat, että luottamushenkilöiden pitäisi lukea esityslistat liitteinen työpaikalla? Miksi siellä, jos mielestäsi niitä ei voi kotna lukea? Entä esim. eläkeläisluottamushenkilöt, hoitovapaalla olevat, missä he saisivat paperit lukea. Eihän kunnankaupunginvirasto ole luottamushenkilön työpaikka, jos niin luulet. Hehän ovat luottamushenkilöitä, eivät viranhaltijoita. Ei heillä ole työhuonetta tai vastaavaa missään (korkeintaan suurtn kauunkien valtuuston/hallituksen puheenjohtajilla on).Eli tämän vuoksi esityslistat tulevat kotiin, jotta luottamushenkilö voi rauhassa tutustua niihin.Sen sijaan salassapidettävät paperit voisi kokouksen jälkeen jättää kokouspaikalle viranhaltioiten tuhottavaksi, näin vaara niitten jouumisesta väärään paikkaan vähenisi.

Äänestä
  • Tarkoituksella puhuin työpaikasta jotta edes joku kysyisi. Tosin, en ymmärrä miksi kirjoitat niin hiton väärin, onko kyseessä vitsi?

    Työpaikalla tarkoitan tietysit työtilaa joka on kunnan/kaupungin tiloissa samoissa tiloissa joissa ko. päätöksetkin tehdään. En siis tarkoittanut luottamushenkilön omaa työpaikkaa vaikka voihan se olla periaatteessa sekin jos luottamushenkilö on työssä kunnalla.

    Kertaus: Tarkoitin siis työskentelyyn soveltuvaa tilaa, jossa luottamushenkilö voi tutustua annettuun aineistoon, tehdä muistiinpanoja ja kirjallisia toimia, ei sen kummempaa. Tilanhan voisi hyvin erottaa vaikka siitä kunnanjohtajan hehtaarihuoneesta!

    Pelkästään se, että näitä salassa pidettäviä papereita pyöritellään ympäri kyliä tekee monen todella apua tarvitsevan tilanteen hankalaksi. Ei ole lainkaan harvinaista että esimerkiksi huoltajuuskiistoissa on vuodettu tietoja tahoille joiden ei niitä pitäisi saada, tämä lienee myös usein syynä aiheettomiin huostaan ottoihin.

    Äänestä

Mutta huolellisuudella ne olisivat vältettävissä.

Nykyisin ei virkatetävissä olevalla ole pelkoa sanktioista vaikka hänen toimestaan salaisia tietoja pääsisi julkisuuteen:

Vaadi muutosta: http://www.adressit.com/virkarikos

Eri mieltä oleville:
http://www.adressit.com/kuntaverkotvuotaa

Ote syyttäjän päätöksestä:
""...olisi kohtuutonta, että erään Harjavallan kaupungin sosiaali_xxx L.I. todettaisiin vastuullisena henkilönä syylliseksi kyseisessä asiassa rikokseen, koska hän on tiennyt kunnan toiminnan olevan lainvastaista."

Poliisin kommentti kuopion salassapitoasiasta:
"Asiassa en tule enää kommentoimaan teidän kanssa, joten minulle on turha enää
lähettää postia.
t. Eino Launonen"



Petri Nurminen
045-674 0729
http://www.harjavalta.info

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja yksityisyys kirjoitti:

Viimepäivinä on taas paljastunut muutamia huolimattomuudesta johtuneita salaisten asiakirjojen väärinkäyttöjä.

Väärinkäytöksiä on tapahtunut niin julkisella kuin kaupallisellakin puolella. Kaikissa tapauksissa on ollut kyse toiminnasta jota ei olisi missään tapauksessa saanut tapahtua.

Yksityisten tai julkistenkin yrityisten laittomuuksista vastaa tietysti yritys itse ja jos laittomuuksia on tapahtunut yrityksen on niistä vastattava lain edessä. Sikäli asia onkin aivan selvä.

Hankalampi onkin juttu, kun salaisia asioita paljastaa esimerkiksi kunnan luottamushenkilö tai virkailija.

Luottamushenkilönkohdalla tälläinen huolimattomuus on todella noloa ja anteeksiantamatonta.

Valitettavasti vain kaikki eivät ymmärrä saamaansa tehtävää ja/tai sen merkitystä, vaan pitävät sitä jotenkin itsestäänselvänä jopa siinä määrin, että katsovat asiakseen vaikuttaa päätöksen tekoon niin että omat sukulaiset (ja ystävät) saavat etuisuuksia mutta muut eivät.

Luottamuksellisten papereiden levitteleminen on mielestäni virheenä sitä luokkaa, että henkilö joka tähän syyllistyy, pitäisi ensisijaisesti erottaa tehtävästään.

Ennaltaehkäisevänä toimena voitaisiin tehdä myös laki tai määräys, että salassa pidettäviä papereita ei saa kantaa ulkopuolelle niistä työtiloista joissa asioita käsitellään. Eikä niistä myöskään voida ottaa kopioita joita voisi viedä ulkopuolelle työtilojen.

Eli luottamushenkilön on luettava annetut paperit työpaikalla ja myös tehtävä päätökset työpaikalla.

Oikeastaan herää kysymys että, miksi niitä papereita oikeastaan pitäisikään kantaa esim kotiin?

Siksikö että käsiteltävistä asioista voi keskustella aviopuolison/tuttava-/ystävä-/sukulaipiirin kanssa?

Että voisi kysellä neuvoja ja ohjeita miten toimia toisella paikkakunnalla asuvalta tyttäreltä/pojalta?

Kuinkahan paljon meidänkin maassamme istuu lautakunnissa ikäloppuja osittain jo dementoituneita luottamushenkilöitä, joilla on vain ns. leimasimen asema ja päätökset tehdää todellisuudessa jossain aivan muualla, yleensä virkamisepiireissä?

Omasta kunnastani voisin sanoa ainakin muutaman tälläisen leimasinluottamushenkilön ihan heti.

Olisiko aika vaatia luottamushenkilöiltä jonkilaista terveys/mielenterveys tarkastusta jos he ottavat luottamustoimia vastaan.

Toisaalta olisiko syynä nuorenpolven saamattomuus ja laiskuus kun he eivät enemmän vaadi itselleen valtaa, vaan tyytyvät tilanteeseen...hm ja mihin se on johtanutkaan...?


.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu