RETKISTÄ

Ostimme retken hurghadasta kairoon paikalliselta "matkanjärjestäjältä". maksoimme 45 e/hlö.
järkytys oli melkoinen kun meidät heitettiin yhdeksän muun turistin kanssa yön pimeydessä bussiin, joka oli täynnä egyptiläisiä. mukaamme ei lähtenytkään yhtäkään opasta, vaikka asemalla oli viisikin henkilöä mukanamme. bussi oli melko rämä, mm. penkki rikki. alkujärkytyksestä seurasi toinen järkytys: kaiuttimet alkoivat pauhata s*nan lujaa suoraan korvaan, kun alettiin näyttää elokuvaa..ei auttanut, vaikka vedottiin kuskiin. tämä siis yöaikaan. parin tunnin jälkeen lopetti, kun pyysin oikein surullisesti.
bussimatkan aikana ei ollut minkäänlaista opasta tai tietoa yhtään mistään. kukaan ei osannut englantia, saksaksi yritin saada sanomaa perille.
itse päivä kairossa meni olosuhteisiin nähden ok.
en jaksa tähän kaikkea sepustaa, mutta summa summarum: älkää luottako paikallisiin missään asiassa tippaakaan, meidänkin ryhmä oli koottu eripuolilta hurghadaa, joten ei voi osoittaa jotain tiettyä paikkaa sormella. toimivat siis yhteistyössä. ostimme paikasta safary star,juuri ennen basaarialueen alkua. valehtelevat kaikesta!!! kun meitä oltiin hakemassa "toimistolta", tuntui, että jotain oli vialla. henkilö, joka matkan meille järkkäsi sanoi viimeisinä sanoinaan, älä hätäile, se on turistibussi.
varmasti on olemssa virallisia paikallisia toimistoja, jotka tekevät rehellistä hommaa. tämä oli kuitenkin niin järkyttävää kohtelua toista ihmistä kohtaan, että halusin varoittaa hurghadaan matkaavia. esim. turkissa en ole tällaiseen törmännyt..itseähän tässä saa syyttää, mutta toivottavasti joku säästyy tältä viestini ansiosta.
31140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...n. vuosi sitten samalla reissulla, paitsi että...ostimme paikalliselta Discouvery Toursilta kahden päivän retken kairoon kahdelle, yhteensä 120 €. No, bussi oli melkein täynnä venäläisiä, mutta oli vessa, ja kaikki muutenkin OK. Lähdimme klo.02.00 ja olimme Kairossa N.08.00. Ei valittamista! Näimme paljon enemmän, kuin jos olisimme ottaneet retken jonkun Suomalaisen matkatoimiston kautta, esim. Kairon vanhan kaupungin, Niilin risteily illalla ruokineen jne,jne - tämän kuulimme niiltä, jotka ottivat ko. retken esim. Finnmatkojen kautta.
Ei kaikki kuseta, pitää osata kysyä muualtakin kuin yhdeltä matkanjäejestäjältä!! Otimme samalta paikalliselta myös päivän snorklausreissun, ja sekin kaikinpuolin OK, paitsi että ei tietenkään voi verrata Magawisissä olevaan Colona Diversien retkiin...Mutta muuten kaikki hyvin, huhtikuussa mennään taas takaisin:)

Äänestä

olimme myös paikallisen matkanjärjestäjän 1pv retkellä kairossa. me matkustimme paikallisbussilla (eli matkustajat paikallisia), joihin meidät laitettiin parin muun hollantilaisen kanssa jotka olivat myös retkelle menossa. bussi oli paikallista tasoa, vähän rähjä mutta ei valittamista. opas ei ollut mukana bussissa, vaan joku tuntematon mies tarjosi meille eväät matkan aikana..

kun bussi oli kairossa, kolme miestä tuli selittämään meille huonolla englannilla että menkää tuohon taksiin. niin mentiin taksiin ja siitä hilton hotellin aulaan odottelemaan opasta.

vaikkei välillä oikeen tietty missä mennään, ei siinä nyt mitään paniikkia tullut. en tiedä onko tämän viestiketjun aloittaja jotenkin hyvin ennakkoluuloinen tmv, mutta loppujen lopuksi samanlaisia ihmisiä ne egyptiläisetkin ovat ja luotettavia siinä missä muutkin. ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee, eikä yhdistää kuulemaansa kaikkiin egyptiläisiin.

Paikallisten retket ovat siis yleensäottaen ihan luotettavia. Ja sitäpaitsi, kaikille Kairon retkille matkustetaan yöllä - luonnollisesti pilkko pimeässä, että on sitten päivä aikaa nähtävyyksille.

Äänestä
  • luottamuksen rikkomisesta. olisi ollut eri asia, jos olisimme asiasta tienneet, ja päättäneet silti lähteä. joka ikiselle meistä oli selitetty, että matkustamme TURISTIbussissa, jolla ehkä voi käsittää jotain muuta kuin egyptiläisten kanssa matkaamista. kaikki kirjoittamani oli totta, ja mm. ilmastointi oli bussissa jäätävä koko yön/säätimet rikki yms. itse olin tajunnut pukea tarpeeksi lämmintä ylle. sinulle vähättelijä: turistiporukkamme (paljon matkanneet kanadalaiset, venäläiset ja me suomalaiset) oli kairoon tulomatkasta niin järkyttynyt, että harkitsimme tosissamme minibussin vuokraamista tms. paluumatkalle. joku jopa itki. sinähän et kyseisessä bussissa ole ollut mukana, joten et tiedä asioiden laitaa juuri tällä reissulla. ja mikäli ymmärrät lukemaasi, lopetin viestini siihen sävyyn, etten halua yleistää, ainoastaan varoittaa. syvälukemisen taito on hyvä olla olemassa, ennen kuin lähtee toisen kirjoituksia tai kokemuksia arvostelemaan.
    mielestäni sinulla on elämästä aika paljon opittavaa, jos mielestäsi päin naamaa valehtelevaa henkilöä kuitenkin tulisi pitää luotettavana. logiikka hiukan hakusessa.
    esim. uskontotieteitä paljonkin opiskelleena voin sinulle vääntää rautalangasta, että egypti on aika erilainen maa kuin suomi. jos sen tajutessaan on "hyvin ennakkoluuloinen", olkoon sitten niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAROITUS kirjoitti:

Ostimme retken hurghadasta kairoon paikalliselta "matkanjärjestäjältä". maksoimme 45 e/hlö.
järkytys oli melkoinen kun meidät heitettiin yhdeksän muun turistin kanssa yön pimeydessä bussiin, joka oli täynnä egyptiläisiä. mukaamme ei lähtenytkään yhtäkään opasta, vaikka asemalla oli viisikin henkilöä mukanamme. bussi oli melko rämä, mm. penkki rikki. alkujärkytyksestä seurasi toinen järkytys: kaiuttimet alkoivat pauhata s*nan lujaa suoraan korvaan, kun alettiin näyttää elokuvaa..ei auttanut, vaikka vedottiin kuskiin. tämä siis yöaikaan. parin tunnin jälkeen lopetti, kun pyysin oikein surullisesti.
bussimatkan aikana ei ollut minkäänlaista opasta tai tietoa yhtään mistään. kukaan ei osannut englantia, saksaksi yritin saada sanomaa perille.
itse päivä kairossa meni olosuhteisiin nähden ok.
en jaksa tähän kaikkea sepustaa, mutta summa summarum: älkää luottako paikallisiin missään asiassa tippaakaan, meidänkin ryhmä oli koottu eripuolilta hurghadaa, joten ei voi osoittaa jotain tiettyä paikkaa sormella. toimivat siis yhteistyössä. ostimme paikasta safary star,juuri ennen basaarialueen alkua. valehtelevat kaikesta!!! kun meitä oltiin hakemassa "toimistolta", tuntui, että jotain oli vialla. henkilö, joka matkan meille järkkäsi sanoi viimeisinä sanoinaan, älä hätäile, se on turistibussi.
varmasti on olemssa virallisia paikallisia toimistoja, jotka tekevät rehellistä hommaa. tämä oli kuitenkin niin järkyttävää kohtelua toista ihmistä kohtaan, että halusin varoittaa hurghadaan matkaavia. esim. turkissa en ole tällaiseen törmännyt..itseähän tässä saa syyttää, mutta toivottavasti joku säästyy tältä viestini ansiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu