Sähkön hinta

Vaikka suomen jokaisessa kaupungissa olisi ydinvoimala niin meillä kuluttajilla sähkön hinta ei koskaan laske.

Perustelen väitteeni sillä ,että kun suomi jo nyt myy sähköä ulkomaille ja vaikka tosiaan ydinvoimala olisi jokaisessa suomen kaupungissa niin sitä myytäisiin entistä enemmän ulkomaille.
Kun ulkomailla sähkön hinnasta kova kilpailu niin suomi tuon hinnanvaihtelun ja kilpailussa mukana pysymisen takia nylkee meiltä kuluttajilta sen minkä myyntikilpailussa muille häviää.
Oulu on yksi esimerkki, täällä yhdessä läänissä nyt on enemmän vesivoimaloita kuin missään muualla suomessa ja sähkö yhtä kallista kuin Tampereella.
Kansa uskoo noitten herrojen puheita kun heillä itsellään on kykennät sähkö yhtiöiden osakkaisiin, kansa uskoo sinisilmäisesti kun herrat ja muut päättäjät valehtelee.

Vaikka tosiaan olisi joka kaupungissa ydin voimala niin luuletteko että suomalaiset käyttäisi halpaa sähköä?
Älkää olko tyhmiä, ei niin käy.
23581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kulutuksen=kysynnän todella merkittävä väheneminen? (Tosin jossain vaiheessa sähkön kulutuksen pieneneminen merkitsi hintojen nousua, kun säästökampanjointi tuotti tulosta.)

Kuka ne sähkölaitokset siellä Oulussa omistaa?
Ellei kunnallisia sähkölaitoksia ole myyty, pääosa niistä on ainakin yhtiöitetty ja kaikilta vaaditaan tuottoa. Elämmehän markkinatalouden aikakautta.

Odotetaanpa, mitä tapahtuu, kun EU:ssa päätetään kieltää ydinvoimalat. Niitä on ajettu urakalla alas monissa maissa.
Uusia ekologisia energian lähteitä kannattaisi varmaan tutkia ja hyödyntää enemmän Suomessakin.

Tietääkö joku, mikä merkitys erilaisilla tuotantotavoilla on tämän päivän energiantuotannossa? Millaisia mahtavat olla atomi-, vesi-, aurinko- ja tuulivoiman sekä maalämmön osuudet energiankulutuksesta tai -tuotannosta Suomessa?

Entä kuinka suureen omavaraisuuteen voisi yksityistaloudessa päästä erilaisilla laitteilla, aurinkokennoilla, tuulimyllyillä yms.? Ovatko ne vaan mökkikäyttöön sopivia leikkikaluja vai onko niillä jotain todellista merkitystä?

Miten yksityinen ihminen voi vaikuttaa asiaan teidän mielestänne?

Äänestä
  • täytyi tehdä, muuten ei osakkeista heru fyrkkaa tilille.

    Kaikkihan tämä on tietysti vain fiktiota.
    Mutta:
    Kasvihuoneilmiölle emme voi kertakaikkiaan mitään. Luonto kulkee omia latujaan, latuja joita ihminen ei tunne, mittaa vain.
    On ollut kylmää ja lämmintä, eläimiä kuollut sukupuuttoon, toisia syntynyt.
    Nyt ihmiskunta on todella ison muutoksen edessä. Pohjoismaat hyötyvät siitä, etelämmät maat kärsivät. Suomessa on vettä, etelässä on vettä mutta ei kauan.
    Turistit siirtyvät Pohjois-Ranskaan tai p-Saksaan, itämeren rannoille.
    Viimeiset alamäkisuksistelut siirtyvät Lappiin.
    Stadiinkin rakennetaan jo ns. kauko-kylmää. Se on viisasta vaikka harmittaa, juuri kun kauko-lämpö alkaa olemaan valmista, revitään kadut taas auki.
    Entisenkaltainen sähköhuolto, jolloin se oli kunnallinen tai valtion hallussa, päätettiin ottaa haltuun yksityistämällä. Luomalla kunnille ruusuinen näkymä isoista rahoista, ja niin kunnat myivät.
    Siirtoverkko yksityistettiin myös.
    Eli nyt sitten tulee fyrkkaa tilille, jos omistaa oikeita osakkeita.
    Tässä on se ero miksi jotkut tienaavat rahaa, ja me muut vaan kiukutellaan kateellisena.
    Älykkyys ei ole periytyvää, sitä joko on tai sitten ei ole. Tarpeeksi iso perintö kyllä kompensoi ajatuksen köyhyyttä. Tarpeeksi kun on pääomaa ei voi epäonnistua.

    Yksi iso tuulimylly rannikolla tuottaa sähköä viidelle kolmirappuiselle, kolmikerroksiselle kerrostalolle. Jos sattuu tuulemaan.
    Laske siitä paljonko niitä tarvitaan.
    Jalkapallokentän kokoinen aurinkopaneli tuottaa sähkön yhteen omakotitaloon, jos aurinko paistaa.
    Loput vesivoimat, jos ne valjastetaan, antavat sähkön Keravalle. Jos sataa tarpeeksi.
    Jos ydinvoima kielletään ja ajetaan alas, nousee sähkön hinta yli 50-kertaiseksi, maalämmön hinta, per omakotitalo, on noin 4000 euroa.
    Kennot ja myllyt ovat mökkikamaa.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    täytyi tehdä, muuten ei osakkeista heru fyrkkaa tilille.

    valaisevaan kirjoitukseesi: Keravalla on edelleen oma kunnallinen energialaitoksensa, toisin kuin hetkellisesti kunnan rahapussia täyttäneitä päättäjiään kiroavilla naapurikunnilla. ;))

    Ja sitten vielä vähän kirvesvartta:
    Eikös Golf-virran arvella pysähtyvän jäätiköiden sulamisen vuoksi ja pysähdyttävän samalla Skandinavian ja Pohjois-Euroopan lämpenemisilmiön? (Ehkä hollantilaisetkin pääsevät taas joskus talvisin luistelemaan kanavien jäille.)

    .. omakotitalo, on noin 4000 euroa."

    Mistäs tuollaiseen hintaan HTZA ostaa maalämmön?.

    Itte ku laitatin maalämmön maksoi 5-6 vuotta sitten 12500€ "avaimet käteen".
    (Vastaavat saisi nytkin melkein samaan hintaan)

    Kallioreikä saisi olla 50 metriä syvempi tai mikähän nyt on mahdollisuus?. Kait 220 metriä. Tuo mikä nyt on porattu, on 165 metriä syväreikä.

    Löpöä olisi mennyt noin 20 000 litraa tänä aikana minkä olen maalämmöllä lämmittänyt mökkiäni.
    Siis tuo on karkea arvio, koska lämmitettävää tilaa on lisääntynyt öljylämmityksen jälkeen.

    Sähköä kuluu vuodessa noin 7500 - 8500kWh. Tuossa on kaikki mitä tarvitsen lämpöä ja sen kuljettamiseen. Kylmissä en ole, t-paita päällä haluan asua loppuelämän. :O)

    Äänestä

  • per.. kirjoitti:

    ole talossa tulisijaa, minusta teillä menee sähköä aika paljon..tietysti kulutus riippuu lämmitettävästä pinta-alastakin, henkilömäärästä, ynms..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    se Pirre* laskee?

    Nyt mun mielestä sulla on hieman hukassa ajatus.

    Jos öljyä (löpöä) kuluu vuodessa noin 4000 litraa
    josta voit saada yhdestä litrasta max 8kWh,
    niin kulutus on silloin 8 x 4000 = 32000kWh
    (tuon tuloksen saamiseen pitää vehkeet toimia hyvin)

    Ja sillonhan säästö on 32000 - 8000 = 24000kWh.

    Plus että minä en saastuta ilmakehää tuolla löpöllä!

    Äänestä

  • Kuis... kirjoitti:

    "löpölämmitykseen", noin laskien säästö on suuri..tietenkin.

    Äänestä

  • per.. kirjoitti:

    .. omakotitalo, on noin 4000 euroa."

    Mistäs tuollaiseen hintaan HTZA ostaa maalämmön?.

    Itte ku laitatin maalämmön maksoi 5-6 vuotta sitten 12500€ "avaimet käteen".
    (Vastaavat saisi nytkin melkein samaan hintaan)

    Kallioreikä saisi olla 50 metriä syvempi tai mikähän nyt on mahdollisuus?. Kait 220 metriä. Tuo mikä nyt on porattu, on 165 metriä syväreikä.

    Löpöä olisi mennyt noin 20 000 litraa tänä aikana minkä olen maalämmöllä lämmittänyt mökkiäni.
    Siis tuo on karkea arvio, koska lämmitettävää tilaa on lisääntynyt öljylämmityksen jälkeen.

    Sähköä kuluu vuodessa noin 7500 - 8500kWh. Tuossa on kaikki mitä tarvitsen lämpöä ja sen kuljettamiseen. Kylmissä en ole, t-paita päällä haluan asua loppuelämän. :O)

    ole mitään mahdollisuutta saada tarkkoja lukuja.
    Arvioin että tuon se maksaisi, reiän syvyys maksaa, jotkut voivat laittaa putket oman tonttiinsa rajautuvaan järveen tai lampeen.

    Äänestä

  • sa4ru5 kirjoitti:

    valaisevaan kirjoitukseesi: Keravalla on edelleen oma kunnallinen energialaitoksensa, toisin kuin hetkellisesti kunnan rahapussia täyttäneitä päättäjiään kiroavilla naapurikunnilla. ;))

    Ja sitten vielä vähän kirvesvartta:
    Eikös Golf-virran arvella pysähtyvän jäätiköiden sulamisen vuoksi ja pysähdyttävän samalla Skandinavian ja Pohjois-Euroopan lämpenemisilmiön? (Ehkä hollantilaisetkin pääsevät taas joskus talvisin luistelemaan kanavien jäille.)

    asuu poikkeuksellisen fiksu kansa.
    Halusin vain kuvata sen yhteisön kokoa joka tuolla tulee toimeen.

    Golf-virta kyllä aikanaa lakkaa, mutta siinä vaiheessa on jo avaruuteen tihkuvan lämmön määrä pienentynyt ilmakehäkaasujen vuoksi niin pieneksi, että olemme pakotettuja asumaan veden alla, maan päällä on jo liian kuuma.
    Ja vettähän meillä silloin riittää, parikymmentä metriä ylöspäin tämänpäiväisestä tasosta.
    Ja öljyä, silloin on jo Alaska, pohjois-ja etelänapa poria täynnä. Auto- ja hiihto kilpailuja pidetään putkissa, merenpohjassa.
    Onneksi siellä on myös korkeita vuoria, saadaan sinnekin putki Poutiaiselle ja Palanderille, tai siis heidän jälkeläisilleen.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    ole mitään mahdollisuutta saada tarkkoja lukuja.
    Arvioin että tuon se maksaisi, reiän syvyys maksaa, jotkut voivat laittaa putket oman tonttiinsa rajautuvaan järveen tai lampeen.

    Kyllä tuo ø 40mm muoviputki myös maksaa, sitä kun tarvitaan 2-metriä per / lämmitettävä neliö, savimaassa, vesistössä hieman vähemmän...

    (niin myös pirtua tuonne putken sisälle...ei sitten omaan suuhun, muuten käy kuin nyt Venäjällä)

    Maalämpöpumpun hinta pyörii noin 8000 euron molemmin puolin, kun siinä on mukana lämminvesi varaaja.

    Tosin onhan niitä eri tehoisiakin, eli tarpeen mukaan, aivan kuten on autojakin tavaran kuljetukseen.

    maalämmön investointi kuluihin saa kai joitain avustuksia EU: sosiaalirahastoista, vai mikä se niitä myönsikään, vai oliko ympäristökeskus..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    maalämmön investointi kuluihin saa kai joitain avustuksia EU: sosiaalirahastoista, vai mikä se niitä myönsikään, vai oliko ympäristökeskus..

    talon, luuletko saavasi siihen jostakin jotakin avustusta?

    kunnat jolla on tietty määrä varattu noihin rahaa.
    Loppuu heti tuo tuki ainakin meidän lähikunnissa, et kysyntää olisi paljon enemmän mitä on tarjontaa.

    Itse en saanut kun tuo tuki on tullut kait 2006 vuonna.

    Niin sen tiedän et on peräti 15% tuo tuki, mutta on ekana anottava, jos ei oo sitä tuttua kunnassa joka osaa järjestellä asioita.

    Äänestä

  • Kaivanto kirjoitti:

    talon, luuletko saavasi siihen jostakin jotakin avustusta?

    Saahan jätevesijärjestelyihinkin ympäristökeskukselta rahaa, - avustusta pitää vaan anoa valmiin suunnitelman kanssa, ts. ympäristökeskus hyväksyy ensin suunnitelman ja sitten vasta saa toteuttaa tai aloittaa työt.

    Nykyään kun ei saa rakennuslupiakaan "vanhoilla" jätevesi järjestelmillä, pitää olla sen imeytyskenttää ynms.. ja on melkoisen kallis perustettava..

    Äänestä

  • per.. kirjoitti:

    kunnat jolla on tietty määrä varattu noihin rahaa.
    Loppuu heti tuo tuki ainakin meidän lähikunnissa, et kysyntää olisi paljon enemmän mitä on tarjontaa.

    Itse en saanut kun tuo tuki on tullut kait 2006 vuonna.

    Niin sen tiedän et on peräti 15% tuo tuki, mutta on ekana anottava, jos ei oo sitä tuttua kunnassa joka osaa järjestellä asioita.

    mutta sitä vartenhan kunnissa on rakennusmestarit ja -inssit että he neuvovat ja opastaavat esim. anomuspapereiden täytössä.

    Samoin voi kääntyä ympäristökeskuksen ihmisten puoleen, ja kyselee niin kauan että saa selvän tolokun..jos on nihkeetä niin vihjaa palkanmaksaja tahot :)

    Eikä se ole viranomaisten pussista pois, jos kuntalainen saa EUlta tulleita määrärahoja so. omia veromarkkojaan avustuksina pois.

    Velini haki netistä tuon hakukaavakkeen, ja sitten vienyt kuntaan. Et eiköhän se sieltä löydy.

    Tuolta lisää:

    http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/793

    http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&hs=XGD&q=maalämpö tuki&btnG=Hae&meta=lr=lang_fi

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    mutta sitä vartenhan kunnissa on rakennusmestarit ja -inssit että he neuvovat ja opastaavat esim. anomuspapereiden täytössä.

    Samoin voi kääntyä ympäristökeskuksen ihmisten puoleen, ja kyselee niin kauan että saa selvän tolokun..jos on nihkeetä niin vihjaa palkanmaksaja tahot :)

    Eikä se ole viranomaisten pussista pois, jos kuntalainen saa EUlta tulleita määrärahoja so. omia veromarkkojaan avustuksina pois.

    "Hallituksen päätös 15 prosentin tuesta pientalojen lämpöinvestointeihin oli Laitisen mielestä askel oikeaan suuntaan. "Nyt ei olla enää hyvin tyytymättömiä, pikemminkin puolityytyväisiä. Kokotyytyväisiäkään ei täällä olla, kun tuo prosentti on puolet liian pieni.”

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/teemat/Rakennusteema/Rakennus1/

    Äänestä

  • per.. kirjoitti:

    kunnat jolla on tietty määrä varattu noihin rahaa.
    Loppuu heti tuo tuki ainakin meidän lähikunnissa, et kysyntää olisi paljon enemmän mitä on tarjontaa.

    Itse en saanut kun tuo tuki on tullut kait 2006 vuonna.

    Niin sen tiedän et on peräti 15% tuo tuki, mutta on ekana anottava, jos ei oo sitä tuttua kunnassa joka osaa järjestellä asioita.

    http://www.ara.fi/download.asp?contentid=21176&lan=sv

    "Valtion asuntorahasto antaa kunnille seuraavat korjaus-, energia- ja terveyshaittaavustusten
    hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen liittyvät ohjeet. Nämä ohjeet
    annetaan asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain 14 §:n
    ja edellä mainitun valtioneuvoston asetuksen 26 §:n nojalla. Ohjeet ja lomakkeet löytyvät
    asuntorahaston www-sivulta osoitteesta http://www.ara.fi/ ..kohdasta ”Ohjeet ja lomakkeet”
    tai niitä voi tilata asuntorahastosta puh 020 490 101.
    Edellä mainitut asetukset samoin kuin edellä mainitut lait löytyvät internet-osoitteesta

    http://www.finlex.fi/fi/

    Äänestä

  • per.. kirjoitti:

    "Hallituksen päätös 15 prosentin tuesta pientalojen lämpöinvestointeihin oli Laitisen mielestä askel oikeaan suuntaan. "Nyt ei olla enää hyvin tyytymättömiä, pikemminkin puolityytyväisiä. Kokotyytyväisiäkään ei täällä olla, kun tuo prosentti on puolet liian pieni.”

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/teemat/Rakennusteema/Rakennus1/

    huomannut ettei näitä tukiasioita paljoa markkinoida julkisuudessa, lieköhän kunnilta pois.

    Äänestä

sähkö maksaa / KWh. Väitän, että aika monelle on epäselvää energian hinta. Jos säästää sähkölaskussa asentamalla lämpöpumpun niin energia ei maksa oikeastaan yhtään mitään, siinä maksaa vain entisen sähkölaskun verot ja kulut suurinpiirtein.

Äänestä

tehäkään yksityisten sähkönkulutuksen takia, vaan teollisen tuotantomme kilpailukyvyn ylläpitämiseksi, - se vaatii halpaa energiaa.

Luulisin.

Äänestä

Kylläpä taitaa olla niin, että suomi tuossa sähkökaupassa, etenkin nyt pakkasten tultua, on netto-ostaja.
Ja toiseksi, sähköhän on täällä vielä kohtuuhintaista muuhun eurooppaan verrattuna, minun mielestäni hintaa voisi hyvin nostaa vaikka 30%, eiköhän vähenisi se turhien sähkölaitteiden osto.
Kolmanneksi, on aivan hulluutta nykypäivänä laittaa sähkölämmitystä taloihin, kun muitakin vaihtoehtoja löytyy.

Äänestä

keskieurooppalaiseen hintatasoon.meillähän sähkö
on niin halpaa.sitä se eu teettää.terveisiä
liliukselle.olkoon toimeentulosi aina turvattu.!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huijausta kaikki kirjoitti:

Vaikka suomen jokaisessa kaupungissa olisi ydinvoimala niin meillä kuluttajilla sähkön hinta ei koskaan laske.

Perustelen väitteeni sillä ,että kun suomi jo nyt myy sähköä ulkomaille ja vaikka tosiaan ydinvoimala olisi jokaisessa suomen kaupungissa niin sitä myytäisiin entistä enemmän ulkomaille.
Kun ulkomailla sähkön hinnasta kova kilpailu niin suomi tuon hinnanvaihtelun ja kilpailussa mukana pysymisen takia nylkee meiltä kuluttajilta sen minkä myyntikilpailussa muille häviää.
Oulu on yksi esimerkki, täällä yhdessä läänissä nyt on enemmän vesivoimaloita kuin missään muualla suomessa ja sähkö yhtä kallista kuin Tampereella.
Kansa uskoo noitten herrojen puheita kun heillä itsellään on kykennät sähkö yhtiöiden osakkaisiin, kansa uskoo sinisilmäisesti kun herrat ja muut päättäjät valehtelee.

Vaikka tosiaan olisi joka kaupungissa ydin voimala niin luuletteko että suomalaiset käyttäisi halpaa sähköä?
Älkää olko tyhmiä, ei niin käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu