Meillä on 1,2- vuotias tyttö. Yöt ovat AINA olleet kamalia, heräämisiä on ollut vähintään 3, viime yönä taas 8!!! Kun kuulen, että vauvoja pitää HERÄTTÄÄ syömään yöllä, minua harmittaa niin että melkein itken. Olen aivan kuitti itse ja nyt vihdoin päätin että tähän asti jatkunut imetys saa pikkuhiljaa riittää. Aloitimme unikoulun kun tyttö oli 8 kk. Sitä unikoulua onkin sitten kestänyt tähän asti, mitkään silitykset eivät ole auttaneet, huutoa on kestänyt ajoittain parikin tuntia, vähintään puoli tuntia. Eikä mitään itkutihrutusta vaan rääkymistä! Nyt sitten pari viikkoa sitten aloin imettämään taas tytön herätessä. Se hiljentää heti. En yksinkertaisesti JAKSA sitä huutoa yö yön perään :(.
Nyt olenkin sitten kauhuissani, mitä tästä tulee. Tyttö on aina nukkunut huonosti ja nukuttaminen vie keskimäärin tunnin iltaisin. Miten saan hänet nukkumaan enää ollenkaan jos iltamaitoa ei enää ole? Tai edes päiväunille (jotka ovat kestäneet 20 min, jonka jälkeen herätys ja taas olen imettänyt uudelleen uneen)? Ahdistaa kamalasti tämä unettomuus. Tulee kiukku että eikö nyt vain voi nukkua, mikä siinä VOI OLLA niin vaikeaa?!?!?
Jos jollakulla on hyviä vinkkejä imetyksen lopettamisen jälkeiseen nukuttamiseen, olisin kiitollinen. En edes enää iltaisin toivo, että yö menisi hyvin. Helpommalla pääsee kun ei toivo :(.
Nyt olenkin sitten kauhuissani, mitä tästä tulee. Tyttö on aina nukkunut huonosti ja nukuttaminen vie keskimäärin tunnin iltaisin. Miten saan hänet nukkumaan enää ollenkaan jos iltamaitoa ei enää ole? Tai edes päiväunille (jotka ovat kestäneet 20 min, jonka jälkeen herätys ja taas olen imettänyt uudelleen uneen)? Ahdistaa kamalasti tämä unettomuus. Tulee kiukku että eikö nyt vain voi nukkua, mikä siinä VOI OLLA niin vaikeaa?!?!?
Jos jollakulla on hyviä vinkkejä imetyksen lopettamisen jälkeiseen nukuttamiseen, olisin kiitollinen. En edes enää iltaisin toivo, että yö menisi hyvin. Helpommalla pääsee kun ei toivo :(.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lopetin imettämisen, kun poika oli 1v. 6kk. Siihen asti se oli semmosta heräämistä. Sen jälkeen valehtelematta nukku ensimmäisen yönsä heräämättä ja nyt nukkuu ilta 9:stä aamu puol 9. Meillä ainakin auttoi imettämisen lopettaminen. Aikomuksena oli imettää pokkoa 2-vuotiaaksi, mut hyvä näinkin.
Imettämisen ihanuutta ei voita mikää:)
Hei!
Meillä on 1v1kk ikäinen poika. Pienestä asti nukkunut ihan ok, nyt yleensä nukkuu yönsä heräämättä.
Vanhempien lasten kanssa olen tapellut nukkumisista.
Lopeta imetys heti. Noin iso lapsi ei tee tissillä mitään. Syötä päivällä perunaa ja illalla puuroa, nukahtaessa vielä velliä. Ei kuitenkaan liikaa.
Jos ei itke nälkää niin sitten vaan oikkuilee kun on huomannut sillä saavansa tissiä.
Kuulostaa ihan samalta kuin meidän nuorin tyttö. Hänen kanssaan ei auttanut edes imetyksen lopettaminen (1v8kk). Tyttö heräsi vähintään kerran yössä vielä 2v6kk ikäisenä. Yöheräämiset loppuivat vasta kun älysin kokeilla hänelle yöksi kestovaippaa. Kertakäyttövaipat ilmeisesti kutittivat tai jotain, myös se ainut merkki, josta ei tullut ihottumaa.
Mutta poika alkoi nukkumaan täysiä yöunia, kun lopetin imetyksen (1v7kk). Mutta hän onkin superallergikko, joten todennäköisesti sai äidinmaidon kautta jotain, mille on allerginen.
että tissisi on lapselle nukkumatti. Suosittelisin imetyksen lopettamista kahdesta syystä a) uudet hampaat menevät rikki eikä imetyksellä ole enää tässä vaiheessa ravintoarvoa. b) tämä on lapsen opittu tapa ts. nukkumisrituaali. Kun siirryt iltavellin syöttöön, olkoonpa sitten vaikka pullosta tai lusikalla, älä syötä lasta vuoteeseen vaan syötä hänet sylissä tai syöttötuolissa ja sitten pesut ja pusut ja omaan sänkyyn. Tankkaa lapsesi piripintaan ilalla, niin ettei ainakaan näläntunteeseen herää. Lohdutukseksi voin vain 4 lapsen äitinä sanoa, että tuota kestää seuraavat 20 vuotta. Ensin on kasvun aiheuttamat unihäiriöt ja kun lapsi kasvaa valvot ja odotat lastasi kotiintulevaksi ; )Rutiineista on hyvä pienen lapsen kanssa pitää kiinni. Päivärytmi suht samanlaisena jos mahdollista. Illalla sänkyyn suht samaan aikaan että saa selkeän unirytmin. Sama päiväunien kanssa. Jos lapsi menee myöhään illalla sänkyyn herätä hänet aamulla aikaisemmin. Unirytmin siirtäminen aloitetaan aamuheräämisestä. Kun herää aamulla aikasin on illalla väsynyt jo varhemmin ja nukahtamisen pitäsi sitäkautta helpottua.
Imetys ei "riko uusia hampaita" ja sillä kyllä on vielä ravintoarvoa ja paljon muutakin arvoa tuonikäiselle. WHO:n suositusta 2 vuoden imetyksestä ei ole annettu turhaan eikä köykäisin perustein. Imetyksen lopetus tuskin on tässä se ratkaisu joka tuommoisen yörumbakierteen katkaisee.
Hiukan hymyilyttää nämä iltavellin tuputuksetkin, velli kun tuntuu tarkoittavan sitä teollista maustettua korviketta ja mihinkähän sitä tuonikäinen tarvitsisi? Hyvin on meillä nukuttu vaikkei velliä ole ikinä annettu, puuroa vaan sitten kun viljoihin asti maistelussa päästiin.
Yötissistäkin voi hyvin luopua vaikkei imetys loppuisi, tuommoisen vuoden verran on täälläkin imetys jatkunut sen jälkeen kun yösyötöt loppuivat.
Mutta alkuperäisen tilanteeseen: kuulostaa senverran ikäviltä ja vakavilta nuo nukkumisongelmat että lähtisin selvittämään asiaa lastenlääkärin kautta. Ei ole normaalia tuollainen herääminen ja kuukausien unikouluttaminen ilman tulosta. Pitäisi sulkea pois ettei valvomiseen ole jotain syytä joka pitäisi hoitaa. Olette varmasti tosi väsyneitä ja tarvitsette tosiaan ammattilaisten apua tilanteen selvittämiseen, ei tämmöisen palstan mutu-neuvoja.
Ei tarvitse imettää enää noin isoa lasta, ei päivin ei öin. Eri asia sitten jossain heikomman elintason maassa, missä valitettavasti ei lapselle ole tarjolla ravinteikasta ruokaa. Suomessa ei lapsi saa äidinmaidosta mitään korvaamattoman tärkeitä ravintoaineita enää yhden ikävuoden jälkeen.
Eli kannattaa harkita imetyksen lopettamista.
En tiedä teistä muista äideistä, mutta minusta tuntuisi suorastaan naurettavalta, jollei koomisen oudolta, imettää 14 kk ikäistä lasta, joka kävelee, puhuuu, ymmärtää, lusikoi ruokaansa itse, leikkii itsenäisesti etc. Outoa olisi imettää!
Moi,
On rankkaa herätä joka yö ja kun vielä päivälläkään ei meillä voinut nukkua oikein kunnolla kun tyttö nukkuin vain tunnin pätkiä.
Unikoulun aloitin kanssa 8kk iässä.. yhden kerran se jo auttoikin, tyttö nukkui viikon heräämättä kun vasta k 5,00 aikoihin. Mutta silloin syötin ja tyttö jatkoi uniaa..
Tässä tapahtui ilmeisesti virhe. Ei olisi pitänyt syöttää vielä näin aikaisin aamulla. Kun taas alkoi yöheräilyt uudestaan.. ja näin mentiin taas parikuukautta eteenpäin.
Sitten tuli "hermoromahdus" ja
Tilasin ajan neuvolaan ja aikoivat laittaa lähetteen sairaalan unikouluun. Pelkäsin tytön viemistä sinne niin paljon, että ajattelin yrittää vielä kotona uudestaan.
Tällä kertaa kokeilimme yhtenä yönä niin että isä yritti rauhoitella tyttöä (2h) ei onnistunut, minä menin silittäämään ja tyttö nukahti heti (ilm. oli hyvin väsynyt).
Seuraavana yönä huutoa (1 h) ja nukahti taas ilman syöttöä, tällä kertaa 1/2h yritin silitellä sen jälkeen lähdin kokonaan pois huoneesta ja annettiin vain huutaa.
3 yö tyttö heräsi ja itkeskeli hiljalleen 1/2h ja nukahti itsestää ilman että menimme huoneeseen... ja sen jälkeen meillä on nukuttu.
Muutaman yönä on herännyt mutta olen käynyt vain antamassa tutin ja lähtenyt pois itkeskellyt noin 10-15min ja nukahtanut itsestään.
Eli meillä pelkkä julma huudatusunikoulu auttoi tilanteeseen... mutta jälkeen päin ajateltuna kannatti.
Meillä tyttö 1v 2kk on suhteellisen hyvin nukkunut aina. Illalla syö ihan elovenan kaurapuuroa maitoon keitettynä, varmasti on masu täynnä niin ei yöllä herää nälkäänsä. Jokunen aika sit kun heräili yöllä niin tytön annettiin huutaa itsensä uneen, koska tutit, maidot tms ei auttaneet yhtään, päinvastoin. Mun mielestä kaikkein paras on antaa lapselle illalla puuroa ja tippa maitoa pulloon tai nokkamukiin sänkyyn mennessä, nämä toimii ainakin meillä. En näe mitään vaarallista siinä että imettää tuon ikäistä päivällä mutta kyllä tuon ikäinen lapsi voi jo yönsä nukkua heräämättäkin..Koita nyt vaan kestää, onhan tässä tullut keinoja mitä koittaa..=)
Pitäkää ihmiset erossa kaksi asiaa Faktatieto ja omat mielipiteet. OK?
Kummallisia uskomuksia ihmisillä on äidinmaidon koostumuksesta, hankkikaa nyt kunnon tietoa... On kummallista, että se äidinmaito usein ihmisten puheissa muuttuu pelkäksi vedeksi siinä vaiheessa, kun itse imetyksen lopettaa ;)
Minulla on kaksijalkainen todiste siitä, että äidinmaidolla kasvaa ja siitä on hyötyä isommallekin... Ja eiköhän se nyt ole jokaisen oma asia, milloin imetyksen lopettaa, toki neuvoa voi, mutta kun täällä tyyli menee usein aika käskevälle ja toista halventavalle linjalle... Valitettavasti.
Itse asiaan kerron oman kokemukseni. Oma lapseni on nyt 1v4kk ja saanut äidinmaitoa aina, kun on halunnut (myös öisin). Meillä se ilmiselvästi oli pelkkä tapa, (mutta se on sitten eri tarina, miksi olemme venyttäneet sitä niin pitkään).
Ajattelin, että imetän niin kauan, kun lapsi haluaa, tarkoitus oli jatkaa vielä toisen lapsen synnyttyäkin, mutta lapsi päätti toisin, päiväimetys loppui kuukausi sitten aivan itsekseen ja yöimetys jatkui, poika heräsi (onneksi enää...) 1-4 kertaa.
Jännitin kovasti yöimetyksen lopettamista, se tuntui olevan todella tärkeä tapahtuma. Lopetin ja se siitä.
Saattaa herätä kerran, kun minä menen viereen nukkumaan ja nukahtaa pienen kitinän jälkeen uudelleen.
Olemme saaneet yöunet takaisin, kun ei enää herää tissille. Olisimpa tehnyt tämän jo puoli vuotta sitten :)
Meillä syödään tavallinen iltapala, usein puuro ja maito eikä sitten muuta. Hyvin nukkuu aamuun... ainakin toistaiseksi ;)