Esikoiseni lopetti koulun käynnin neljännellä luokalla, nyt tuplaa viidettä uudessa koulussa. Poissa oloja enemmän kuin läsnäoloja. Poika ei mene kouluun. Älkää sanoko etten ole yrittänyt, hyvällä ja pahalla. Perheneuvolaa suositeltiin, sinne ei poika tule. Pelkää isän karkaavan kotoa ja seuraa tätä kuin hai laivaa.
Olen itkenyt, nauranut, pyytänyt ja uhkaillut. Tällä hetkellä en enää jaksa välittää, en enää edes herätä poikaa aamulla. En jaksa enää tapella.
Joka aamu pelkään ovikellon soivan, en ole uskaltanut kysyä keneltäkään, missähän vaiheessa tehdään huostaanotto?
En jaksa edes kysyä mitään neuvoa, olen kaiken kokeillut jo.
Tiedän miltä tuntuu kun KAIKKI odotukset ja toiveet esikoisen elämän alusta ovat poksahtaneet rikki, ei mitään ole jäljellä.
Muut lapset kyllä käyvät koulua.
Tämä ei.
Olen itkenyt, nauranut, pyytänyt ja uhkaillut. Tällä hetkellä en enää jaksa välittää, en enää edes herätä poikaa aamulla. En jaksa enää tapella.
Joka aamu pelkään ovikellon soivan, en ole uskaltanut kysyä keneltäkään, missähän vaiheessa tehdään huostaanotto?
En jaksa edes kysyä mitään neuvoa, olen kaiken kokeillut jo.
Tiedän miltä tuntuu kun KAIKKI odotukset ja toiveet esikoisen elämän alusta ovat poksahtaneet rikki, ei mitään ole jäljellä.
Muut lapset kyllä käyvät koulua.
Tämä ei.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun on kyse näin pienestä lapsesta, kyllä se on vanhempien asia saada lapsi kouluun tai sitten perheneuvolaan. JOs sinnekään lapsi ei suostu tulemaan normaalikeinoin (siis ilman väkisin kantamista!)niin silloin on kyllä jo tosi kyseessä ja lapsi tarvitsee jo järeämpää apua, samoin te vanhemmat.
provo.
Voi, ei ole provo. Lapsi on siis 12-vuotias, kuuluisi olla kuudennella luokalla. Ja uskokaa, että ollaan myös kirjaimellisesti kannettu kouluun. Sanoinhan, että kaikkea on kokeiltu.
Jos kevätaurinko piristäisi meitä niin että kantaisimme hänet sinne terapeutille.
Yritä selvittää minkä vuoksi lapsesi ei halua mennä kouluun. Yleensä tämän kaltaisissa tapauksissa lasta kiusataan melko ankarasti koulussa, jonka vuoksi lapsi pelkää mennä kouluun.
Yritä urkkia tietoja, kysy auttaisiko erityis luokka tai toinen koulu.
pian. Jos ette saa yksin pojalle mitään, ottakaa kaikki apu vastaan, mitä saatte. Tavoitteena on lapsen hyvinvointi ja näyttäisi siltä että hinnalla millä hyvänsä. Tehkää yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa. He ovat nähneet paljon erilaisia lapsia.
Aina on olemassa vaihtoehtoja! Toivon, että kohdallenne osuvat kokeneimmat ja viisaimmat auttajat ja otatte avun vastaan. Yksin ei tarvitse jaksaa!
Huostaanottojakin on monenlaisia, ja joskus se voi olla voitto elämän puolesta, ja se voi olla vanhempien taholta suurimpia rakkaudenosoituksia, kosk niin vaikeaa se on, vaikka olisi lapsen parhaaksi.
oppivelvollisuuttaan ja käy koulussa tenttimässä? Jos ei edes sitä, niin sitten on kyllä huostaanoton paikka, sillä tulevaisúus menee helposti pilalle. Aina ei kysymys ole kiusaamisesta, vaam voi olla myös psyykkisä ongelmia. Hae heti apua!
itsekin sanoit, poika oireilee vakavasti kotiolojen vuoksi. Et ilmeisesti voi vaikuttaa lastesi isään paljoakaan. Mutta lapsesi tarvii apua. Rohkaise häntä suorittamaan koulunsa tenttimällä. Tylsää, mutta toinen vaihtoehto voi olla koulukoti. Toinen juttu sitten onkin, miten saat pojallesi apua, lähinnä henkistä siis. Kärsiikö hän liiasta läheisriippuvaisuudesta ? Yritä kuitenkin saada hänelle terapiaa. Poika kyllä pelkää leimautumista, mutta jos voisitte jollain tavalla neuvotella, että hän kävisi jossain.
tutustu itse kirjoihin läheisriippuvaisuudesta mm. Tommy Hellsten virtahepo olohuoneessa.
pitäisi jo ottaa lapsi huostaan ja sitten koulukotiin tai sairaalakouluun? Todennäkösesti kuntanne jonot hoitoon ja apua saamaan on niin pitkät, että teidän poikanne tilannetta vaan lykätään ja lykätään.
Jospa nyt puristaisit viimeiset voimasi kasaan ja hakisit pojalle välitöntä apua. Et enää tyydy siihen että "tilannetta seurataan". Vaadi apua koska yksin et tule selviämään.
VOIMIA!
Kiitos voimantoivotuksista!
En viestiä kirjottaessani jaksanut selvittää kaikkea, siksi se jäi provo-muotoon.
Lapsi on selvästi sairaalloisen riippuvainen isästään, kaikki sen ovat huomanneet mutta isää se ei tunnu haittaavan, on vain mielissään kun poika on niin hänen peräänsä.
Poika ei käy tenttimässä, ei kotona ollessaan edes avaa reppuaan. Olen puhunut satoja kertoja järkeä, moni muukin aikuinen, opet, kuraattori, terv hoitaja ym... kyllä noin vanha jo tajuaa mutta on jotenkin niin henkisesti pilalla ettei puhe tehoa.
Terapia on seuraava osoite.
Kiitos kaikille ja kevättä kohti!!
Et kertonut miehesti tilanteesta mitään, mutta oletan, että hän on joko työttömyyden tai eläkkeen takia päivät kotona. Muutenhan lapsesi ei voisi seurata häntä jatkuvasti. Vai ymmärsinkö nyt ihan väärin eli seuraako vasta sitten, kun isä on tullut työstä kotiin?
Mutta jos isä on päivät kotona, voisiko hän lähteä lapsen kanssa päiväksi kouluun? Kuulemma joskus niinkin tehdään, jos lapsi ei muuten suostu olemaan koulussa. Silloinhan lapsen ei tarvitsisi erota isästään koulupäivän ajaksi, eikä olisi pelkoa, että koulusta tultuaan huomaisi isän lähteneen.
Toinen asia joka mietityttää on se, onko lapsesi pelko isän lähdöstä todellinen, eli uhkaileeko miehesi lähdöllä lasten kuullen? Jos niin tapahtuu, lapsesi voi oireilla juuri isän lähdön uhan aiheuttaman pelon ja vihan takia. Siinä tapauksessa miehesi tuohon käytökseen olisi tultava muutos. Jos teillä on tuollaisia tai muita pahoja ongelmia avioliitossa, tämän lapsen ongelman selvittämiseksi pitäisikin ensin saada teidän kahden ongelmat selvitettyä. Useinhan lapset saattavat oireilla myös vanhempien jatkuvan riitelyn takia, vaikka kumpikaan ei lähdöllä uhkailisikaan. Hakekaa siis itsellenne pikaista apua esim. perheasiain neuvottelukeskuksesta, jos suhteenne on kovin ongelmallinen, niin se koituu lastenkin hyväksi.
Itse olen omien lasteni ongelmakäyttäytymisen kanssa tehnyt myös kaikkia noita, mitä sinäkin luettelit, eli itkenyt, nauranut, pyytänyt ja uhkaillut ja varmaan vielä muutakin, mutta huonolla menestyksellä. Kaikkein parhaaksi ja toimivimmaksi keinoksi löytyi viimein se, että pyrin ymmärtämään ja sitten myös sanoin ymmärtäväni, miltä lapsesta tuntuu. Eli kaivoin esille sen, mikä milloinkin hiersi, ja sitten "sanoitin" siitä johtuvat tunteet. Vaatimiset ja uhkailut vain lisäsivät uhmaa ja itkeminen ja vetoaminen saivat aikaan ylenkatsetta, mutta kun jaksoin pysyä ystävällisenä ja rauhallisena (vaikeaa!!!) ja lempeästi kysellä, puristaako kenkä nyt siitä vai siitä, lapsi jossakin vaiheessa vihdoin hiljaa nyökkäsi, ja sitten päästiin puhumaan sen kertaisesta ikävästä asiasta. Sanoin ymmärtäväni, että hänestä tuntuu pahalta/pelottaa/suututtaa tms., ja mietittiin, mitä asialle voisi tehdä. Monesti lapsi sanoi olevansa minulle suuttunut jostakin, ja silloin se asia selvitettiin ja tarvittaessa pyysin anteeksi, jolloin lapsi tuntui kerralla "sulavan".
Meillä meni usein sellaiseksi, että oireilevalle lapselle tuli liikaa annettua vain kielteistä palautetta, ja siitä kertyi lapselle kaunaa meitä kohtaan. Kun huomasi niin käyneen, niin oli hyvä pyytää anteeksi sitä, että on liikaa vain moitittu. Lapsi tunsi siitä, että hänenkin tunteensa on otettu huomioon, ja sitten otti paremmin vastaan myös puheen siitä hänen huonosta käytöksestään. Muutenkin yritettiin antaa positiivista huomiota aina kun vain mahdollista, jotta lapsi tuntisi itsensä rakastetuksi, eikä vain perheensä riesaksi ja syntipukiksi.
Sain itse paljon apua ja ymmärrystä ongelmiin lasten kanssa Jari Iivanaisen kirjoituksista, jotka löysin netistä. Ne löytyvät seuraavasta osoitteesta:
http://koti.phnet.fi/elohim/apualastenkasvatukseen
Jos kristillisyys on teille vierasta, älkää pelästykö Iivanaisen kristillisiä perusteluja, sillä ohjeet lasten kanssa toimimiseen ovat varmasti yhtä päteviä, vaikka olisi täysin ateistinen perhe. Iivanainen on vain perustellut ohjeitaan myös kristilliseltä kannalta. Hän neuvoo juuri tuota, miten vanhempien tulee hoitaa lasten tunne-elämää häiriökäyttäytymisen välttämiseksi.
Löysin myös kirpparilta kaksi tosi hyvää kirjaa, jotka paljon avasivat ymmärrystäni ja opettivat välttämään niitä virheitä, joita olin tehnyt lasten kanssa. Ne ovat Ross Campbellin Rakkaudesta lapseen ja Rakkaudesta murkkuun. Niitä voin lämpimästi suositella. Ovat jo aika vanhoja, joten kaupasta ei ehkä löydy, mutta kirjastosta kyllä pitäisi, ainakin tilaamalla saada.
Olette nyt tosi tukalassa tilanteessa, mutta toivotan teille rakkautta, voimia ja kärsivällisyyttä ja kaikkea hyvää! Vielä se päivä paistaa risukasaankin (niin vihdoin täälläkin!).