vammat

Tosiasiahan on se, etä Nils Gustafsson vammat olivat lieviä. Sentyyppisiä vammoja, mitä aiheutuu esim nakkikioskinahisteluissa. Asiantuntija lääkäri Eero Hirvensalon mukaan Gustafsson saattoi olla toimintakykyinen tapahtumien jälkeen. Vammat olivat siis lieviä matalaenergisiä vammoja, joten tarinat "pää tohjona, leukaluu seitsemänä osana poikittain kurkussa" ym ovat satua. On mahdollista, että Nils siis teeskenteli vakasti loukkaantunutta ja oli ehkä väsynyt tavaroitten hävittämisen jälkeen.
16672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos itse kurvaat potkukelkalla ojaan, kerrot kotona, että voi voi! Kauheasti sattui nilkkaan ja selkään ja sormetkin on jäykät ja tohjona. Pieni liiottelu kuuluu asiaan.

Äänestä

Vakavia vammoja oli aivan riittämiin, kuten tästä Juha Öhmannin diagnoosista ilmenee:

"Murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla.
Murtumat vasemmassa poskiluussa sivuseinässä ja katossa sekä poskikaaressa.
Otsaluun ja poskiluun liitos on auennut.
Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla.
Ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa."

Äänestä
  • Voit sinä listata asioita miten haluat, mutta siitä tosiasiasta ei pääse yli eikä ympäri, että Gustafssonin vammat olivat lieviä, vaatimattomia, eikä tämä ole mutu- juttua vaan alaan erikoistuneen lääkärin, Eero Hirvensalon lausunto. Yrität varmaan saada vaikutelman, että sankari oli kuolettavan pahasti luokkaantunut, ei onnistu - tosiasiat ovat tosiasioita!

    Äänestä

  • -aimo kirjoitti:

    Voit sinä listata asioita miten haluat, mutta siitä tosiasiasta ei pääse yli eikä ympäri, että Gustafssonin vammat olivat lieviä, vaatimattomia, eikä tämä ole mutu- juttua vaan alaan erikoistuneen lääkärin, Eero Hirvensalon lausunto. Yrität varmaan saada vaikutelman, että sankari oli kuolettavan pahasti luokkaantunut, ei onnistu - tosiasiat ovat tosiasioita!

    En minä listaa asioita, vaan tämä lista on Juha Öhmanin lausunnosta käräjäoikeuden päätöksestä.
    Hän oli ns. syyttäjän lääkäri, samat vammat totesi Hirvensalo ja muut lääkärit.

    Kaikenlisäksi oikeuden asiantuntijat arvostivat neurologi Olli Tenovuon diagnoosin pätevimmäksi ja asiantuntivimmaksi:) Sitä en säälistä tänne edes siteeraa, muuten sinun turhautunut raivosi ylittää kaiken käsityskyvyn.

    Eli tässä vielä Öhmannin tosiasiat - ei minun - kunnolliset tosiasait voit lukea Tenovuon diagnoosista:)

    "Murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla.
    Murtumat vasemmassa poskiluussa sivuseinässä ja katossa sekä poskikaaressa.
    Otsaluun ja poskiluun liitos on auennut.
    Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla.
    Ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa."

    Äänestä

  • ei minun:) kirjoitti:

    Olen tajunnut koko ajan väärin.

    Nissehän on syytön.

    Äänestä

olleen haavoja takaraivossa.Joten kyllä Nissekin sai tutaa hyökkääjän puukosta.Näin hän myös itse kertoi että kaveri oli tullut kahareisin teltan päälle ja puukottanut niin pirusti.Aivan varmasti totta ja Nisse sen muistaa.

Äänestä

Hienoa aimo, että olet taas päässyt päiväkodin koneelle väsäämään krijoituksia. Ikävä kyllä teit heti alkuun pienen virheen, josta on hvyä huomauttaa, koska jonain päivänä menet vielä kouluunkin.

ALoitat toteamalla, että "tosiasiahan on, että vammat olivat lieviä". Ehkä et osannut vielä lukea oikeudenkäynnin aikoihin vuonna 2005, joten erehdyksesi on ymmärrettävä. Oikeushan nimenomaan totesi, kuultuaan ensin useita eri asiantuntijoita, että Nissellä oli vammoja, jotka rajoittivat hänen toimintakykyään.

Tsemppiä vaan kovasti aimolle. Ja terveisiä taas tarhan tädeille. Isäsi taitaa olla ihastunut yhteen heistä...

Äänestä

Saattehan te arvailla vaikka mitä niistä vammoista, mutta näin se todellisuudessa oli - näin kertoo niistä mies, joka on joutunut vammautuneena elelemään yli neljäkymmentä vuotta:
-----

->Vuonna 1980 hän kuvaili Alibin haastattelussa vammojansa:
"Minulla oli kasvoissani kaikkiaan noin 10 pistohaavaa, ylä- ja alaleuka murskana sekä lisäksi noin 10 sentin kokoinen ruhjevamma päässä, mikä ilmeisesti tuli siitä kivellä tai putkenpätkällä suoritetusta iskusta. Viiltohaavoja oli myös kyynärpäissäni ja molempien käsien rystysistä olivat nahkat poissa. Kai minä jotenkin olen yrittänyt suojautua...
Kaikki päässäni olleet haavat tulivat vasemmalle puolelle, sillä nukuin oikealla kyljelläni. Yksi pistoista vaurioitti tasapainoelintäni, sillä jouduin toipumiseni jälkeen opettelemaan kävelemisenkin uudelleen.
Siitä en ole varma, että pääsinkö itse pois teltasta vai vedettiinkö minut. Joka tapauksessa murhaaja yritti vetää minut veteen, sillä paikalla oli minun kantapäitteni jäljet. Joko hän ei ollut jaksanut tai sitten hän pelästyi jostakin, koska oli lopulta jättänyt minut makaamaan telttakankaan päälle."

Mitäpä syytä sankarilla olisi ollut valehdella tai liioitella?

Äänestä
  • Vakavia vammoja oli aivan riittämiin, kuten tästä Juha Öhmannin diagnoosista ilmenee:

    "Murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla.
    Murtumat vasemmassa poskiluussa sivuseinässä ja katossa sekä poskikaaressa.
    Otsaluun ja poskiluun liitos on auennut.
    Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla.
    Ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa."

    Äänestä

  • vammoista kirjoitti:

    Vakavia vammoja oli aivan riittämiin, kuten tästä Juha Öhmannin diagnoosista ilmenee:

    "Murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla.
    Murtumat vasemmassa poskiluussa sivuseinässä ja katossa sekä poskikaaressa.
    Otsaluun ja poskiluun liitos on auennut.
    Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla.
    Ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa."

    nakkikioski vammoja.Nisse oli siis toimintakykyinen kolmoissurmaaja.

    Äänestä

  • tavallisia kirjoitti:

    nakkikioski vammoja.Nisse oli siis toimintakykyinen kolmoissurmaaja.

    Niin, listata voi tapahtumia ja vammoja. Mutta tosiasia on, että Nils Gustafsson oli suurella todennäköisyydellä toimintakykyinen "toimintansa" jälkeen, vammat olivat todellakin lieviä, nakkikioskinahistelu- luokkaa. Tämä valtaisien vammojen jatkuva listaaminen on todella nauretavaa. Se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että vammat olivat lieviä! Ja toimintakyky tallella ja sitä paitsi teidän sankarinne sai vapauttavan tuomion muutama vuosi sitten, joten neuvoni on edelleen voimassa: unohtakaa jo tämä palsta, rentoutukaa, voitte nukkua yönne rauhassa, sankarinne on turvassa ja antakaa vääräuskoisten jatkaa kirjoitteua!

    En minä näitä listaa, vaan listaajina ovat toimineet lääkärit:) Kaikkien vammakuvaus yhteneväinen, tämän kanssa ja kaikki myöntävät aivovamman mahdollisuuden, myös Hirvensalo.

    No selväähän on, että vammakuvausten tänne tuominen on mielestäsi "naurettavaa", koska se vie täysin pohjan noilta huuhaa-lätinöiltäsi:)

    Yhtä selvää on, että kiihkeästi toivoisit että täällä kukaan ei asettaisi noita höpinöitäsi ehdolle ja eri mieltä olevat häipyisivät:)
    Lapseellisen alkeellista ja huvittavaa.

    Eli tässä vielä: vakavia vammoja oli aivan riittämiin, kuten tästä Juha Öhmannin diagnoosista ilmenee:

    "Murtumat vasemmalla alaleuassa hampaiden välissä ja nivelnastan kohdalla.
    Murtumat vasemmassa poskiluussa sivuseinässä ja katossa sekä poskikaaressa.
    Otsaluun ja poskiluun liitos on auennut.
    Murtuma ohimoluun ääriviivassa korvan takana vasemmalla.
    Ruhjehaavat ohimon-päälaen seudussa, poskessa ja leuassa."

    Äänestä

  • tosiasia:) kirjoitti:

    Huomaat kylla kirjoittaa, että proffat puhuvat mahdollisesta aivovammasta, mutta et näytä ymmärtävän, mitä mahdollinen tarkoittaa.

    Se ei ole se sama, kuin jos epikriisissä lukisi pelkästään aivovammasta.

    Siinä on niin suuri ero, kuin yöllä ja päivällä, joten ihmettelen, kuinka joku voi mennä noin retkuun suomenkielen ymmärtämisessä.

    Äänestä

  • S.Onni kirjoitti:

    "Mahdollisesta" aivovammasta puhuivat ns. syyttäjän lääkärit, eli heidänkään lääkärinetiikkansa ei antanut periksi sitä kieltää.
    Olli Tenovuo - oikeuden mielestä uskottavin lääkäri - taas puhui hyvin todennäköisestä aivovamamsta:)

    Tosin aikalailla yhdentekevää, vammat olivat joka tapauksessa vakavat. Aivovamma ei todellakaan ole mikään vedenjakaja asiassa.

    Eli sinä siis ihmettelen kuinka oikeuden jäsenet ja heidän käyttämänsä asiantuntijat voivat mennä retkuun suomenkielen ymmärtämisessä??:)
    No, ehkäpä sinä katsot olevasi pätevä heitä arvioimaan.

    Muuten Piukea Peräruiske tuossa yllä väsäsi näin:

    "Mutta tosiasia on, että Nils Gustafsson oli suurella todennäköisyydellä toimintakykyinen "toimintansa" jälkeen."

    "Suurella todennäköisyydellä" ei todellakaan ole sama kuin "oli toimintakykyinen".

  • niin outoa:) kirjoitti:

    käyttäneen sanaa "todennäköisestä aivovammasta", siis ei mitenkään varmasta aivovammasta. Jostain vitun syystä, tämä väite uskottiin ja kolmen todellisen asiantuntijan todistuksiin ei haluttu uskoa. Se on laamannin päänsärky, miksi näin tehtiin, joten Nils Gustafsson on vapaa Bodomin syyytteistä.

    Äänestä

  • viittaat tenovuon kirjoitti:

    käyttäneen sanaa "todennäköisestä aivovammasta", siis ei mitenkään varmasta aivovammasta. Jostain vitun syystä, tämä väite uskottiin ja kolmen todellisen asiantuntijan todistuksiin ei haluttu uskoa. Se on laamannin päänsärky, miksi näin tehtiin, joten Nils Gustafsson on vapaa Bodomin syyytteistä.

    õikeusjärjestelmän ja sen jäsenten avustuksella, milelestä,
    mikäli syyllinen onko vapaa tunnontuskista, paatunut, sairas?
    Yleinen mielipiden osin tuomitsee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-aimo kirjoitti:

Tosiasiahan on se, etä Nils Gustafsson vammat olivat lieviä. Sentyyppisiä vammoja, mitä aiheutuu esim nakkikioskinahisteluissa. Asiantuntija lääkäri Eero Hirvensalon mukaan Gustafsson saattoi olla toimintakykyinen tapahtumien jälkeen. Vammat olivat siis lieviä matalaenergisiä vammoja, joten tarinat "pää tohjona, leukaluu seitsemänä osana poikittain kurkussa" ym ovat satua. On mahdollista, että Nils siis teeskenteli vakasti loukkaantunutta ja oli ehkä väsynyt tavaroitten hävittämisen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu