Missä on ihmisyys - aito välittäminen?
Onhan se julmaa, että vanhuksia ei pidetä minkään arvoisina.
Professori Sirkka Kivelä on paljon esimerkiksi kirjoittanut aiheesta vanhukset ja liika lääkitys.
Monessa maassa ei tunneta ollenkaan Suomen käytäntöä hiljentää vanhukset erilaisilla lääkkeillä.
Tiedän, että esimerkiksi Englannissa ei käytetä unilääkkeitä - säännöllisesti vanhuksille - jos jollain on univaikuksia hän voi saada kuuriluonteisesti unilääkkeitä - mutta unilääke ei jää vuosiksi päälle kuten meillä.
Mistä nämä Serenase - Cipramil - Oxepam - Diapam sun muut lääkkeet kertovat - niiden määrääjästä?
Lääkärihän määrää osastolla lääkkeitä sen mukaan mitä hoitajat kertovat:
eivät lääkärit siellä heilu tarkkailmassa vanhuksia, hän tekee kierron, kun tekee.
Usein sairaanhoitaja ( vaikka johtava ) voi myös ottaa yhteyttä lääkäriin ja valittaa jonkun vanhuksen levottomuudesta, käytösoireista yms ja eikun uutta LÄÄKETTÄ kehiin.
Miksi ei pureuduta siihen, miksi vanhus on levoton?
Siihen on aina jokin syy joka vanhukselle on todellinen, eikä sitä saa vähätellä.
Nämä kertomukset - olen kuullut henkilökunnan vitsailevan - mamma / pappa oli lähdössä navettaan - joku onneton hakee lapsiaan -
nehän kertovat siitä, ettei vanhus tunne olonsa turvalliseksi.
No, miten saa vanhuksen tuntemaan olonsa turvalliseksi?
Ei ainakaan lisäämällä Oxe ja Diapamia.
Olosuhteet - olosuhteet - onko rauhallinen, myönteinen ilmapiiri - kunnioitetaanko vanhusta ihmisenä, kuunteleeko joku häntä - ihan oikeasti - onko aikaa istua vain - vaikka pitämässä kädestä?
Tai katsomassa vanhukselle rakkaita valokuvia?
Muistetaanko, että näillä " mammoilla ja papoilla" on ihan oikea nimikin?
Juu tiedä, nyt nousee huuto että on
R E S U R S S I P U L A !!!!!
Varmasti onkin, mutta kyse on myös asenteesta, siitä, millaisella asenteella työtään tekee.
Ei ole pakko tehdä samoin, kuten on tehty 10 vuotta.
Rutiineja, tapoja, suhtautumista voi muuttaa.
Voi ottaa vanhukset mukaan töihin - joku haluaa kattaa ruokapöydän, joka parempikuntoinen haluaa ehkä auttaa toista, jos hoitajat leiriytyvät kansliaan eivätkä vanhukset edes näe heitä - on ihan luonnollista että he saattavat ahdistua.
Jos vanhuksille selittää, että teemme nyt näitä tylsiä paperihommia,voit tulla mukaan jos haluat / niin ahdistus helpottaa.
Ja jos joku vetoaa siihen, että vanhukset voivat kuulla toistensa taudeista, lääkkeistä yms niin sanonpa vaan että kyllä he kuulevat muutenkin:
osastoilla kyllä kailotetaan kaikkien asiat julki.
Keinot ovat joskus hyvin yksinkertaiset, millä saa vanhukset tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Ja vielä niistä rutiineista:; nykyään mikrojen aikana sen aamupuuron voi syödä vähän myöhemminkin - ei ole pakko repia LÄÄKKEISTÄ TOKKURAISIA vanhuksia sängyistään seitsemältä.
Olen tutkinut paljon geriatriaa; on surullista kun huomaa, että se todellinen välittäminen puuttuu liian usein hoitoyhteisöistä.
Eikä omaistenkaan asemaa sovi unohtaa; heillä on vaikeata kun näkevät, että omainen menee huonoon kuntoon - omaisten mielipidettä ei useinkaan kysytä -
terve vuorovaikutus olisi paikallaan - silloin jäisivät pois nämä turhat nokkimiesjärjestykset kuka kukin on ja miten vähäpätöinen, asiaa tuntematon omainen muka on.
Vanhus on omaisille tärkeä ja rakas.
Jos näkee vanhuksensa sidottuna, tuntuu tosi pahalta tai jos aamu ja iltapäivällä käydessään huomaakin että hupsheijaa - vanhus istuu ihan samassa paikassa geriatriseen tuoliin sidottuna.
Kaikki tiedämme,että vanhenemme eikä vanhuus ole mikään sairaus jota pitää hoitaa.
Mutta asiallinen hoito, välittäminen on vähintä mitä voi antaa kun elämä kulkee kohti viimeistä sateenkaarta.
Onhan se julmaa, että vanhuksia ei pidetä minkään arvoisina.
Professori Sirkka Kivelä on paljon esimerkiksi kirjoittanut aiheesta vanhukset ja liika lääkitys.
Monessa maassa ei tunneta ollenkaan Suomen käytäntöä hiljentää vanhukset erilaisilla lääkkeillä.
Tiedän, että esimerkiksi Englannissa ei käytetä unilääkkeitä - säännöllisesti vanhuksille - jos jollain on univaikuksia hän voi saada kuuriluonteisesti unilääkkeitä - mutta unilääke ei jää vuosiksi päälle kuten meillä.
Mistä nämä Serenase - Cipramil - Oxepam - Diapam sun muut lääkkeet kertovat - niiden määrääjästä?
Lääkärihän määrää osastolla lääkkeitä sen mukaan mitä hoitajat kertovat:
eivät lääkärit siellä heilu tarkkailmassa vanhuksia, hän tekee kierron, kun tekee.
Usein sairaanhoitaja ( vaikka johtava ) voi myös ottaa yhteyttä lääkäriin ja valittaa jonkun vanhuksen levottomuudesta, käytösoireista yms ja eikun uutta LÄÄKETTÄ kehiin.
Miksi ei pureuduta siihen, miksi vanhus on levoton?
Siihen on aina jokin syy joka vanhukselle on todellinen, eikä sitä saa vähätellä.
Nämä kertomukset - olen kuullut henkilökunnan vitsailevan - mamma / pappa oli lähdössä navettaan - joku onneton hakee lapsiaan -
nehän kertovat siitä, ettei vanhus tunne olonsa turvalliseksi.
No, miten saa vanhuksen tuntemaan olonsa turvalliseksi?
Ei ainakaan lisäämällä Oxe ja Diapamia.
Olosuhteet - olosuhteet - onko rauhallinen, myönteinen ilmapiiri - kunnioitetaanko vanhusta ihmisenä, kuunteleeko joku häntä - ihan oikeasti - onko aikaa istua vain - vaikka pitämässä kädestä?
Tai katsomassa vanhukselle rakkaita valokuvia?
Muistetaanko, että näillä " mammoilla ja papoilla" on ihan oikea nimikin?
Juu tiedä, nyt nousee huuto että on
R E S U R S S I P U L A !!!!!
Varmasti onkin, mutta kyse on myös asenteesta, siitä, millaisella asenteella työtään tekee.
Ei ole pakko tehdä samoin, kuten on tehty 10 vuotta.
Rutiineja, tapoja, suhtautumista voi muuttaa.
Voi ottaa vanhukset mukaan töihin - joku haluaa kattaa ruokapöydän, joka parempikuntoinen haluaa ehkä auttaa toista, jos hoitajat leiriytyvät kansliaan eivätkä vanhukset edes näe heitä - on ihan luonnollista että he saattavat ahdistua.
Jos vanhuksille selittää, että teemme nyt näitä tylsiä paperihommia,voit tulla mukaan jos haluat / niin ahdistus helpottaa.
Ja jos joku vetoaa siihen, että vanhukset voivat kuulla toistensa taudeista, lääkkeistä yms niin sanonpa vaan että kyllä he kuulevat muutenkin:
osastoilla kyllä kailotetaan kaikkien asiat julki.
Keinot ovat joskus hyvin yksinkertaiset, millä saa vanhukset tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Ja vielä niistä rutiineista:; nykyään mikrojen aikana sen aamupuuron voi syödä vähän myöhemminkin - ei ole pakko repia LÄÄKKEISTÄ TOKKURAISIA vanhuksia sängyistään seitsemältä.
Olen tutkinut paljon geriatriaa; on surullista kun huomaa, että se todellinen välittäminen puuttuu liian usein hoitoyhteisöistä.
Eikä omaistenkaan asemaa sovi unohtaa; heillä on vaikeata kun näkevät, että omainen menee huonoon kuntoon - omaisten mielipidettä ei useinkaan kysytä -
terve vuorovaikutus olisi paikallaan - silloin jäisivät pois nämä turhat nokkimiesjärjestykset kuka kukin on ja miten vähäpätöinen, asiaa tuntematon omainen muka on.
Vanhus on omaisille tärkeä ja rakas.
Jos näkee vanhuksensa sidottuna, tuntuu tosi pahalta tai jos aamu ja iltapäivällä käydessään huomaakin että hupsheijaa - vanhus istuu ihan samassa paikassa geriatriseen tuoliin sidottuna.
Kaikki tiedämme,että vanhenemme eikä vanhuus ole mikään sairaus jota pitää hoitaa.
Mutta asiallinen hoito, välittäminen on vähintä mitä voi antaa kun elämä kulkee kohti viimeistä sateenkaarta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
vanhuksena joudun vuodeosastolle makaamaan niin
toiveena olisi että minut pumpattaisiin täyteen mahdollisimman paljon pameja ja unilääkkeitä.
Olisi järkyttävää oleilla sellaisessa ympäristössä
täysjärkisenä.
Seurailla työhönsä tympääntyneiden hoitajien tylyä puuhastelua. Ei, ei. Armollista olisi antaa vain
puuduttavia lääkkeitä kunnes kuolema korjaisi.
Säästyisi paljolta kun mistään ei mitään tietäisi...
Joo, olen ajatellut samaa...
sehän olisi kyllä luovuttamista - mutta elämän siinä vaiheessa - mitä muutakaan voi...
minulla on tuttu - terveydenhoitoalalla tehnyt töitä yli 35 vuoden ajan ja hän sanoi että aikoo hommata itselleen sellaiset mömmöt kotiin, että kun tuntuu ettei enää pärjää hän vetää ne naamaansa, IKINÄ IKINÄ IKINÄ IKINÄ hän ei halua toisten armoille.
Terveydenhoitoalan ihminen tietysti saa mitä mömmöjä tahansa hommattua - mutta ei ehkä tavallinen mökin mummo...
Sisällöltään samanlaisen kirjoituksen nyt jo monesti, monesti lukeneena ihmettelen ja ihmettelen, että miksi ei sitten mitään tapahdu?
Oliskohan niin, että ne kaikki jotka voisivat tuota hoivaa todella tehdä, istuvatkin päätteensä ääressä valittamassa, kun kukaan ei tee mitään.
Kilpailutus ja tehokkuus ovat niitä arvoja joilla mm. työntekijät valitaan virkoihin ja toimiin. Kyllähän työntekijä joka pyörittelee tehokkaan ja tärkeän näköisenä mikroa ja papereitä käsissään on huomattavasti vakuuttavampi kuin mummua, pappaa kädestä taluttava muita huomioiva hoitaja.
Itse sain joskus todella pskst ja rehevän ivalliset naurut vanhemmilta kollegoiltani, kun taluttelin kädestä pitäen pelokasta ja arkaa pappaa hänen tarvitsemaansa hoitotoimenpiteeseen. Pilkkairvailussa nähtiin huvittavana tämä kädestä kiinnipitäminen olimme kuulemman kuin rakastuneet!
Auts, se seattui!
"Pilkkairvailussa nähtiin huvittavana tämä kädestä kiinnipitäminen olimme kuulemman kuin rakastuneet!"
Minä ainakin teen hoitotyötä juuri sillä sydämmellä mikä omassa rinnassa sykkii ja ei sodi sopivaisuussääntöjä vastaan. Joka päivä silitän vanhusta hiuksista, kynkätän, pidän kädestä, lasken leikkiä ja saan vanhuksen nauramaan tai ainakin hymyilemään. Jos siinä on jotain irvailemista niin siitä vaan. Vaikka olisi kuinka kiire ja vaikka kuinka käskytetään nipistämään aikaa muulle työlle perushoidosta ja vanhusten huomioimisesta, tyyli millä sitä vähäistakin mahdollisuutta käytetään ei vie sen enmpää aikaa.
Valitettavasti sillä mikronpyörityksellä on tänä päivänä hoitajan työssä suuri merkitys, mitä ei ole sähköiseen sairaskertomukseen kirjattu, sitä ei myös juridisessa mielessä ole tehty. Kaikki esim labravastaukset ja tutkimustulokset ovat papereissa/mikrossa, jos ei niitä sieltä katso, sekään ei ole hyvä, eikö vaan.Ja vielä, ammattiaan harjoittava hoitaja ei koskaan kykene olemaan kaikille hoidettavilleen omaisen tasoinen henkiklö, se on yksinkertaisesti mahdotonta.Edes hoitaja ei siihen kykene.Tai loppuunpalaminen uhkaa alta aikayksikön.
Voi kuule ystävä hyvä - olisipa sinunlaisiasi hoitajia enemmän!
se on hyvä ja osaat ottaa siitä myös sen palkkion, jonka takia jaksat sitä tehdä. Nyt en todellakaan puhu rahasta, vaan tarkoitan että, tunnet tekeväsi työtä, josta saat tyydytyksen. Sellainen on aika harvinaista nykyään, toisaalta se kertoo myös, että olet varsin tasapainoinen ihminen, älä hukkaa sitä!
Asiaa puhut myös toteamalla, että hoitaja ei koskaan korvaa omaista, se on totta, kaikilla tosin ei edes niitä omaisia yksinkertaisesti ole.
Eikä hoitajan tehtävä olekaan korvata omaista, vaan huolehtia siitä arkipäivän sujumisesta jota hoivattava tarvitsee, kuten ravinnon saannista, puhtaudesta ja lämmöstä ja lääkityksestä. Nämä ensisijaisesti.
Mikronpyöritys on varmasti myös välttämätön asia en kiellä, toisaalta voisiko juuri tuota työtä vähentää niin, että kirjauksia tekisi erityisesti siihen erikoistuneet ja hoitotyötä taas hoitotyöhön motivoituneet.
Sähköinen potilastietojenkäsittely on tullut ikäänkuin hiipien hoitoloiden, sairaaloiden arkirutiineihin. Sitä pidetään vähän sellaisena 'pikkuhommana' jonka jokainen voi tehdä vähän niinkuin ohimennen, tosiasia on kuitenkin että se vie päivittäistä työaikaa aivan liikaa ja tuo työaika on aina pois, itse potilaiden kanssa olemisesta. Silti kuten totesit, nämä kirjaus-ja byrokratiatyöt ovat hyvinkin ratkaisevia tekiöitä potilaan tulevaisuuden ja yleesä koko saaman hoidon kannalta.
(En usko olevani ainoa joka on törmännyt tilanteeseen, että lääkäri lausunnossaan kirjoittelee aivan jotain muuta kuin mistä on vastaan otolla puhuttu. Tarkoitan että virhemahdollisuuksia on ja tapahtuu koulutuksesta riippumatta.)
Juuri sinunlaistesi tulisikin myös tiedottaa yhteisöä asioista jotka vaatisivat kehittelyä.
Esimerkiksi juuri tuo omaisten toiminta. Luulempa vaan, että aika moni omainen on lähinnä hämillään ja ymmällään, kun esimerkiksi se, ennen niin määrätietoinen ja vahvatahtoinen lähimmäinen puhuukin puutaheinää ja vaati älyttömyyksiä tai asioita joita ei yksinkertaisesti voi toteuttaa.
Miten yht'äkkiä muuttua altavastaajasta päätösten tekijäksi. Miten puhutella, kun suurin osa puheesta jää ymmärtämättä, eikä puhuteltava enään ymmärräkään kiertoilmauksia tai suuttuu silmittömästi aivan käsittämättömistä asioista?
Tässä on vain pintaraapaisu siitä mistä on kysymys. Isoin kysymys onkin varmaan että mistä voisi kysyä, kuka neuvoisi kun itsellä ei alan tietotaitoa ole, eikä se vanheneva omainenkaan sellaista perinnöksi ole jättänyt. Voi olla että on ollut hyvinkin tyly ja ilkä aikanaan.
Siinäkin olemme varmaan samaa mieltä että syyttelyllä ei näitä asioita korjata. Enemmänkin tarvitaan selkeää opastusta ja molemminpuolista ymmärrystä, hoitohenkilökunnan ja omaisten välillä.
Kyllähän hoitohenkilökunta senkin ymmrätää, että hodettavalla ja omaisilla on oma yhteinen historia joka ei välttämättä koskaan täysin avaudu hoitohenkilökunnalle. Eikä kaikkien omaisten henkinen vahvuus yksinkertaisesti riitä vastuun ottamiseen hoidettavasta.
Tulikohan tässä nyt vähän liikaakin ongelmia? Toisaalta jollei näistä puhuta, ne muuttuvat juuri niiksi pelottaviksi äänettömiksi uhiksi jotka usein hoidettavien, hoitajien ja omaisten välejä musertaa.
... lukea useampaan kertaan, jotta kaikki meni "perille".
Tuosta olen kuitenkin hiukan eri mieltä, että kirjauksia tekisivät eri henkilöt kuin hoitotyötä tekevät. Hän joka hoitaa potilasta on paras henkilö myös kirjaamaan havaitsemansa muutokset potilaan voinnissa huonompaan tai parempaan, jos et ole hoitanut, et myös tiedä.
Hän joka antaa lääkkeet, kirjaa antamansa, hän joka keskustelee omaisten kanssa tai järjestelee kotihoitoa kotihoidon, apuvälinelainaamon ja kuljetuspalvelun kanssa, kirjaa ne myös ylös itse, ei kukaan muu. Minä ainakin kannatan kokonaishoitoa, eli mielelläni hoidan työvuoroni aikana vanhuksen alusta loppuun, en yksin vaan tiimissä. Ja myös kirjaan.
"Minunlaisteni" tiedottaminen on ajantuhlausta, sillä ei ole mitään merkitystä eikä painoarvoa. Sen vuoksi olenkin päättänyt tehdä vain työni, kuten totesitkin, työtyytyväisyys tulee siitä perustehtävästä, jota saat tehdä vanhusten parissa.Toki omilla vastuualueillani voin koittaa "päteä" ja vaikuttaa asioihin.
Niinpä, me hoitajat emme voi tietää vanhuksen ja hänen omaistensa elämäntarinaa ja historiaa, toiset kertovat niistä avoimemmin kuin toiset. Kun sitten vanhukselle tulee jokin akuutti terveysongelma tai muistihäiriö alkaa vaivata, kaikki aiemmin koettu on vaikuttamassa myös vanhuksen ja omaisen välisessä kanssakäymisessä tuossa uudessa ja hämmentävässäkin tilanteessa.
Mielenkiintoisia asioita, joita ei aina tuossa arjen pyörityksessä hoitopaikoissa tule ajatelleeksi.Haasteellista mutta antoisaa...
No oikeastaan tämä kirjaus asia ei varsinaisesti edes kuuluisi tähän. Tietysti hoitaja itse on ainoa oikea ihminen kirjaamaan toimenpiteet ym. tiedot.
Enemmänkin tarkoitinkin sitä että itse työvälineissä ja tavoissa olisi huomattavasti kehittelynvaraa. Ihan vain esimerkiksi tuo mikro voisi olla helposti mukana kuljetettava ja kunkin hoitajan henkilökohtainen työpääte, lähinnä kännykän näköinen jolloin kirjaaminenkin sujuisi oletettavasti helpommin. (Toki tämäkin vaatisi opettelua ja kehittelyä).
Periaatteessa kyllä luotan kaikesta huolimatta hoitajiin. Periaatteessahan kyse ei ole muutakuin ihmisistä, jos jostain syystä suhtaudun johonkuhun ihmiseen varauksella niin ei ole merkitystä sillä onko kyseessä hoitaja vai tavallinen siviili.
Siis siitä, että et pelkästään ammatin perusteella suhtaudu varauksella. Eipä silti, ei sekään tunnu mukavalta kun pidetään epäluotettavana ja suhtaudutaan varauksella vaikkei omasta mielestään ole sitä mitenkään aiheuttanut tai edesauttanut.Siis mielellään otettaisiin, mutta mitään ei annettaisi.Vuorovaikutus ja ihmissuhteet eivät toimi niin, ainakaan pidemmän päälle. Mutta me ihmiset olemme niin monimutkaisia olijoita, aiempi elämänkokemus ja -tarina vaikuttaa tulevaan ja olevaan...
"Periaatteessahan kyse ei ole muutakuin ihmisistä, jos jostain syystä suhtaudun johonkuhun ihmiseen varauksella niin ei ole merkitystä sillä onko kyseessä hoitaja vai tavallinen siviili."
Miten niin periaatteessahan? Eikö hoitohenkilökunta ole sun mielestä kuin periaatteessa ihmisiä :-). Noinhan se menee useimmilla meistä, siis tuo varauksella suhtautuminen toisiin. Jos toisessa on jotain sellaista (siis esim kirjoituksissa, käyttäytymisessä jne) mikä herättää epäilyksiä siitä, että ei voi luottaa, kai sitä normaali ihminen varauksella suhtautuu, vai mitä? Vai onko joku hoitoalan immeinen kohellu sua kaltoin ja olet sitten yleistänyt asian koko ammattikuntaan?
Kyllä minä ainakin hoitajana koen olevani ihan tavallinen siviili, en kyllä ymmärrä mikä tuossa amatissa teksi jotenkin poikkeukselliseksi, siis ammatin vuoksi. Samanlaiset ilot ja surut, paheet ja hyveet hoitajilla on kuin muillakin kuolevaisilla.
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että työvälineissä ja tavoissa olisi kehittelyvaraa ja eiköhän sitä ole tulossakin. Tuo pieni kännykänmutoinen mikro on tosi hyvä idea, saisi aina kirjattua jokaisen esim vanhuksen kohdalla kaiken saman tien, kaikki olisi siinä käden ulottuvilla. Näkisit siitä esim verikoevastaukset, kun omaiset kysyy niitä, ei tarvitsisi kipittää kansliaan katsomaan ja taas takaisin. Voisit kirjata saman tien voinnit ja oireet, lääkitykset, vatsantoiminnat jne. TOSI hyvä idea, alappa kehitellä :-).
Minun lienee turha sanoa juuta tai jaata, koska minut on jo leimattu kastiin, 'tarvitsee ojennusta'.
Sairaanhoidon ammattilaisilla ja opettajilla on sellainen hauska yhteinen piirre. Molemmat suhtautuvat kanssaihmisiin samoin, alentuvasti. Näin siis meihin tavallisiin ihmisiin. Erikseenhän on sitten Lääkärit joita palvotaan ja lääkärin sana on kuin suoraa jumalan suusta eikä siinä ole epäilyksen varaa. Ei vaikka lääkäri olisi ihan ilmiselvästi erehtynyt, ymmärtänyt asian väärin.
Toivon toki sinulle voimia ja jaksamisia valitsemallasi tiellä. Ehkä olisi helpompi jos ei niin syvällisesti pohtisikaan potilaidensa ihmissuhteita, vaan antaisi ikäänkuin omaisille itselleen tilaa käsitellä omia tunteitaan. Useinhan on huomattavasti tuloksellisempaa antaa ihmisen itsen oivaltaa, ratkaista ongelmia, kuin ladella omia totuuksia ulkoa opeteltavaksi.
Ps. Olet muuten aivan kiitettävän taitava kääntelemään toisen vastaukset ja sanat nurinperin. Olet varmaankin melko korkeassa asemassa työpaikkasi sosiaalisessa hierarkkiassa, siksi nokkelia, joskin vääriä, nuo sinun letkautuksesi ovat.
.. ja sehän ei ole paljon. Katsos kun on lusikalla annettu, ei voi kapustalla vaatia:-) Olin vastaavinani tekstiisi niin kuin ajattelen, osittain huumorilla jne, mutta ehkä se sinua ei sitten kohdannut. Kirjoitettu teksti on aika mukava kun siinä jää oheisviestintä pois, väärinymmärrysten riski on olemassa. Eli en tarkoittanut näsäviisailla.Mulla on vaan tällainen moniakin varmaan ärsyttävä tyyli ilmaista asioita, ainakin kirjallisesti, ehkä joskus myös suullisesti, liian suora, ehkä suorastaan moukkamainen joskus ;-). Mutta minäpäs koitan oikoa.
"Minun lienee turha sanoa juuta tai jaata, koska minut on jo leimattu kastiin, 'tarvitsee ojennusta'."
Miten niin? Mistä arvelit minun juuri sinua ojentaneen? Ihmettelin vaan tyyliäsi "varauksella" suhtautua hoitajiin ja sen toin myös esille. Eihän ketään voi ojentaa tuollaisessa asiassa, voin olla kyllä eri mieltä asioista ja tuoda sen myös eslille, ei se silti tee minusta ojentajaa tai sinusta jotenkin huonompaa. Asioista voi kirjoitella vaikka ei aina olekkaan samaa mieltä.
"Molemmat suhtautuvat kanssaihmisiin samoin, alentuvasti."
Ei pidä paikkaansa ainakaan kaikkien kohdalla. Monet hoitajat ovat nöyriä ja maan hiljaisia jotka alistuvat tekemään raskasta vuorotyötä pienellä korvauksella. Eivät koskaan halua olla esillä vaan tomivat mieluiten taustalla. Opettajista niin en osaa sanoa, mun lähipiiriin ei kuulu kuin yksi ope ja se on kyllä kaikkea muuta kuin ylimielinen ja ylenkatsova.
"tavallisiin ihmisiin."
ARRGHHH! Sä sanoit sen TAAS! Kuka onkaan sen tavallisempi kuin nyhverö hoitoalan amattilainen. Et perustellut, miksi sinun mielestäsi hoitaja tai sitten vaikka ope ei ole se tavallinen ihminen. Siis mikä tekee heistä sun mielestä sen ei tavallisen?
Kyllä lääkäritkin ovat ihan tavallisia ihmisiä, vaikka heistä jotkut itsestään kyllä muuta olettavatkin. Heihinkin mahtuu monenlaista sukankuluttajaa kuten meihin muihinkin kuolevaisiin. Katsos kun ammatti yksi et tee IHMISTÄ vaan ihmisyys tulee ihan muista tekijöistä.
"Ehkä olisi helpompi jos ei niin syvällisesti pohtisikaan potilaidensa ihmissuhteita, vaan antaisi ikäänkuin omaisille itselleen tilaa käsitellä omia tunteitaan."
No tuosta ei ole tämän päivän hoitotyössä suurta pelkoa, siis siitä, että liian syvällisesti pohtisi potilaiden ihmissuhteita, siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Joskin täytyy kyllä sanoa että jouluna näiden potilaiden ihmissuhteet hieman korostuu tai itseasiassa niiden puute...
"Olet muuten aivan kiitettävän taitava kääntelemään toisen vastaukset ja sanat nurinperin."
Tuon saat kyllä perustella tarkemmin. En hyväksy tuota, ainakaan pureskelematta.
"Olet varmaankin melko korkeassa asemassa työpaikkasi sosiaalisessa hierarkkiassa,"
Just joo, tuossa näet, olet tulkinnut minut TAAS väärin. Olen ihan rivihoitaja siis maan matonen sosiaalisessakin hierarkiassa. Olen vaatimaton, hiljainen ja vähän ujokin ;-). Mutta silloin kun suuni aukaisen, myönnän et kyllä mua kuunnellaankin sitten .
"siksi nokkelia, joskin vääriä, nuo sinun letkautuksesi ovat."
Mitkä "letkautukset" ?
valitettavaa... kokemusta on..
Olen omakohtaisesti seurannut oman äitini sairastuttua vuodeosastojen toimintaa.Näin omin silmin miten äitini myös huuteli juotavaa joka kerta kun menin hänen luokseen,hoitohenkilökunta ei lotkauttanut korviaan koko asialle??? OLEN katkera, onneks äitini nukkui pois reilu vuosi sitten.
Mikä sinua esti antamasta äidillesi juotavaa? Jos hana on lähellä ja muki löytyy? Kokemuksesi on se, että äidillesi tuli jano ja hän ei saanut vesilasiaan?
Joku vanhus saattaa huudella koko ajan vettä, vaikka olisi juuri saanut juotavaa ja vaikka olisi ruokailun aikana juonut riittävästi nesteitä. Hänellä ei ole omaa hoitajaa koko ajan juottamassa.Toisilla vanhuksilla on lisäksi nesterajoitus ihan lääkärin määräyksestä esim. sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Kannattaa ottaa hoitajien kanssa asia puheeksi jos on johonkin tyytymätön tai joku asia ihmetyttää, näin säästytään monilta väärinkäsityksiltä ja turhilta syytöksiltä.
Itse ottaisin vanhuksen jatkuvan janiontunteen puheeksi lääkärin kierrolla, jos vaikka nesteenpoistolääkkeitä on liikaa tai sitten voin ihan ilman lääkärin määräystä tarkistaa vaikka verensokerin.
Voi herranterttu sentään. Tuolla asenteella sinusta kyllä tulisi parempi putkimies.
Etkö sinä oikeasti ymmärrä, että monet vanhukset eivät kykene ottamaan sitä vesilasia pöydältä?
Kyllä omaiset antavat vettä kun ovat paikalla - mutta kun aina eivät voi olla.
Ettekö ole jo kuulleet, vai eikö ole mennyt perille, että hoito on hyvää ja sitä on riittävästi!
juu ei ole hyvää hoitoa - se ainakin on mennyt perille, hyökkäävä, aggressiivinen hoitaja ei ole mikään varsinaisesti empaattinen ilmestys...
kyllä sama kanssakäymisen sääntö pätee myös omaisiin tai lääkäreihin. Ihmisiä kuitenhi ollaan kaikki vai mitä. Kukaan ei ole yli-ihminen, vaikka lulisikin olevansa.
Valitettavan moni niiden valkoisten takkien sisällä esiintyy kuin kaiken tietävä ja omistava yli-ihminen, joka on joutunut täysin tietämättömän, osaamattoman ääliölauman seuraan, jolle tämä eriarvoisuus ja järjestys täytyy myös näyttää, ja heille osoittaa oma nurkkansa!
... mutta toinen ääripää taas tosi symppiksiä tavallisia vaatimattomia tyyppejä, jotka eivät ylennä itseään pelkän tittelin perusteella. Siis laidasta laitaan kuten meitä muitakin kuolevaisia.