Melkoinen sattuma

Kädellisiä lienee satojakin eri lajeja. Apinoita kymmenittäin ja simpanssejakin useita rotuja. Meitä ihmisiä on onnannut vain sapiensia. Muut kuukahtaneet ajan saatossa. Toki ihmislajeja voinee lähiaikoina (muutama kymmenen miljoonaa vuotta) kehittyä lukuisia muitakin. Nyt kuitenkin olemme ainoa ihmislaji ja saamme mellastaa haluamallamme tavalla.
17841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Evoluutio toimii ihmisen suhteen tllättävän nopeasti nykymaailmassa. Suuria muutoksia jo muutamassa kymmenessä tuhannessa vuodessa. Selvästi jo on nähtävissä jakoa kahteen. Tulee toimijat, jotka pyörittävät yhteiskuntaa ja koneita. Sitten tulee pudokkaitten suuri joukko, jotka vain ovat ja lisääntyvät. Uskon eriytymisen tapahtuvan niin selvästi, että ristisiitos tulee mahdottomaksi.

Äänestä
  • sitten on, yhtyvät kumminkin, muulejako?

    Äänestä

  • jotka luulee olevansa parempia ja tosi hyviä jopa lisääntymään.

    Äänestä

Olen katsellut joltain taivaskanavilta semmoisia ohjelmia, missä etsitään juuri näitä muita ihmislajeja.

Näköhavaintoja Sumatran vaiko Borneon sademetsässä ja Venäjällä ja sitten Amerikan big foot - näyttää näköjään olevan. Mikä ero niillä lienee.

Mahtaa kuitenkin olla muitakin eläinlajeja, joita ei ole kuin yksi kutakin.

Äänestä
  • Kaikkia eläinlajeja on vain yksi. Ei siihen mitään erinomaista ihmettä tarvita, se vain on lajin määritelmän mukaan niin.

    Kukin laji valtaa oman alueensa ekosysteemissä, ja parhaiten sopeutuva leviää laajimmalle. Jos ihmistä ei olisi, jokin muu laji, seuraavaksi sopivin, olisi ihmisen paikalla - ehkä ihmettelemässä suurta sattumaa.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Kaikkia eläinlajeja on vain yksi. Ei siihen mitään erinomaista ihmettä tarvita, se vain on lajin määritelmän mukaan niin.

    Kukin laji valtaa oman alueensa ekosysteemissä, ja parhaiten sopeutuva leviää laajimmalle. Jos ihmistä ei olisi, jokin muu laji, seuraavaksi sopivin, olisi ihmisen paikalla - ehkä ihmettelemässä suurta sattumaa.

    Onhan ihmislajejakin ollut useampia. mm. neandertaalin ihminen vain on kuollut muuta kymmentuhat vuotta sitten sukupuuttoon.

    Äänestä

  • mutta mutta kirjoitti:

    Onhan ihmislajejakin ollut useampia. mm. neandertaalin ihminen vain on kuollut muuta kymmentuhat vuotta sitten sukupuuttoon.

    Näinhän luonnon valinta juuri toimii. Neandertalinihminen ei osannut metsästää muuttuneissa olosuhteissa yhtä hyvin kuin cro-magnoninihminen. Jotenkin näin sen muistan jostakin dokumentistä nähneeni. Myöskään hänen fyysiset ominaisuutensa eivät olleet muuttuneisiin luonnonoloihin yhtä sopivat kuin toisella, eri suuntaan kehittyneellä, ihmislajilla.

    "Nyt kuitenkin olemme ainoa ihmislaji ja saamme mellastaa haluamallamme tavalla" Siis vain sattuman ansiosta olemme ainoa! Lajissamme!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    "Nyt kuitenkin olemme ainoa ihmislaji ja saamme mellastaa haluamallamme tavalla" Siis vain sattuman ansiosta olemme ainoa! Lajissamme!

    Eikä se muuten olisikaan sattuma. Jokainen eliö, joka syntyy ja kehittyy, on yhtälailla sattunut omalle paikalleen, yhtä pienellä todennäkäisyydellä, vain sattumasta.

    Äänestä

  • Juniperus kirjoitti:

    Eikä se muuten olisikaan sattuma. Jokainen eliö, joka syntyy ja kehittyy, on yhtälailla sattunut omalle paikalleen, yhtä pienellä todennäkäisyydellä, vain sattumasta.

    kohti kolmilajista ihmistä! ajattelijat ja suunnittelijat (Eurooppa ja japani) hihnalla töitä painavat (Kiina ja Intia) Läskiä kasvattavat (USA) näistä kaikista on kovaa vauhtia muodostumassa omat lajinsa, jotka voivat tki risteytyä muuleiksi, mutta syntyneet muulit eivät enään risteydy.

    Toki tämän olet havainnut?

    Äänestä

  • kehityksen kulun kirjoitti:

    Aina on ollut herroja ja orjia, ja varmaan kauan tulee olemaan. Kehitys vie kuitenkin toisaalta päinvastaiseen suuntaan: tietoyhteydet samanlaistavat maailman kulttuureja - paitsi islamilaisia maita, jotka näkyvät pysyttelevän erillään. Lopulta vastakkain näyttävät olevan islamistiset ja muut maat.

    Lajien erityminen vienee vuosimiljoonia. Siinä ajassa nykyinen pääoman maailmanvalta voi kumoutua moneen kertaan.

    Kiinalaiset ovat tehneet valtaosan kaikista vanhoista keksinnöistä eikä heidän luovuuttaan siksi voi epäillä. Ylikansoitus, kielellinen hajanaisuus, ja lopulta luonnonvarojen riittämättömyys hidastavat vielä maan kehittymistä. (Kirjoitustapa voi muuttua vasta, kun mandariininkiinasta tai englannista tulee maan yhteinen kieli.)

    Äänestä

Joo-o, toivottavasti se evolutio aikojen saatossa kehittää meidän sapienssien nykyisistä mahaläskipoimuista jonkinlaiset ulokkeet, joita voitaisiin sanoa VÄLIKASIKSI, ja käyttää käsien tavoin toimintojemme apuna.
Ei millään tahdo kädet riittää, kun on niin paljon kaikkia vimpaimia ja hallittavaa ihan arkielämässäkin.

Äänestä

miksi esimerkiksi simpanssit, jotka ovat tunnetusti viisaita, eivät ole kehittyneet samaan suuntaan kun ihmiset? Toteamus on: Ovat viisaampia.

Äänestä
  • "Apinarakkautta
    4.1.2008 5:50

    MARAKATTIEN alaheimoon kuuluvat urosmakakit "maksavat" seksistä rapsuttamalla naaraita ja seksin hinta riippuu tarjolla olevien apinaneitosten määrästä, paljastaa tuore Indonesiassa tehty tutkimus. Jos naaraita on paljon, niin kahdeksan minuutin turkin nyppiminen on seksistä riittävä hinta, mutta jos niitä on vähemmän, hinta nousee 16 minuuttiin. Normaalisti makakinaaraat harrastavat seksiä keskimäärin 1,5 kertaa tunnissa, mutta jos tarjolla todella uljas ja uuras urosrapsuttaja, niin tiheys nousee 3,5 kertaan eivätkä muut urokset silloin naarasta liiemmin kiinnosta. New Scientist -lehden mukaan tämä on osoitus siitä, miten "biologiset markkinavoimat" jylläävät metsän karvaisen kansan parissa. Ehkä näin on myös meidän ihmisten laita, jos korvaamme rapsutuksen sanalla raha. Katsokaa vaikka juorupalstojen juttuja rikkaiden äijien ja seksipommien suhteista."

    http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/200801047043593_hu.shtml

    Äänestä

  • Aikoinaan nauhalla autotehtaassa ollessani, kerrottiin apinoiden oppineen kokoonpanohommat, mutta niitä ei saatu jatkamaan hommia...

    Äänestä

Nyt kun vainajista tehdään timantteja, niin tulipahan mieleeni, josko niitä on tehty ennenkin ja timanttikaivokset onkin entisiä vainajia.

Ainakin tulevaisuudessa kaikki hukatut timantit voikin olla jostain vainajasta puristettu.

Äänestä

parhaillaan jouluksi saamaani prof. Ilkka Hanskin kirjaa "Viestejä saarilta - miksi luonnon monimuotoisuus hupenee?" Kirjassa kerrotaan mm. miksi suurikokoiset lajit ovat menestyneet Suomen luonnossa, miksi lajisto muuttuu ym. Luonnon monimuotoisuuden suojelu tuntuu tulee aina vain tärkeämmäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

meidän kannaltamme kirjoitti:

Kädellisiä lienee satojakin eri lajeja. Apinoita kymmenittäin ja simpanssejakin useita rotuja. Meitä ihmisiä on onnannut vain sapiensia. Muut kuukahtaneet ajan saatossa. Toki ihmislajeja voinee lähiaikoina (muutama kymmenen miljoonaa vuotta) kehittyä lukuisia muitakin. Nyt kuitenkin olemme ainoa ihmislaji ja saamme mellastaa haluamallamme tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu