Kävin siellä ja ihastuin!

Mimmu

Toteutin jo kolme vuotta kyteneen unelmani ja houkuttelin mieheni kanssani Azoreille, Sao Miguelille Hispanian matkalle elokuussa.

Mitään erityisen extremeä emme matkallamme harrastaneet, lähinnä tyydyimme Hispanian retkeen ja kuljeskelemaan kameran kanssa Ponta Delgadan puistoissa. Tästä viisastuneena osaan nyt yhtyä heihin, jotka kehottavat kiertämään saarta enemmänkin ja myös omin päin. Paljon upeaa jäi varmaankin vielä kokematta.

Azorit oli meille kahdelle, lähinnä turistikohteita ja eurooppalaisia kaupunkeja kiertäneelle pariskunnalle, ihana yllätys. Nautimme rauhallisuudesta ja siitä, ettei turisteja juuri katukuvassa erottanut. Mielestämme positiivinen merkki oli myös nähdä manner-portugalilaisia matkailijoita, (no turisteja hekin ovat...;)) jotka olivat lähteneet tutustumaan tähän helmeen.

Hotellimme (Hispanian kautta, Hotel Ponta Delgada) oli ehkä hieman kulunut ja jonkin verran meluisa, (hissikuilut ja iloisen puheliaat siivoojat;)) mutta sijainniltaan korvaamaton. Vinkkinä muillekin, mielestäni Ponta Delgadan "rantaviivan" itäpäässä (mereltä katsottuna), lähellä jahtisatamaa, sijaitsevat hotellit sekä liikkeet ja ravintolat olivat kalliimpia. Pelkästään jo vesipullon hinta laski, kun sen osti läheltä omaa hotelliamme.

Luonto oli käsittämätön, siinä oli digikameran muistikortti lujilla. Elokuinen sää oli myös mainio, muutamana päivänä tihuutti vettä silloin tällöin jokusen minuutin, mutta ainakin kaksi kokonaan sateetonta päivää viikkoon mahtui. Lämpötila pysyi noin 20 asteessa, ja ilma oli kohtuullisen "kuivaa" pohjoistuulta, joka piti lämmön tasaisen mukavan tuntuisena. Ei tullut kylmä, ei kuuma, ei edes hiki. Onnistuin jopa saamaan rusketusrajat käsivarsiini samoillessani kaupungin puistossa.

Tämä on yksi harvoista kohteista, joihin tiedän aivan takuulla palaavani joskus. Silloin aiomme kerätä mukavan kaveriporukan ja uskaltautua myös kiertelemään muita saaria. Hispaniasta matkatoimistona meille jäi varsin hyvä kuva. Tarkoituksemme oli viettää kohtuullisen rauhallinen ja rento loma,mikä kyllä Ponta Delgadassa onnistui loistavasti.

Kiitoksia kaikille tänne kirjoittaneille, luin ahkerasti viestejänne ennen lomaa. Olisi vain pitänyt uskoa teitä kaikkia, jotka rohkaisitte kiertelemään saarta enemmän.

1

826

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hilkka-liisa

      Tässä sateisessa tammikuisessa Helsingissä muistelen kaiholla Azorin matkaamme. Kohde oli
      erilainen ja kaunis ja viihtyisä.
      Ilma oli mukavan lämmin, vaikka satoikin silloin tällöin. Myös edullista oli syödä ravintolassa ja
      ruokakin oli hyvää. Kauppahallissa tuoksuivat ananakset. Varmaan mekin palaamme joskus Azoreille. Tämä palsta on ollut hyvä. Tosi hyviiä vinkkejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe