Minulla on kääpiöpystykorva saksalainen ja kysyisin seuraavaa,koiralle tehty keisarinleikkaus vuosia sitten. Oli vain yksi pentu ja oli kuollut kohtuun (oli liian suuri).Voiko koiralla tehdä vielä pentuja,jos on leikattu.
Pentujen teko
Pösö
5392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
keisarinleikkaushan ei ole esteenä uudelle pennutukselle. Mutta kirjoitit että vuosia sitten, minkä ikäinen koira on nyt?
Koira täytti juuri 7 vuotta,
on nyt sitten vain minun mielipiteeni mutta koira alkaa oleen mielestäni siinä ja siinä että kannattaako enää rasittaa pennutuksella. Iän myötä riskit kasvaa.
Koira on aivan liian vanha emoksi. Varsinkin ensipentueen tekoon. Ensimmäinen pentue pitää teettää viimmeistään ennen neljättä ikävuotta, ja pentujen teettäminen lopettaa kahdeksaan vuoteen viimmeistään. En suosittele että teetät enää pentuja, varsinkin kun viimme kerralla kävi niin ikävästi. Älä kuitenkaan masennu! Nauti koirastasi!
Useilla pienten rotujen edustajilla on ongelmia synnytyksessä, ne joudutaan usein keisarinleikkaamaan ja emä tai pentu/pennut saattavat menehtyä. Kun koira on jo kerran jouduttu leikkaamaan, niin toki on riski, että normaali synnytys ei onnistu.
Koirasi on kuitenkin nyt jo liian iäkäs astutukseen ja emäksi.