Hypoteettisia kysymyksiä:
Onko totta, että äiti ei ehdi peseytyä, jos joutuu yksin hoitamaan vastasyntynyttä ja vähän vanhempaakin? Kuulemma suihkuun ei pääse, jos mies ei auta hoidossa. Näin ovat ystävät sanoneet. Miten yksinhuoltajat sitten peseytyy, syö ja nukkuu?!
Kuinka paljon alle puolivuotias lapsi oikeasti vaatii hoitoa ja huomiota päivässä? Eikö niiden suurin osa ajasta mene syömiseen ja nukkumiseen? Ei kai sitä koko ajan tarvitse sylissä pitää ja jotain tehdä, siis eihän vaippojakaan kai JATKUVASTI tarvi vaihtaa?
Miten jaksaa lapsenhoitoa, jos on mielenterveysongelmia?
Onko kaikilla äideillä oikeasti laaja tukiverkosto, eli mies, ystävät, siskot ja isovanhemmat mukana auttamassa ensikuukausina ja myöhemminkin?
Haluan siis kommentteja ja kokemuksia, ei silti mitään "älä sinä ikinä lasta hanki kun et ymmärrä sen hoitoa tarvivan!", kiitos! Ymmärrän kyllä kiireen ja hoitamisen, en tarkoita kysymyksilläni sitä että olettaisin lapsen pärjäävän pitkiä aikoja itsekseen! =)
Onko totta, että äiti ei ehdi peseytyä, jos joutuu yksin hoitamaan vastasyntynyttä ja vähän vanhempaakin? Kuulemma suihkuun ei pääse, jos mies ei auta hoidossa. Näin ovat ystävät sanoneet. Miten yksinhuoltajat sitten peseytyy, syö ja nukkuu?!
Kuinka paljon alle puolivuotias lapsi oikeasti vaatii hoitoa ja huomiota päivässä? Eikö niiden suurin osa ajasta mene syömiseen ja nukkumiseen? Ei kai sitä koko ajan tarvitse sylissä pitää ja jotain tehdä, siis eihän vaippojakaan kai JATKUVASTI tarvi vaihtaa?
Miten jaksaa lapsenhoitoa, jos on mielenterveysongelmia?
Onko kaikilla äideillä oikeasti laaja tukiverkosto, eli mies, ystävät, siskot ja isovanhemmat mukana auttamassa ensikuukausina ja myöhemminkin?
Haluan siis kommentteja ja kokemuksia, ei silti mitään "älä sinä ikinä lasta hanki kun et ymmärrä sen hoitoa tarvivan!", kiitos! Ymmärrän kyllä kiireen ja hoitamisen, en tarkoita kysymyksilläni sitä että olettaisin lapsen pärjäävän pitkiä aikoja itsekseen! =)
Vastaukset 27
Vanhimmat
päivät ja yötä vauvan kanssa menevät riippuu tietenkin siitä millaisen vauvan saat. Jos lähdetään siitä, että saat ns. terveen vauvan, jolla ei ole mitään perussairauksia tai vammaa, hoidon tarve riippuu seuraavista
-ei koliikkia, jolloin itkua parisen tuntia vuorokaudessa tai sitten koliikki jolloin itkua n.2-15 h/vrk
-ei tempperamenttinen/tempperamenttinen
-imetys onnistuu/ei onnistu
->osittainimetys/pulloruokinta, mistä tulee ylimääräistä työtä eli tuttipullojen pesua
-syökö yöllä ja jos syö niin kuinka usein
-onko maitoallergikko -todetaan helposti tai vähän vaikeammin
-onko pulauttelija vai ei
-nukkuu lyhyissä pätkissä ja syö useammin vai
nukkuu pidempiä pätkiä ja syö kerralla enemmän
-viihtyykö vaunuissa vai ei
jne jne. Muut voivat lisätä mitä mieleen tulee.
Meillä on hyvin tempperamenttinen lapsi, jolla "koliikki" (itkua n. 10 h/vrk), joka todettiin myöhemmin maitoallergiasta johtuvaksi huudoksi. Lisäksi tytöllä oli paha pulautteluongelma ja reflux. Näihin apu saatiin "liian myöhään" n. 5 kk iässä eli paljon lapselle aiheutunutta tuskaa, itkua ja valvomista sekä vanhempien uupumusta ja unettomuuta olisi voitu ehkäistä.
Mutta tämän ei ollut tarkoitus pelotella. Voitte saada myös aivan ns. helppohoitoisen vauvan, joka syö rinnasta 10 min/kerta ja nukkuu tyytyväisenä 3 tuntia ja syö taas sitten ja kun on hereillä on virkeä itsensä, joka jaksaa seurustella ja tarkkailla ympäristöä.
Tässä on puhuttu asenteesta hyvin paljon ja varsinkin siitä, että jos suhtautuu ns. myönteisesti, niin asiat vaan lutviintuvat. Haluan muistuttaa myös siitä, että jos sattuisi käymään niin, että saat todella itkuisen tai vaativan lapsen esim. lapsella alkaa koliikki, niin siinä väsyy niin paljon, jos että asenne ei välttämättä auta. Vaikka minulla oli ja miehelläni sekä mummuilla vaikka kuinka asennetta, ei se riittänyt. Jaksaahan toki pitää ja piti, mutta meillä ei ainakaan sen lähes tulkoon ympärivuorokautisen itkun keskellä ollut mitään auvoista vauva-arketa, vaikka kuinka olisi halunnut. Jos lapsi nukkuu 15-30 min kerrallaan tai toisinaan jopa päivän aikana tunnin kerrallaan, niin asenteellako minä siitä sitten syön aamupalan, luen kenties lehden, lepään, käyn suihkussa. Väsymys oli itselläni sitä luokkaa, että pelkäsin jo hoitaa lasta, kun ajattelin, että kaadun tms.kun pyörrytti kun ei ehtinyt syömään tms.
Jos tuntuu, että ei jaksa niin ainoa, missä asennetta tarvitaan on se, että pystyt neuvolassa sanoan, että nyt ei jaksata enää, väsyttää, tarttee apua (jos ei turvaverkkoa ole). Itselläni todettiin lievä synnytyksen jälkeinen masennus ja kerrottiin mm. että se on yleisempää kuin luullaan ja ne ruusunpunaiset vauva-arjet ei aina ole niin vaaleanpunaisia kuin kerrotaan. Ihmisille kerrotaan etukäteen kuinka ihanaa se on kuin vauva nukkuu ja syö ja sitten kun se ei menekään niin ja jos imetyskin takkuaa, niin ei siinä asenteella selviä muuten kuin apua pyytämällä. Eikä auta kantoliinat. Minä itse ainakaan uskaltanut käyttää, kun muutenkin olin jo niin väsynyt. Siinä kun mahalleen kaatuu niin se pieni rakas vauva on alimmaisena!
Meillä ensimmäiset kaksi kuukautta oli aika rankkaa kun lapsi vain huusi maha kipuaan lähes kaiken ajan kun oli hereillä.Syntymästään asti hän valvoi 3h putkeen ja nukkui 3h jne.että ei ollut jatkuvaa syötä/nukuta/syötä repliikkiä.
Suihkuun pääsee helposti kun ottaa vauvan mukaan sinne sitteriin istumaan tai vähän vanhempana uskaltaa jättää yksin lattialle leikkikehään kun viihtyy sielä.Aika lailla omasta asenteesta kiinni "ehtiikö" suihkuun vai ei :)
Alle puolivuotias lapsikin haluaa paljon virikkeitä ja että hänen kanssaan leikitään,mutta tarvitsee myös omaa aikaa.Itse tykkään olla paljon lapseni kanssa..toisinaan annan hänelle omaa aikaakin.
Kaikilla ei varmasti ole hyvää tukiverkostoa.Semmoinen on kuitenkin hyvä kenellä on.Meillä löytyy hyvä tukiverkosto jossa jokainen auttaa jos tarvitsen apua.
En ole enää kovin "tuore" äiti, mutta kerron nyt vain meidän tapauksen ja tämänkään ei ole tarkoitus pelotella ketään. Meidän tytöllä alkoi paha koliikki 2 vkon iässä. Huuto alkoi iltapäivisin ja sitä kesti öisin tuonne klo 3:een asti. Tyttö ei suostunut olemaan missään muualla kuin sylissä, joten kannoin häntä kaikki päivät sylissä tai liinassa ja tuolloinkin oli hytkyteltävä tai muuten vaan humpattava, tällöin vauva oli tyytyväinen. Vaunuissa tyttö ei suostunut nukkumaan muuten kuin niiden ollessa liikkeessä. Päivisin en juurikaan ehtinyt syömään, kun tyttö nukkui vain miniunia tissi suussa. Mieheni tekee työkseen pitkiä päiviä ja on paljon poissa kotoa. Kaikki sukulaisemmekin asuvat satojen kilometrien päässä, joten yksin oli pärjättävä. Mitä tuohon suihkussa käymiseen tulee, itse toteutin sen niin, että vauva istui tärinäsitterissä kylppärin oven suussa sen aikaa.
Näin jälkeen päin ajateltuna en kaipaa tuosta ajasta tosiaan mitään. Jostakin ihmeestä sitä vaan ammentaa voimia, vaikka olisi kuinka väsynyt. Itsekin monesti vaan ajattelin, että minun on pakko jaksaa, kun minulle on lapsi suotu. Raskaaksi tuleminen ei ollut kovin helppoa. Mutta ymmärrän täysin niitä äitejä, jotka väsyvät täysin itkuisen vauvansa kanssa.
Nyt tuo aika on tosiaan takana ja vaikka silloin tuntuikin, ettei huuto lopu ikinä ja haluaisi perua koko jutun, nyt tytön kanssa on aivan ihanaa! Hän on nyt reilu 10 kk:n ikäinen ja erittäin tyytyväinen elämäänsä.
ovat sanoneetkin,että riippuu paljon lapsesta.
Sen lisäksi riippuu vähän omasta asenteestakin. Jos haluaa kaiken sujuvan kuin ennen lasta,niin hankalalta elämä silloin tuntuu.
Minua peloteltiin samalla tavalla ennen lapsen syntymää. Siis että ei ehdi suihkuun ja iltapäivällä vielä saattaa olla omat hiukset laittamatta jne.
Mies oli sen 3 viikkoa isyyslomalla ja palasi sen jälkeen keikkahommiin. Eli on viikossa yhdestä kolmeen vuorokautta kotona,muuten poissa.
Ystäviä on runsaasti tässä lähellä,mutta ei ole ihmeemmin apuja tarvinnut pyydellä.
Joskus vauva on ollut mukana sitterissä suihkussa tai pidemmällä wc_käynnillä muutenkin,jos on näyttänyt siltä,että ei juuri sillä hetkellä yksin viihdy. Joskus kävin suihkussa niin,kun joku kaveri kävi kylässä.
Kotia huushollaan silloin kun lapsi nukkuu päikkäreitä ja iltaisin.(Ja kamalan turhan tarkka en huushollista ole.) Aamuisin ei ehdi kun me kumpikin nukutaan pitkään ja noustaan vasta klo 10 maissa:)
Lisäksi meillä on energinen koira,josta pitää myös huolehtia. Ja ilmeisesti nyt kun neiti on alkanut ryömimään,pitää hankkia leikkikehä avuksi.Koiran kun pitää päästä aika pian pissalenkille kun noustaan.
Maalaisjärkeä kun käyttää,niin pitkälle pärjää:)
Mutta meillä oli näin:
Ehdin kyllä peseytyä. Tyttö oli/on erittäin hyvä nukkumaan ja ei kärsinyt koliikista eikä muistakaan vatsavaivoista. Suihkussa käydessäni tyttö istui sitterissä pesuhuoneen lattialla sen aikaa. Nykyisin käydään pesulla iltaisin yhdessä, ikää hällä nyt 1,5v. Ei suostuisi enää siihen että hänet istutettaisiin viereen katsomaan;)
Tyttö veteli vauvana päiväunia 4-6 tuntia joten siinäkin ajassa ehti hyvin syödä, laittaa ruokaa, peseytyä, laittaa hiukset ja meikatakin.
Alle puolivuotiaana tyttömme viihtyi aika paljon yksinkin mutta tykkäsin kyllä olla paljon hänen kanssaan. Ei tarvinnut jatkuvasti sylissä pitää, vaikka tykkäsinkin häntä mukanani kanniskella ja hän katseli kun puuhailin esim. keittiössä tai siivosin/imuroin. En ole mikään turhan tarkka talousihme joten ei meillä päivittäin tarvinnut siivota.
Meillä tukiverkosto on laaja, joten saan lapsenhoitoapua, lähinnä äidiltäni, kun sitä tarvin. Ja mieskin on tietenkin tyttöä hoitamassa että pääsen välillä omille menoilleni.
Tiedän että tyttömme on ns. helppo lapsi ja ymmärrän senkin ettei kaikilla ole näin hyvin asiat ja vauva voi todellakin viedä lähes kaiken ajan, esim. koliikkivauvan vanhemmat ovat todella koetuksella.
Kyllä se vauvan hoitaminen oli ensimmäiset päivät ja viikotkin niin uutta ja ihmeellistä että sen hormonimyrskyn keskellä siihen meni kaikki aika ja energia. Kahden viikon ikäisen vauvan kanssa tosiaan ihmettelin miten pääsen suihkuun kun mies lähti työmatkalle. Mutta hyvin pian hoidosta tuli rutiinia ja syntyi jonkinlainen päivärytmi. Saattoi siis rauhassa mennä suihkuun kun lapsi nukkui aamulla tai päikkäreitä, ja ajatuksiin mahtui vähän muutakin kuin se onko lapsella kaikki hyvin. Ja oppi selviämään sylikipeyden, iltaitkujen ja kotitöiden rytmityksen kanssa, varaamaan illat imetykselle ja sylittelylle ja tekemään paljon juttuja vauva kantoliinassa.
Suuri osa tuosta on sitä uutuutta ja hormoneja, asioista tulee vaikeampia kuin ne järjellä ja jälkikäteen ajatellen ovatkaan. En usko että nyt toisella kertaa olen niin päästäni pyörällä aluksikaan. Tuskin stressaan enää samalla lailla siitä nukkuuko tai syökö vauva liikaa tai liian vähän tms, mitä ekakerralla kaikki tuppaa tekemään. Esikoinenhan pitää koko ajan hoitaa, ja vaipanvaihdot ym. on jo tuttua puuhaa. Tosiaan pienet vauvat nukkuu paljon, kaikkien kohdalla ei vaan pysty mitenkään ennustamaan miten pitkään uni kerralla kestää :)
Nostan kyllä hattua yksinhuoltajille, lapsen jatkuva hoitaminen 24/7 on tosi rankkaa, etenkin sairaan-, koliikki- tai muuten vaativan vauvan. Minkä tahansa asian jatkuva hoitaminen on tosi rankkaa jos siitä ei koskaan saa minkäänlaista taukoa! Jos vielä yöt ovat levottomia ja unet vähissä niin kyllä koville joutuu, ihan siitä jatkuvasta, katkeamattomasta vastuustakin.
muiden viestejä vaan vastaan ihan oman kokemuksen myötä. alku oli hankalaa(tietenkin) en uskaltanut jättää vauvaa hetkeksikään silmistä ja pelkäsin lisäksi kissamme tekevän jotain vauvalle. myös alussa kun imetin niin se toi ahistusta lisää kska rinnat olivat niiiin kipeät että imetys oli yhtä tuskaa ekan kuukauden ja vauva söi tosi paljon joten oli rinnalla mltei koko ajan kun oli hereillä. lisäksi oli silloin kiukkua ja hankaluuksia nukkumaan menon kanssa iltaisin(saattoi ollaklo2 ennen kuin saatoin itse painaa pään tyynyyn). sitten älysimme antaa maitoa pullosta jolloin tuli kylläiseksi nopeammin ja pikkuhiljaa vaihdoimme kokonaan korvikkeeseen ja johan elämä helpottui. ei turhia kiukkuja ja aikaa jäi muuhunkin kuin imetykseen. toki mies oli apuna mutta molemmat saimme helpotuksen kun tuttipullon otimme käyttöön. nyt kun vaavi vähän isompi niin on jo paljon varmempi olo eikä tule stressattua turhista ja se kissakin on jättänyt vauvan ihan rauhaan. pesulla voi toki käydä jos nukuttaa päikkäreitä vaunuissa niin hilaa vaunut lähelle suihkua ellei ole itkuhälyä. jotkut neuvoo nukkumaan silloin kun vauvakin nukkuu, mutta minä en osaa nukahtaa nopeasti kuin vauva enkä saa päivisin muutenkaan unta. jotenkin vaan väsymyksen kanssa oppii elämään ja se helpottui meillä pikkuhiljaa ja nyt vauva 3,5kk ja osaan jo itsekkin nukahtaa yösyötn jälkeen nopeemmin. tukiverkostoa on sen verran että isi hoitelee hiemn enemmän viikonloppuisin ja minä kaikki yöt ja viikolla päivät. la-su aamut saan nukkua pitkään ja näin kaikki tyytyväisiä.
ja sisareni hoitaa vauvaa tarvittaessa ja myös isovanhemmat,eli siitä olen todella kiitollinen. kannattaa jo alusta lähtien tutustuttaa joku vauvan kanssa olemiseen. meillä ainakin innokkaita auttajia löytyi. asenne ratkaisee paljon. välillä on toki rankempaa mutta vauvan ensihymy ja nauru yms palkitsee.
Onko totta, että äiti ei ehdi peseytyä, jos joutuu yksin hoitamaan vastasyntynyttä ja vähän vanhempaakin? Kuulemma suihkuun ei pääse, jos mies ei auta hoidossa. Näin ovat ystävät sanoneet. Miten yksinhuoltajat sitten peseytyy, syö ja nukkuu?! kyl minä ehdin peseytyä hyvin, tyttö vaan sitteriin kylppärin lattialle ja siinä samalla pystyin suihkussa käymään.syöminen oli alussa hankalaa kun ei vaan ns.osannu mennä syömään sillo ku tyttö nukku.meillä on neiti nukkunu melkei aina koko yöt heräämättä joten nukkuminen on onnistunu.
Kuinka paljon alle puolivuotias lapsi oikeasti vaatii hoitoa ja huomiota päivässä? Eikö niiden suurin osa ajasta mene syömiseen ja nukkumiseen? Ei kai sitä koko ajan tarvitse sylissä pitää ja jotain tehdä, siis eihän vaippojakaan kai JATKUVASTI tarvi vaihtaa? no meillä neiti ei nukkunu tuon ikäsenä juuri ollenkaan päivällä joten se siitä nukkumisesta. kaikki vauvat kun ei ole sellasia että vaan syö ja nukkuu :) vaippojen vaihto riippuu vauvan pisseistä ja kakeista miten usein on vaihdetava. joskus menee monta vaippaa pvässä ja joskus vaan 4kpl.
Miten jaksaa lapsenhoitoa, jos on mielenterveysongelmia? jaa-a, ei kokemusta
Onko kaikilla äideillä oikeasti laaja tukiverkosto, eli mies, ystävät, siskot ja isovanhemmat mukana auttamassa ensikuukausina ja myöhemminkin? ei. mulla on ainoana tukiverkostona oma mies eli tytön isä. kolmestaan ollaan pärjätty ja pärjätään :)
Riippuu varmaan lapsesta/lapsista ja äidistä paljon.
Kyllä sitä saa päivänsä niin järjestettyä, että suihkuun kerkeää ja saa puhtaat vaatteetkin itselleen. Itselläni on 3vuotias ja 7kk pojat. 7kk nukkuu kahdet päiväunet päivässä, toiset aamupäivällä. Silloin käyn itse suihkussa, kun 3vuotias pärjää kyllä itsekseen.
Ehkä meillä on käynyt hyvä tuuri, ainakin olen kuullut niin, molemmat lapset ovat olleet ns.helppoja. Tällä kuopuksella oli koliikkia pienenä, eikä ole vieläkään nukkunut yhtäkään kokonaista yötä. Mutta nyt sen 10heräyksen jälkeen on kääntymässä vain kahteen yöheräämiseen.
Joitain vauvoja joutuu pitämään jatkuvasti sylissä, kitisevät lattialla ja ovat tyytymättömiä.
Itse kerkeän kaiken tekemään vallanmainiosti. En odotakkaan että päivällä kerkeisin istumaan rauhassa, kyllä saan kahvit juotua jos mieli tekee mutta paikallani en kerkeä kun vasta illalla istumaan. Siivoan joka päivä, imurointi lattiat. Pesen pyykit, astiat jne. Laitan ruuan miehelle niin että se on pöydässä kun hän tulee töistä. Syön itse ensimmäisen kerran vasta silloin. Kyllä sitä kerkeisi aikasemminkin, ainakin leipää tekemään. Siinä välissä vielä ulkoillaan muksujen kanssa.
Ja olen kyllä hoitanut näitä ilman miestäkin, ilman ongelmia.
Uskon kyllä, että jos on masentunut. Väsynyt. Ei jaksa mahdollisesti käydä suihkussa, pukea mitään hienoa tai kammata tukkaa.
Ihanaa kun sain näin paljon vastauksia! =)
En vaan edelleenkään ymmärrä, miksi vauva ei voisi sitterissä olla 2-5 minsaa pienenä yksin jos käy nopeasti pesulla. Tietty olisin valmis ottamaan vauvan mukaan! mutta ihmettelen vaan, eikö lapsi saa minuuttiakaan itkeä yksin?! Jos nyt sattuu itkemään sinä aikana kun äiti on jossain.
Kaikesta päätellen arki vauvan kanssa on kyllä niin rankkaa, että minusta ei äidiksi ole. En välitä hiusten laitosta ja meikkaamisesta, mutta jos ei ehdi syödä eikä levätä ollenkaan/edes vähän tarpeeksi, niin minä olen aika äkkiä lataamossa! Parempi jättää lapsenteko muille. =/
että tukiverkostoakaan mulla ei olisi, koska sukulaiset asuu niin kaukana ja ystävät ovat kiireisiä ja niillä on oma elämä, en niitä voisi pyytää apuun. Oma mies taas ajattelee että lapsenhoito on naisten hommaa, mies käy töissä ja nainen "vaan on kotona", eikä hän suostuisi vaippoja vaihtamaan, koska se on kuvottavaa. Eli brakaisin aika äkkiä yksin...
olla 2-5 minsaa yksin. Meillä oli joka aamu yli 5 min.kun piti pissattaa koira.
Mutta jos sis haluat rauhassa käydä suihkussa eli vähän kauemmin kuin sen 2-5 min.niin sitten kannattaa vauva ottaa mukaan.
Mä en itse ainakaan tytön ollessa ihan vauva,kestänyt sen itkus kuunnella. Eli heti oli riennettävä apuun.
Ihan viisasta jättää vauvan "teko"jos nyt jo tuntuu siltä että ei jaksa. Oma vauva antaa kyllä valtavasti ja jaksaa pienen väsymyksen ja nälänkin.Sitä asettaa vauvan tarpeet etusijalle:)
Minä olen 2 ( 3 vuotta ja 6kk) tytön yksinhuoltaja. Olen kyllä ehtinyt suihkussa käymään. Toki se riippuu paljon vauvastakin,mutta harva vauva on niin vaativa ettei viihtyisi 5 minuuttia yksin. Laitoin vauvan sitteriin ja esikoisen pöntön päälle istumaan (istui siinä mielellään ja katseli touhujani) tai otin esikoisen mukaan ja vauvan sitteriin.Kyllä meillä peseydytään joka päivä.
Seuraava kysymyksesikin on paljon vauvasta riippuvainen. Itse annan vauvalle syliä ja hoivaa aina kun hän itkee/kiukkuaa tai pelleilemme ja suukottelemme.Kyllä siihen useampi tunti päivässä menee. Jos vauva on ollut kovin itkuinen/mahavaivainen olen kantanut rintarepussa ja mm.imuroinut samalla. Vaipan vaihdan 4-5 kertaa päivässä. Sitä tarvitsee vaihtaa vaan silloin kun siellä on pissiä tai kakkaa.... Eli vaihdan siis aamulla, päiväunien jälkeen, toisten päiväunien jälkeen ja illaksi. Ja kakan jälkeen tietty,mutta meillä se ei tule päivittäin. Vaipanvaihdon yhteydessä vauva on parikymmentä minuuttia ilmakylvyillä ilman vaippaa lattialla. Viihtyy oikein hyvin paljaalla pyllyllä:)
En tiedä miten mielenterveysongelmainen jaksaa. Sehän riippuu ihan ongelmasta... Itselläni ei tälläisiä ongelmia ole,joten en osaa vastata.Luulisin,että ongelmat kannattaa hoitaa alta pois ennen kun lapsi syntyy.
Jaa-a.Kaikilla ei ole. Minulla on lasteni isä ja siskoni. Hyvin olen pärjännyt. Halusin kuitenkin olla alusta asti kolmestaan tyttöjen kanssa jotta pääsen arkeen heti kiinni. Rankkaahan tämä välillä on, mutta ei tämä niin kamalaa ole kun näyt kuvittelevan :)
Oma lapsi on sellainen henkilö jonka puolesta antaisit viimeisen veripisarasi. Minä ainakin jaksan lasteni vuoksi mitä vaan. Kaikesta muusta voin tinkiä mutta lasteni hyvinvoinnista en. Äitiyttä on hankala selittää,se täytyy kokea :) En ole katunut päivääkään vaikka kuulunkin paljon parjattujen yksinhuoltajien joukkoon!
koliikkilasta, joten helppoa puhua. Kyse ei olekaan siitä etteikö sitä vauvaa voisi laittaa siihen sitteriin tai eikö siinä viihtyisi vaan siitä, että kun se lapsi itkee lähes tulkoon tauotta koko ajan, niin miltä itsestäsi tuntuisi laittaa vauvasi siihen sitteriin koko ajan, että voi syödä, käydä pissalla, suihkussa, lukea lehden jne, kun toinen vain koko ajan itkisi. Sellaisen koliikkilapsen kanssa ei oteta mitään ilmakylpyjä. Ja kaikki vauvat ei viihdy rintarepussa tai kantoliinassa saatikka tykkää mistään imurin äänestä.
Eiköhän se oo pitkälti äidin asenteesta kiinni kuinka pienen kanssa pärjää. Olen ollut alusta asti yh ja hyvin olen nämä ensimmäiset 13 kuukautta pärjännyt :) Esimerkiksi siellä suihkussa voi käydä silloin kun lapsi nukkuu, tai vähän isomman kanssa voi käydä pesulla yhdessä. Meillä ainakin jätkä kylpee nykyään sen aikaa kun pesen itseni ja sitten pesen hänet. Ja vaikka vauva olisi vaativakin niin kyllä silti pärjää, pitää vaan osata levätä silloin kun lapsi nukkuu. Meillä alku meni muuten hyvin, mutta syntymästään asti poitsu on ollu atoopikko, joten rasvailla saa päivittäin. Nukkuikin ihan pienenä hyvin, mut noin 4kk iässä alkoi yöt meneen heikommin ja posket punoitti imetyksen jälkeen niin aloin itse epäilemään maitoallergiaa, testeihin pääsimme vasta 7kk iässä, joten sen kolme kuukatta olin itse n.4 tunnin yöunilla. Maitoallergia todettiin ja unetkin saatiin taas paremmiksi ja alkoi pikku hiljaa omatkin univelat helpottaan. Sitten vuoden iässä tehtiin vähän lisää alergiatestejä ja todettiin vilja-allergia. Viljat kyllä oli jätetty jo aikasemmin pois oireilun takia. Allergioita on pikasesti laskettuna yli 20. Vesirokkokin on sairastettu ja siihen perään märkärupi. Korvatulehduksia on ollut useita ja putkitus suunnitelmissa. Joten ei minulla ainakaan kovin helppo lapsi ole, mutta silti ei ole valittamista. Hyvin olen saanut asiat hoidettua ja pärjännyt lapsen kanssa, välillä on rankkaakin ollut, mutta pääasiassa näiltä ekoilta 13 kuukaudelta on positiivisia ajatuksia vaikka tähän vain ne negatiiviset kirjoitinkin. Minua itseäni ainakin piristää kovasti ne söpöt hymyt joita pojalta saa, se kun poika tulee antaan halin. Miten on saanut seurata kehitystä, ensimmäisiä askeleita ja sanoja, paljon hyvää mahtuu vauvaaikaan :) niin ja siitä on toki ollut suuri apu että minulla on hyvä tukiverkosto vaikka pojan isästä en olekaan kuullut kohta vuoteen.
Niin tuokin on suhteellista, et nukkuu sillon ku vauva nukkuu.. No, tätä nykyä onnistuu, mut mun vauvalla oli koliikki 4kk asti pahana ja sinä aikana ei päivälläkään kyllä nukkunut kun 10min-2tuntia unia ja kun ei ikinä tiennyt, minkälaiset unet on, niin mulla tuli pahoja nukahtamisvaikeuksia. Olin siis niin väsy, et en yksinkertasesti saanu unta vaikka yritin ja sydän kurkussa kuuntelin, millon huuto taas alkaa..huhhuh! Välillä makasin tunninkin ja odotin unta, sitten vauva heräsikin :/ kuljin kyllä ne ekat kuut sellasessa huuruissa että voi.. Luojalle kiitos ne ajat on ohi :D Ihanaa! Nyt nukahdan lähestulkoon heti kun pään tyynyyn laitan, ja vauvakin jo nukkuu kunnolla päikkäreitä :) ja yötkin muutamilla heräämisillä.
Kaverilla taas on sellanen helppo vauva, että se nyt menee siinä sivussa..itellä ei käynyt ihan yhtä hyvä mäihä :) mut rakkainta tässä maailmassa oma poika on :)
Mut joo, suurin shokki varmaan oli se, et oma elämä; bye bye! Ainoa tehtävä oli se, että saa lapsen hoidettua..kun se huusi,huusi,huusi..ja söikin koko ajan, siis ehkä 15 min ja taas tissillä..se helpotti sit siinä 3kk. Nyt on alkanut vasta nauttia vauvasta, 5kk.. Ja oikein iloinen meidän poitsu onkin. Mut joo, kyl se niin vaan on että vapauden menetys kuvaa niitä ensimmäisiä tunteita äitinä aika hyvin!
siis olen tähän jo kirjoittanut muutaman viestin aiemmin. Mä en ymmärrä miten ihmisten on niin vaikea tajuta sitä millainen koliikkilapsi on ja millaista se elämä silloin on. Ihan samanlaista oli meidän tytöllä ei itkua itkua itkua ja jos nukahti niin ei unenmäärästä ollut muuta tietoa kuin että ei kovin kauaa nuku. Ei siinä saman tien voin nukahtaa millään. Joskus kun ehdit nukahtaa niin vaivuit siihen syvään uneen, niin kiva siitä sitten herätä, kun tyttö ei päättänytkään enää nukkua. Eikä ollut vain yksi kerta tämä. Ja kun se vauva nukkuu, niin sinä aikana pitäisi sitten myös hoitaa itseään eli syödä ja muistaa myös juoda, että imetys sujuu. Ja sinne suihkuunkin olisi kiva päästä ennen iltapäivää. Joku mulle sanoi, että mikset käy illalla. Niin just!
Mä oon monta kertaa sanonut neuvolassa suorat sanat tolle "nuku silloin kuin vauva nukkuu" -kommentille.
..alkuun 5vkoa putkeen ennen kuin todettiin maitoallergia. Mutta silti me ainakin toimimme tavallaan kuin robotit sinä aikana; vuorottelimme valvomisessa ja viikoilla se olin minä yksin, joka pääasiassa hoiti ympäri taloa kanniskelut ja rauhottelut.
Se oli hoidettava ja sillä siisti.
Mitä olisi ollut vaihtoehtoja? Ei niitä ollut. Oli toimittava niillä resursseilla mitä oli.
Juttu sai loppunsa niin, että soittaessani neuvolaan en saanut muuta kuin "kaikki lapset itkee"-tyylistä vähättelyä ja lohduksi sanat "se itku loppuu yleensä 3kk iässä...mahavaivat paranee".
Kysyin, että siihenkö asti minun pitää rääkätä lastani antamalla myrkkyä joka tekee kipeäksi (olin 100% varma että kyseessä on maitoallergia oireiden mukaan, ei uskonut) ja siinä sivussa meidän tulee valvoa silmät ristissä vielä toiset puolitoista kuukauttako.. Vastaukseksi lisää vähättelyä. Pelkäsin myös jo itseäni valvomisen takia..mitä jos ote herpaantuu kantaessa tai muuta kamalaa? Ei reaktiota.
Menimme seuraavana aamuna päivystykseen ja pääsimme sieltä suoraan lasten polille yliopsitolliseen. Apu löytyi HETI. Saimme apteekin vastikkeen ja poika on kuin uusi mini-ihminen nyt. Käytös ja olo muuttui silmin nähden päivässä.
Älkää mammat alistuko tuohon vähättelyyn tai siihen, että "vauvan itku loppuisi sitten joskus 3kk iässä". Entäpä jos ei lopukaan?
Syyt itkulle ja "koliikille" löytyy helpostikin (maitoallergia Erittäin yleistä) ja vähällä vaivalla. Olkaa lujina ja pankaa hanttiin!
Itselläni meni luottamus neuvolan henkilökuntaan sen sileän tien ja saivat paskamaisen palautteen myös toiminnastaan.
Tätä nykyä en kysele neuvolasta enää mitään apua vaan soitan lasten polille suoraan.
Koliikkiselle lapselle saa TA-DAA antaa särkylääkettä kipuihin jos niistä vain on apua.
On olemassa mm. Panadolia eri muodoissa. Kysykää lääkäriltä annostus ensin!
>>>Onko totta, että äiti ei ehdi peseytyä, jos joutuu yksin hoitamaan vastasyntynyttä ja vähän vanhempaakin?>Kuinka paljon alle puolivuotias lapsi oikeasti vaatii hoitoa ja huomiota päivässä?>Ei kai sitä koko ajan tarvitse sylissä pitää ja jotain tehdä, siis eihän vaippojakaan kai JATKUVASTI tarvi vaihtaa?> Miten jaksaa lapsenhoitoa, jos on mielenterveysongelmia? >Onko kaikilla äideillä oikeasti laaja tukiverkosto, eli mies, ystävät, siskot ja isovanhemmat mukana auttamassa ensikuukausina ja myöhemminkin?
Huh, jos teillä on remonttia ja ei edes sisäpeseytymismahiksia niin teillä on kyllä aika hurjaa! =) Ja jaksatte vielä ihan hyvin! Kiva lukea tällaisia positiivisia tarinoita.
Ajattelin tukiverkostolla lähinnä sitä, että jos ei jaksa, niin voisi tarpeen tullen pyytää apua, en niinkään bilettämistä tai omia menoja jonne ei lasta halua/voi ottaa mukaan. Vaikka tietty joskus varmaan ois kiva päästä esim. kahville ystävän kanssa ja saada taukoa arjesta..!
Ja samalla ajattelin myös raha-asioita. Niidenhän pitäisi olla kunnossa ennen kuin lapsi hankitaan. Siinäkin monilla mun kavereilla esimerkiksi on hyvä tukiverkosto, molempien vanhemmat avustaa tosi paljon. Mä en taas voi omiin vanhempiini luottaa, ne sanois vaan että pärjää moni muukin köyhä ja että mitäs hankitte lapsen. Mein rahatilanne on aika paha, ja mun mt-ongelmat haittaa sen verran että takeita työkyvystä ei ole. (Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.)
Monilla tosiaan on vaan negatiivisia mielipiteitä. Mun ystävät on kaikki sanoneet, että mun ei kannata tehdä lapsia (ei ainakaan nykysen miehen kanssa!! Kuulemma), koska lapsi on aina stressi ja varsinkin jos psyyke ei kestä, pitää olla sinut itsensä kanssa ja ei mt-ongelmia, masis tulee synnytyksen jälkeen varmasti jos masikseen on taipumusta, raha-asioiden pitää olla kunnossa jne. Pitää olla realisti ja tajuta etten välttämättä jaksa. Ensin pitäs olla vahva ja terve. Mutta kaksisuuntaisesta ei parane! Ja onhan muillakin bipoilla lapsia?!
En tiedä, hankala ongelma, varsinkin kun mies ei oikeastaan halua lapsia.
Hyvä kysymys: mitä minä tällaisia edes sitten mietin?!!
>>>Ja jaksatte vielä ihan hyvin! Kiva lukea tällaisia positiivisia tarinoita. >Ajattelin tukiverkostolla lähinnä sitä, että jos ei jaksa, niin voisi tarpeen tullen pyytää apua..>Ja samalla ajattelin myös raha-asioita. Niidenhän pitäisi olla kunnossa ennen kuin lapsi hankitaan.>Mein rahatilanne on aika paha, ja mun mt-ongelmat haittaa sen verran että takeita työkyvystä ei ole.>(Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.)>Mun ystävät on kaikki sanoneet, että mun ei kannata tehdä lapsia (ei ainakaan nykysen miehen kanssa!! Kuulemma),>koska lapsi on aina stressi>ja varsinkin jos psyyke ei kestä, pitää olla sinut itsensä kanssa>ja ei mt-ongelmia, masis tulee synnytyksen jälkeen varmasti jos masikseen on taipumusta>Pitää olla realisti ja tajuta etten välttämättä jaksa. Ensin pitäs olla vahva ja terve. Mutta kaksisuuntaisesta ei parane! Ja onhan muillakin bipoilla lapsia?!
Kiitos pitkästä vastauksesta!! Yritän nyt saada tähän kaikki mitä tuli mieleen.
Niin apua kai saa neuvolasta ja kunnalta, sossuun en vaan kovin luota. Ystävät on jätetty ihme tilanteisiin lasten kanssa vaikka apua on luvattu (jopa kodittomiksi...), ja itselle on käynyt pari kertaa rahan kanssa kamalia tilanteita kun sossu on mokannut. Helsingissä asun, joten kuvittelisi avunsaannin olevan helppoa!
En ole koskaan ostellut merkkivaatteita enkä huonekaluja, kirppiksiltä ostan vaatteita ym. ja leipäjonossakin olen joutunut käymään, vanhemmat on sitä mieltä, että aikuisen on tultava toimeen omillaan. Jos he eivät kuntoutustuella olevaa lastaan auta, miksi sitten silloin kun olisi lisää suita ruokittavana? En siis haluaisi lapsen kanssa sinne leipäjonoon, on se sen verran karu ja rankka juttu. Budjetteja osaan tehdä ja elää niukasti, jos tulee yllättäviä menoja, se on paha, tai jos yht.kunnan tuet pettää.
Mt-ongelmiini olen apua hakenut 9v ja nyt vasta saan hoitoa ja oikea lääkitys löytyi, ja siis oikea diagnoosi. Tasapainoa ei tosin vielä lääkkeiden myötä ole tullut, eli sitä toivon vielä. Hoidan kyllä itseäni, tykkään käydä terapiassa, syön terveellisesti, ulkoilen ja pyrin välttämään stressiä (sitä vaan tahtoo usein pukata Kelasta tai jostain!) mutta stressinsietokykyni romahti täysin viime duunissa eikä ole yli vuodessa, vielä, palautunut =( ja masennus tulee joka kesä ja talvi, mutta toivon lääkkeen tosiaan joskus auttavan. Mies kyllä tukee minua masiksessa ym. mutta hän on kulttuurista jossa kodin- ja lapsenhoito on naisen hommaa, joten koville joutuisin!
Kaksisuuntaisuus kyllä tappaa, masennusvaiheessa mulla ainakin itsemurhariski on kovin suuri. Olen aika itsetuhoinen. Alkoa en käytä paljoa, eikä se tuota mulle ongelmiakaan vaikka joskus vähän otankin. (Pari krt vuodessa vaan.) Sikäli siis pitäisi olla tosiaan tasapainossa tän sairauden kannalta ennen kuin rupeaa lisääntymään... Mieskään ei halua että kaikki kaatuu hänen niskaansa kun minä sekoan ja itken sängyllä että haluan kuolla. Mies ei halua ottaa riskiä, etten jaksakaan. Hän sanoo että riski on liian suuri. Jos en jaksa edes 6h työtä per pv, miten jaksaisin työtä 24h/vrk!
Haluaisin tämän miehen kanssa lapsen, hän on kiltti, ihana, uskollinen ja vaikka mitä, mutta hän ei ole koskaan halunnut lapsia ja seurattuaan minua 5 vuotta hän ei usko minun selviävän lapsenhoidosta psyykkeeni takia. Ystävät on samoilla linjoilla. Ajatteles, ei yksikään ystävä ole sanonut että hienoa, tee vaan lapsia! Julmaa?! Ihmettelen, kuka on niin täydellinen, terve ja vahva (en pelkästään itse ole asettanut näitä vaatimuksia itselleni, myös mies ja kaverit ovat tän sanoneet ja erityisesti yhdenlainen hoitaja, tuosta stressistä ja vahvuudesta ym.) aina?! Ovatko kaikki äidiksi ryhtyvät siis jotain ihmeen täydellisiä naisia...
Mies stressaantuu ja ahdistuu valtavasti jos nykyään otan lapsiaiheen puheeksi (aloitin marraskuussa). Yritän silti puhua... =) Terapeuttini vähän ihmettelee, miksi mies on varautunut vain kaikkeen pahaan ja kamalaan. Yleensä hän on hirmu positiivinen ja optimistinen. Mutta hän ei vain ole valmis isäksi, ja ketäänhän ei voi isyyteen pakottaa!
No niin, yritin tässä lisää selventää tilannetta. Kiitos hirmuisesti kannustuksesta! Ehkä luen viestisi miehelle ääneen... =)
Aattelin vastailla tänne omaa kokemusta.
Olen 27 vuotias yyhoo.Oon siis ollut jo raskaudesta lähtien yksin. Lapsi nyt 6,5kk ja ollaan edelleen kahdestaan.
Alusta lähtien siis olen pärjännyt tosi hyvin ihan itse, joskus TOSI harvoin olen ees pyytänyt apuja. En ole tarvinnut apua juuri mihinkään. Ihan vaikka puhelimitse olen siskolta (jolla 5 lasta) kysellyt kaikenlaista.
Vaikka vauvan kanssa se alku olikin aika hektistä ja uutta, ehti siinä muutakin puuhailla kun vaippoja vaihdella ja pyykkiä pestä. Kaikki tekemiset piti vaan laittaa tärkeysjärjestykseen. Suihkuun menin kun halusin ja nukuin aina kun vauvakin. Syöttämisiin meni aikaa eniten kun imetin. Siinä piti vaan järjestää päivärytmi vauvan mukaan, ei se niin vaikeaa ole.
Mulla onnekas tilanne siinä mielessä että lapsi ollut AINA tosi tyytyväinen, nukkunut aina täydet yöt jne. Nykyään viihtyy tunteja (muun päiväpuuhailun lisäksi) lattialla lelujen "seassa" ja itsekseen. Tykkää kaikesta tekemisestä ja viihtyy rattaissa kun kuljetaan kaupoissa jne. En olisi voinut toivoakaan kiltimpää lasta *koputtaa puuta* (uhmaikää odotellessa, hehe...)
Apuja olen muutaman kerran saanut että olen päässyt puoliväkisin esim siskon kanssa tuulettumaan mutta eipä juuri tartte pyytää ketään. Luulen että meillä kiristää se napanuora vieläkin aika tiukasti, en siis raaski mennä minnekkään yksin, hehe.
En voi muuta sanoa kun että ihanaa on olla ja elää päivä kerrallaan ja nähdä kun lapsi oppii kokoajan uusia juttuja. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Se pitää vaan todeta että kukaan lapsi ei ole toisensa kaltainen ja jokaisella aikuisella on omat tapansa kokea asioita ja kasvattaa lastaan. Kukin tekee kuten parhaakseen näkee. Täydellisyyteen ei kenenkään tartte pyrkiä mutta parhaansa pitää tehdä =)
Tsemppiä vaan tasapuolisesti kaikille äideille =)
t.rokkimamma ja lapsukainen kohta 7kk
Olen käsittänyt ihmisten puheista että tuollainen lapsi on kai aika harvinainen. Sinua on lykästänyt! Sulla ei varmaan oo mt-ongelmia?
Mulla tuli taas suru puseroon kun ystävä sanoi että näillä mt-ongelmilla ei kannata raskautua varsinkin kun ei ole miestä joka osallistuisi yhtälailla lapsenhoitoon. No, nehän mut tuntee ja näkee mut ulkopuolelta, miten elämäni sujuu tai takkuaa, ne osaa arvioida objektiivisemmin asiaa kuin mä itse. Mut kuinka monta kertaa mun päähän pitää takoa tätä samaa?!