las palmasissa 21.12.2007-4.1.2008 !
olin tass joulua ja uutta vuotta viettämässä tällä kertaan se kolmeen kuninkaan loppiaissaatue jäi väliin sama konsertitkin eli mutta samat jutut eli las areenaksessa ja muealla ja corte inglesit ja söin myös erilaisissa ravintoloissa jne oli myös kolme uutta eli kävin myös uudessa ostoskeskusessa seitsmässä palmussa ja retkellä etelän ihmeessä käytiin ensin markkinapaikassa ja sitten jatketiin puerto ricoon siellä noustiin pikkulaivaan kohti pureto moganiin ja siellä söin lounasta ja sitten hiukan kiertelin kaupoissa ja sitten palaattiin takaisin Las Palmasiin. löysin uuden paikan palmitos norte siellä on isoja banaaniviljelemiä ja lisäksi siellä olin myös pieni eläintarha lintupainoiteinen oli myös aaseja ja apinoita lähinnä pieniä ja minieläintarha lisäksi missä on minisikoja ja muita eläimiä.
majoituspaikkana apartehmots miami siinä Catalina puistossa huoneisto oli tyydyttävä kun siellä oli paukuttava ikkunakarmit varsinkin tuulella
säät oli hyvä ja mutta ensimmäisen viikkona oli viileä rannalla ja toisella viikolla aurinkoinen ja lämmin viimeisenä iltana oli pieni myrsky ellei hiekkamyrsky ja yöllä myös satoi.
Sellainen Lomaseikkailu minulla oli tällä kertaan !
onko teillä hauska lomaseikkailu tässä lähin aikoina ?
Las palmas 21.12.-4.1.2008
reissulassie
2
827
Vastaukset 2
- kohta menossa
pystyykö nostaa visa electronilla rahaa palmasissa?
- reissulassie
en ole koskaan kokeilut kyllä varmaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521030
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113984Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust27920Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7824- 83739
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.3654Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it187610Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25597- 57593
- 73587