Ah ja voih!
Kun Mafia muuttui 2003 alussa iltapäivälehtimäiseksi kakaroille suunnatuksi YLEX-kanavaksi ja kun erinomaiseksi sorvattu YLEQ lopetettiin syksyllä 2006 olin varma että siinä oli sitten minun radion kuuntelu. Siis radion kuuntelu muutenkin kuin taustahälynä, tarkoitan nyt syventynyttä RADION kuuntelua joka tarjoaa toimitetun ohjelman ja tasokkaan musiikin elämyksiä.
Vaan mikä onni ja autuus olikaan että oli olemassa Radio Helsinki. Siitä on nimittäin syksyn -06' jälkeen kuoriutunut piinkova kanava vaativalle kuulijalle. Ja kas kummaa, sinne niitä entisiä YLEQ:n toimittajiakin on (onneksi) alettu rekrytoida. Norpan ohjelma Lauantaisin on minulle nykyään Lasse Kurjen ja Nordenstrengin ohjelmien kanssa uutta kulta-aikaa radion kuuntelulle.
Samaan hintaan täytyy ihmetellä millä lihaksilla ja "Anssi" aka. "Paska" edelleen perjantai-iltapäivien primetimeen pääsee yli 40-vuotiaana esittelemään radiohuumorikäsityksensä jämähtämistä jonnekin 1980-luvun lukiovuosiin. Kai maailma on johonkin edennyt vuodesta 1993? YLE on menettänyt monopoliasemansa ja työntekijöidensä ammattitaitoon ja laajaan levystöön perustuneen etulyöntiasemansa viimeistään YLEQ:n lopettamisen jälkeen, ainakin jos kohderyhmänä olisi koulutettu aikuinen joka EI pidä iskelmästä, urheilusta tai teinix-älämölöstä. Radio Helsinki on nykyään kai se yksi ja ainoa "hyvän musiikin" (laaja käsitys) kanava!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
jep jep
Olet ystävien seurassa.
Radio Helsinki is the best =)
Niinpä teillä siellä Etelä-Suomessa, mutta mitä meillä täällä Itä-Savossa. Meillä on vaan nää Novat ja muut paskakanavat soittolistoineen. Jopa Imatran jäähallissa soi parempi musiikki kuin Novalla. Ei tarvinnut kuunnella Neljää Ruusuu ja muuta paskaa.
mutta netin kautta saat Radio Helsingin kuulumaan. Hanki pieni FM-lähetin niin saat lähetettyä kanavaa pienelle alueelle.