Nukutus

Minulla on kaksi kokemusta nukutuksesta vuoden välein (syksy 2006 ja joulukuussa 2007). kokemus oli hyvä molemmilla kerroilla ja herätessä ei ollut pahaa oloa. Pelkosi johtuu varmaan siitä, etä jotenkin pelkäät leikkausta, johon olet menossa. Itselläni mm. nyt joulukuussa oli tilanne siinä mielessä helpompi, että pelkäsin enemmän sitä ettei minua leikata. Pelkäsin etteivät mm. tulehdusarvot ole laskeneet tarpeeksi matalalle jne. Tiesin, että leikkaus oli ainoa keino auttaa minua siinä tilanteessa.
Itse en ole kuullut koskaan kenenkään jääneen heräämättä.

useampaan kertaan ja aina oksentelu jälkeenpäin oli niin kamalaa, että tuntui ihan mahdottomalta taas sitä kestää.

Minulla siis oksentelun pelko oli ensisijalla. Tosin se heräämättömyyskin siellä aina hiukan on vilahdellut.

Niinpä viime kerralla pyysin anestesialääkärin luokseni keskustelemaan.
Papereitani lukiessaan hän huomasi siellä todella olevan, että oksentaa ja oksentaa aina vaan. Hän sitten lupasi olla tarkkana ja hoitaa homman mahdollisimman hyvin, jolloin minä vähän rauhoituin.

Kuitenkin vielä leikkaussalissa toin saman asian esille toiselle lääkärille varmuuden vuoksi.

Ja tosi oli, etten leikkauksen jälkeen ollut tippaakaan pahoinvoiva. Olin todella ihmeissäni, koska ero oli valtava aikaisempiin parin vuorokauden oksenteluihin verrattuna.

Olen taas menossa selän luudutusleikkaukseen, joka on todella suuri, monen tunnin operaatio. En varmasti tule päästämän anestesialääkäreitä helpolla.

Ja tuleehan siinä väkisinkin mieleen, se heräämättömyyden pelkokin. Minulla kun on vielä astma ja uniapnea.
Ilmoitin nämä kuitenkin jo lähetteen tehneelle neurokirurgille, joten näiden sairauksien diagnoosit on mainittu jo lähetteessä ensimmäisinä.

Aikanaan sitten ennen leikkausta näistä keskustellaan "pitkään".
Minulla ainakin on anestesialääkäreistä sellainen kuva, että he ymmärtävät ihmisten pelot ja rauhoittelevat potilaita ystävällisesti, joka ainakin minulle oli suureksi avuksi.
Täytyy vaan itse pyytää lääkäri keskustelemaan, jos ei muuten tule.

Joten, ennen leikkausta pyydä anestesialääkäri luoksesi ja ajattele mielessäsi, että kun kerran olette keskustelleet, niin kyllä hän sinut "erikoisesti muistaa" ja nukutuksen puolesta hengissä pitää ja herättääkin. (Mikä tietenkin tapahtuisi ilman keskusteluakin, mutta saattaa rauhoittaa kummasti).

Uskon, että kyllä me kumpikin nukutuksesta heräämme.

Omalta kohdaltani pelkään kyllä paljon enemmän muuta selviytymistäni rankasta selkäleikkauksesta kuukausien ajan.

Tuttua. Minmulla on sappikivet, mutta en uskalla menä lerikkaukseen juuri sen nukutujsen takia. Nukutuksesta pon kokemuksia, minä olen liian sikeä nukkumaan. Pelottaa... Kyllä se joskus on edessä.

Multa leikattiin välilevyn pullistuma maanantaina. Leikkaus meni pitkäksi ja oli kait ollut aika hankala yllätys kun MRI-kuva ei ollut kertonut kaikkea. Pelkäsin kovasti leikkausta ja nukutusta, ja pääsin vielä yöksi ennen leikkausta kotiin jännittämään. Aamulla sitten menin osastolle ja vaatteiden vaihdon jälkeen sain esilääkityksen ja nopsaan meni aika, kun olin jo leikkaussalissa. Kirurgit olivat loistotaitoisia ja hoitajat ihania. Nukutuksessa en nähnyt unia ja herätyskin oli aika helppo vaikka heräsin 3 tuntia myöhemin kuin oli luvattu. Itselläni oli pahoinvointia vuorokauden, mutta sain siihen osastolla uuden lääkityksen ja tunti sen jälkeen olin jo jaloilla.

nukutettujen ja puudutettujen potilaiden parissa. On ihan normaalia ihmiselle pelätä tuntematonta ja onhan siinä nukutuksen aikana toisten ihmisten vastuulla täysin. Juttele oman anestesiahoitajan kanssa ja lääkärin niin saat nauhoittavan esilääkityksen. Omalla urallani ei ole kukaan vielä jäänyt nukkumaan, älä kuuntele toisten kauhukokemuksia, koska jokainen kokee asiat eri tavalla ja asiat saattavat maallikon korvassa muuttua kovastikin, esim. itse törmään aika useastikin siihen,että potilaat sanovat, etteivät ole sitten millään meinanneet edelisellä kerttalla herätä. Se tarkoittanee sitä,että kun toimnepide on lopetettu, monet seikat vaikuttavat potilaan herrämisaikaan mm. annettu lääkitys ja ajankohta.
Itse olen ollut nukutettuna muutamia kertoja eikä ole ollut pahoja kokemuksia. Jotkut kärsivät pahoinvoinnita nukutuksen jälkeen, mutta juttele peloistasi ja muistakin asioita hoitjan tai lääkätin, mielummin molempien kanssa, niin eiköhän se siitä.
Nukutuksiakin on erillaisia.

tsemppiä!

Minulla takana 11 leikkausta endometrioosin takia. Ensimmäinen leikkaus tietysti jännitti nukutuksineen ja muine hässäköineen, mutta sitä on vaan luotettava - ei ole vaihtoehtoja! Kaikki menee hyvin ja heräät, hieman tokkuraisena ja ehkä pahoivoivana mutta kaikki hyvin!

mulla oli elämäni ensimmäinen nukutus 4viikkoa sitten ja oli melkoista jännitystä siihen menoon. edellis yönä ei tullu pahemmin nukuttua. se oli vaan niin hassua, kun sinne leikkaus saliin pääsi, kaikki kävi niin nopeasti, kun huomas että olo oli melko rento ja alkoi hymyilyttämään ja samalla alkoi silmissä sumenee.sitpä seuraava muistikuva olikin, kun hoitaja oli viemässä mua heräämöön. olin nukkunu n.3tuntii, jotakin unta näin siinä ihan lopussa, mut en muista mitä..kurkku oli todella kuiva ja karkea, hengitysputki sen oli aiheuttanu. heräämössä sain hieman pillillä nestettä.
olo oli vielä hieman sekava ja väsyny, joten nukahdin uudestaan. heräsin 1,5tuntia myöhemmin, kurkku edelleen kuiva ja ihan kamala jano, sain lisää kostuketta suuhun. olo oli yllättävän hyvä, levännyt.ei ollut pahaa oloa tai kipua ja olin siitä iloinen.

Herättelenpä tätä ketjua, jos joku kaipaa rohkaisua ennen leikkausta.

Minut on nukutettu kerran ihan tavallisessa kunnallisessa sairaalassa. Mitään esilääkitystä en saanut, paitsi kielellä sulavan kipulääkkeen. En siis mitään rauhoittavaa. Olin oikein virkeä ja kiinnostunut kun makasin leikkauspöydällä ja hoitajat / lääkärit touhusi valmistelujaan. Anestesialääkäri tuli moikkaamaan ja sanoi että lähettää mut nyt unten maille vähäksi aikaa. Katsoin kun hän pisti kädessä olevaan kanyyliin jotain ainetta. Hän sanoi, että niskassa voi tuntua vähän kylmältä.

Sitten heräsin. Siis en ehtinyt edes tajuta nukahtavani kun nukahdin! Ei mitään tajunnan hämärtymistä, ei mitään. Ensin kirkas tajunta ja sitten ei mitään, kerta kaikkiaan filmi poikki, niin kuin olisi vedetty piuha seinästä. Herääminen ei mennyt sitten ihan yhtä nopeasti, itkin ja nauroin vuorotellen ja puhuin sekavia, ennen kuin yhtäkkiä muistin kuka olen ja mikä on homman nimi. Sitten tuli se valtava helpotus että se kauan jännitetty leikkaus on siis ohi ja olen selvinnyt:)

Eli tosiaan heräämisessä tuntui siltä kuin lamput syttyisi päähän vähitellen. Minusta tuntui kuin olisin ollut kuollut nukutuksen ajan, en osaa selittää. Siinä kohtaa elämääni on vain musta laatikko. Eli ei tuntunut siltä kuin olisin nukkunut, vaan kuin en olisi ollut olemassa. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää, että oli kulunut monta tuntia, koska edellinen muistikuvani oli että on aamu ja olen leikkaussalissa. Ei se silti pelottavaa ollut, mutta erikoista. Sitä oli vaikea käsitellä, ajattelin sitä monen monta päivää. Jotenkin tuntui, että mieltä vaivasi se katkos, vaikkakaan ei tietoisella tavalla.

Yhä edelleen tuntuu, että elämäni jakautuu kahteen osaa, aikaan ennen leikkausta ja aikaan sen jälkeen, koska siitä välistä puuttuu se nukutuksen mittainen pala. Minulle ei jäänyt silti mitään pelkoa nukutusta kohtaan. Mutta sanon vaan, että se on hämmentävä kokemus. Minusta tuntuu, että pelkään kuolemaa nyt vähemmän, koska oletan, että se on sitten tuollaista samanlaista täydellistä ei-olemista. Mietin, että missä muistot ja persoona ja tietoisuus ja tajunta ovat sen ajan, kun ihminen on nukutettu? Äitini on ihan normaali ihminen, itse asiassa sairaanhoitaja, ja hän on sanonut että häntä myös jää aina vaivaamaan nukutus hyvin pitkäksi aikaa. Emme siis ole muuten mitenkään syvällisiä asioita pohtivia ihmisiä, mutta mielemme reagoi nukutukseen niin, että sitä on pakko märehtiä kauan jälkeenpäin. Kaikki muut läheiset ovat sanoneet, että eivät ole ikinä ajatelleet nukutusta sen kummemmin etu- tai jälkikäteen.

Kirjoitanpa minäkin tähän ketjuun oman kokemukseni.

Minut leikattiin nukutuksessa reilu vuosi sitten. Itse nukutusta en edes miettinyt oikeastaan yhtään ennen leikkausta eikä se juuri minua pelottanutkaan, niin kun ei itse leikkauskaan.
Vaikka edellis iltana ja leikkaus aamuna itketti aika paljon, varmaan jännittä mitä leikkauksessa löytyy.

Ennen leikkausta sain esilääkkeen, leikkaus saliin kävelin itse, mielestäni ole ei edes ollut yhtään tokkurainen. Muistan vieläkin kun päälle laitettiin ihanan lämpimät peitot. Kaikki hoitajat esittelivät itsensä, ja laittoivat erilaisia johtoja minuun, jossain vaiheessa ilmeisesti lääkäri sanoi että kädessä voi kirvellä, ei kyllä tuntunut mitään, viimeinen muisti kuva on kun päähäni laitettiin jotain juttuja jotka eivät meinanneet pysyä kiinni. Siihen loppuu filmi, olen miettinyt että olisinkohan nukahtanut esilääkkeeseen, tai sitten lääkäri ei vain sanonut kun laittoi nukutus lääkkeen.

Kun heräsin ensimmäinen ajatus oli että missä olen, melkein heti kuitenkin tajusin että leikkaus oli ohi, ja hoitajat kyselivät onko huono olo, särkylääkettäkin sain suoneen.
Olo oli kyllä aika tokkurainen ja silmät eivät aluksi meinanneet pysyä ollenkaan auki. Kun sitten katsoin kelloa mietin että näinkö aivan oikein, miten se voi olla noin paljon, leikkaus saliin menin n.11 aikaan ja kun heräsin kello oli jo n, viisi. en ymmärtänyt miten aikaa oli mennyt niin paljon.
Lääkärikin oli ilmeisesti minulle jotain käynyt puhumassa, mutta tästä ei ole minkäänlaista muistikuvaa,(oli hämmentävää kun seuraavana päivänä tultiin sanomaan että puhuitkin jo lääkärin kanssa, eikä itse muista mitään, hoitaja vain tokaisi että oli vissiin aika tokkurassa) pahoinvointia ei onneksi ollut, tai olin ilmeisesti oksentanut pari kertaa mutta sitäkään en muista.

Koko illan väsytti kyllä hirveästi ja koko ajan tuntui että nukahtaa eikä pysy heräillä ollenkaan, seuraava päivänäkin kun piti kävellä meinasi ruveta pyörryttämään en tiedä johtui nukutuksesta vai jostain muusta.

Olen samaa mieltä tavis44 sinun kanssa siitä, että nukutus on erikoinen kokemus, itsekin mietin sitä monta päivää leikkauksen jälkeen. Miten kauan olin heräämössä ja kuinka kauan leikkaus kesti.

Ilmeisesti leikkauksen jälkeen on myös usein kylmä, minulta hoitajat ainakin heräämössä kyselivät koko ajan että onko kylmä, eikä kyllä ollut yhtään. olisi varmaan pitänyt sanoa, että on niin olisi saanut sen ihanan lämpö peiton.

Joo monet sanoo että on kylmä. Mulla oli nukutuksen jälkeen ihan tavallinen, hyvä olo. Ei palellut eikä ollut huono olo. Kipua ei ollut. Ainut tavallisuudesta poikkeava asia oli se, että sitten kun pää selveni, olin valtavan pitkästynyt. Heräämisen jälkeen piti maata heräämössä 3 tuntia, ja se tuntui 1000 vuodelta. Ihan kuin olisi puhjennut joku ADHD, siis olin varmasti tosi rasittava hoitajille kun kysyin koko ajan että saisinko kävellä tai saisinko jonkun lehden jne jne ja saisinko puhelimeni. Sitten tekstailin kaikkien kaverien kanssa ihan vaan jotta sain jotain tekemistä. En siis mitenkään olisi jaksanut maata, pursusin levotonta energiaa. Äiti (sairaanhoitaja) sanoi, että se saattoi johtua siitä, että pitkään kertynyt adrenaliini pääsi lopulta purkautumaan. Kun lopulta pääsin pois heräämöstä, hoitajat päivitteli, että olin poikkeuksellisen virkeä leikkauspotilas, kun näytti kuin mitään ei olisi tehty. Noh kyllä se väsymys ja kivut iski sitten lopulta ilallla kotona.