Menuet bar

Tietääkö kukaan onko suomalainen karaokebaari Menuet bar vielä toiminnassa? Kuullut erilaisia huhuja, toiset sanoo että on remontin alla ja toiset sanoo että on myyty jollein ulkomaalaiselle...
31466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

laulu ja nauru raikuu ja viina virtaa.

Huhut kiinnimenosta johtuivat seuraavista seikoista:
- kaikki Pattayan baarit joutuivat sulkemaan ovensa pariksi viikonlopuksi joulukuussa,
- syynä vaalit ja esivaalit sekä
- Thaimaan orjien vapautuksen muistopäivät.

Pattayan poliisipäällikkö oli määrännyt baarit suljettavaksi ko. päiviksi. Näitä taisi olla 4. En ole aivan varma koska olin niin juovuksissa noina aikoina.

Kiellon johdosta esim. oman hotellini baarissa paukkua ei saatu toimittaa lasissa vaan se piti juoda kahvikupista jotta mahdollisesti paikalle pöllähtävä poliisi toteaisi turistin juovan kiltisti teetä.

Äänestä
  • kyllä baarit olivat auki, henkilökuntaa minimaalisesti ja juoma pelkkää jaffaa, oli se tuskaista aikaa, mutta onneksi hotelleissa tarjoilu pelasi "normaalisti". Mitenkähän vaaleissa kävi!

    Äänestä

ELOSSA OVAT, Siellä panjo soi ja paska haisee, örinä kuuluu parvekkeelle saakka, siis SISÄPIIRI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Tietääkö kukaan onko suomalainen karaokebaari Menuet bar vielä toiminnassa? Kuullut erilaisia huhuja, toiset sanoo että on remontin alla ja toiset sanoo että on myyty jollein ulkomaalaiselle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu